Valikko
Kulttuuri

Jouko Turkka oli teatterin tulivuori, jonka jäljiltä mikään ei jäänyt ennalleen

Kukaan Jouko Turkan (1942–2016) taidetta seurannut tai hänen kanssaan työskennellyt ei unohda häntä, kirjoittaa teatteritoimittaja Kirsikka Moring.

Ohjaaja Jouko Turkka s. 17.04.1942 k. 22.07.2016

Ohjaaja, kirjailija ja suoma­laisen teatterin voimahahmo Jouko Turkka kuoli 22. heinäkuuta Pirkkalassa. Hän oli 74-vuotias, syntynyt Pirkkalassa 17. huhtikuuta 1942.

Palavasilmäinen nuorukainen raivasi tiensä Teatterikoulun ohjaajalinjalle. Sen jälkeen mikään suomalaisessa teatterissa ei ole ollut kuin ennen.

Teatterikoululaisen aikalais­tietoisuudessani suomalaisen teatterin historia rusahti uuteen alkuun jo 1960-luvulla: Turkka oli ohjannut Kansallisteatteriin koulutyönä Ernst Tollerin Koneitten murskaajat, raastavana ekspressionistisena tulkintana. Ja siitä se jatkui.

Turkka murskasi jatkossakin työ työltä luutuneet perinteet, suomalaisen teatterin neljännen seinän, sekä kahvikuppirealismin että modernismin dekadentit kokeilut.

Hän riisui klassikot pellavapaidoistaan tai sameteistaan. Näyttämölle tulivat surkean itsetuntonsa rippeitä kokoavat seitsemät veljekset ja palavat Hamletit.

Hän kampaili piikkisellä kammalla Nummisuutarin Eskon tukkatöyhtöä ja heilutti Martan pamppua.

Mikään teatterissamme ei jäänyt ennalleen. Kuva näyttelijästä muuttui pääkalloa pitelevästä pitsipaitaisesta kuollako vai ei -kyselijästä hikiseksi hölkkääjäksi, joka veti leukoja ja nosti puntteja teattereiden harjoitussaleissa.

Teatterikorkeakoulun professorina, rehtorina – ja erotettuna rehtorina – Turkka koulutti uuden teatterisukupolven, jonka työssä hän jatkuu edelleen. Turkkalaisuus on saanut yhä uusia muunnelmia, kuin tyyneen veteen molskautettu kivi, joka levittää loputtomat renkaansa kaikkialle.

Turkka ehti työskennellä puolessa Suomen kaupunginteattereita Joensuusta Turkuun, Seinäjoelta Helsinkiin.

Työ kylvi myös väärinkäsityksiä, kanteluita, ja kulttuuriministerit istuivat nastoilla.

Mutta mitään niin väkevää Suomessa on tuskin nähty kuin Turkan parhaat ohjaukset. Turkka ja Hannu Salama loivat kokonaan uuden suuren näyttämön teatteriestetiikan Helsingin kaupunginteatteriin Siinä näkijä missä tekijä -esityksen simultaanisuudessa. Kahtia jakautunut Suomi eli rinnakkaisissa todellisuuksissa.

Samalla näyttämöllä suomalaiset klassikot puhuttelivat ja käänsivät tunnistettavat kasvonsa suoraan yleisöön Tuntemattomasta sotilaasta Maiju Lassilan Viisaaseen neitsyeeseen tai Vataseen näytelmässä Tulitikkuja lainaamassa. Ritva Valkama, Eila Rinne ja Kalevi Kahra loivat turkkalaisia hahmoja.

Jussi Kylätasku työparinaan Turkka antoi äänen suomalaisen kyläyhteisön umpihauteessa pyristeleville nuorille Runarille ja Kyllikille, joiden tarina vertautui Kyllikki Saareen ratkaisemattomaan murhaan.

Lettosuon reunalle pysähtyivät salaisuudet, äänekkäästi huokaava musta vesi nielaisi näkyvistä kielletyn elämän into­himot, suomalaiset tabut ja salatun seksuaalisuuden.

Teatteri kohtasi yleisönsä arjen jyrkkyydessä. Mansikkiiii! huutaa paketoidun pientilan emäntä, kun viimeistä ja ainoaa lehmää viedään teuraalle. Joensuun kaupunginteatterin katsomossa ihmiset itkevät ääneen. Rakenneuudistuksen uhrit näkevät itsensä näyttämöllä.

Turkka aisti tarkasti mitä ympärillä tapahtuu, miten ja miksi Nummisuutarit iskevät päätään mäntyyn.

Usein luultiin, että Turkka oli pullisteleva ja karkea alkumies, demoni. Kymmenissä haastatteluissa opin tuntemaan hänen laajan lukeneisuutensa ja sivistyneisyytensä.

Turkka osasi Konstantin Stanislavskin teatteriteoriat, Vsevolod Meyerholdin biomekaaniset fyysiset harjoitusmetodit, Bertolt Brechtinsä, ja oli huolellisesti kaivanut käyttöönsä länsimaisen filosofian kulmakivet. Hän seurasi haukansilmin aikansa kansainvälistä keskustelua, poliittista ja talouspoliittista.

Hän tunsi maailmankirjallisuuden suuret klassikot, kuvataiteen ja musiikkiperinteet ja osasi soveltaa niitä työhönsä.

Ulkomailla kiinnostuttiin suomalaisesta tulisielusta, ja hänen ohjauksiaan pyydettiin vierailulle muun muassa Saksan teatteribiennaaliin. Hän vieraili Göteborgin kaupunginteatterissa ohjaten oman näytelmänsä Kött och kärlek, mutta ensi-iltajuhlissa ohjaaja vähän vihtoi ruusupuskalla ruotsalaista näyttelijätärtä. Skandaali oli valmis, ja siihen päättyivät hänen näkyvimmät Ruotsi-aktiviteettinsa.

Legendaarinen teatterinjohtaja ja ohjaaja Vivica Bandler oli Turkan suuri puolustaja ja tukija ja edisti tahollaan ruotsalaisten turkkatuntemusta.

Turkan näyttelijät olivat kovilla. Hän etsi näyttelijöistään epäinhimillisiä voimavaroja, samaan ­aikaan pidäkkeetöntä ja tietoista heittäytymistä, tuleen astumista. Kaikki eivät siihen olleet valmiita. Syntyi patoutumia ja traumoja: Jumalan Teatteri purki Oulun teatteripäivien kuuluisassa yllätysesiintymisessään turhautumia.

Usein harjoitusprosessit päättyivät katastrofiin ja keskeytyivät. Turkka jätti herkästi jälkeensä savuavia raunioita.

Kaupunginteatterit vaihtuivat. Teatterisotia käytiin, hänen esityksistään kiivailtiin, niiden kupeille syntyi toisiaan kurmottavia taiteellisia leirejä. Samaan ­aikaan ulkomailta virtasi teatterikriitikoita ja teatterin ammattilaisia katsomaan hänen töitään.

Mutta esimerkiksi Tea Ista, Turkan luottonäyttelijä Kansallisteatterisssa, kiitti usein ohjaajaansa hienovaraisuudesta ja herrasmiesmäisyydestä.

Turkka osasi säteillä, ja hänellä oli valtava karisma, jonka yhtenä piirteenä oli myös usein unohdettu tilannekomiikan taju, omaleimainen huumori. Erityisesti ne tulivat esiin hänen omissa sarkastisen hyväntuulisissa näytelmissään.

Turkan jättämä jälki on kuolematon. Hänen henkilönsä ja työmetodinsa ovat tallentuneet kymmeniin tutkimuksiin, kirjoihin ja kansiin.

Työnsä jätettyään hän eli erakkona vanhassa kodissaan Pirkkalassa, petkutti kuolemaa ja käänsi kiviä kuin Sisyfos. Mutta kukaan Turkan kanssa työskennellyt tai hänen taidettaan seurannut ei häntä unohda. Se on varmaa.

Turkka elää nytkin keskellämme. Tampereen teatterikesässä nähdään tällä viikolla Seinäjoen kaupunginteatterin tulkinta Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa, uuden sukupolven kädenojennuksena.

Kirjoittaja on teatteritoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Teatteri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    2. 2

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    3. 3

      Ruotsalaismedia: Näyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    8. 8

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys levisi myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    9. 9

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    10. 10

      Britannian kaavailema ulkomaalaisten rekisteröinti arveluttaa suomalaisia: ”Ajatus pomppasi ikävästi natsi-Saksaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys levisi myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    7. 7

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää