Valikko
Kulttuuri

Natália Horečnán tulkinta Romeo ja Julia -baletista avaa Kansallisbaletin kauden

Baletti on nähtävissä livestriimauksena 3. syyskuuta HSTV:ssä.

Kansallisbaletin uusi näytäntökausi käynnistyy 26. elokuuta koreografi Natália Horečnán tulkinnalla Shakespearen klassikkonäytelmästä Romeo ja Julia.

Teoksessa kuullaan Sergei Prokofjevin useista balettiversioista tuttua musiikkia.

Slovakialaissyntyinen Horečná on yksi eurooppalaisen tanssiteatterin tämän hetken kuuluisimpia nimiä.

Hänet on palkittu vuonna 2014 Taglioni-palkinnolla Euroopan parhaana nuorena koreografina.

Horečná on kertonut pohtineensa tulkinnassaan ymmärtämättömyyttä ja rakkauden puutetta.

”On surullista, että viha on edelleen niin usein vallalla yhteiskunnassamme. Haluan kuvata teoksellani sitä, miten ja miksi tuo viha ja väkivalta syntyvät”, Horečná kertoo tiedotteessa.

”Meidän pitää oppia omista virheistämme, ja hyödyntää niitä paremman elämän toivossa.”

Uudessa versiossa Prokofjevin musiikki on muokattu uuteen järjestykseen.

”Olen myös jättänyt joitakin musiikkinumeroita kokonaan pois. Tavoitteenani on ollut vapautua teoksen esitystraditiosta”, Horečná kertoo.

Julian roolissa nähdään Linda Haakana ja Lucie Rákosníková, Romeona Ilja Bolotov ja Nikolas Koskivirta. Suomen kansallisoopperan orkesteria johtaa Pietro Rizzo.

Romeo ja Julia käynnistää myös oopperan ja baletin syksyn livelähetykset lauantaina 3. syyskuuta. Livestriimaus toteutetaan yhteistyössä Helsingin Sanomien HSTV:n kanssa.

Suoratoisto on osa Stadin Stage -tapahtumaa, joka järjestetään Kansalaistorilla 1.–3. syyskuuta yhdessä Helsingin juhlaviikkojen kanssa.

Tapahtuma-alueella ja verkossa voi seurata myös HSTV:n oheisohjelmaa baletin teemoista ja taustoista klo 18.30 alkaen.

Livelähetys lauantaina 3.9. klo 18.30 alkaen Kansalaistorilla ja verkossa osoitteissa hs.fi/hstv ja oopperabaletti.fi/stage24.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi halusikin pukeutua pinkkiin ja vaihtaa nimensä Annaksi – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys jatkoi leviämistään yöllä – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa, myös Suomessa

    5. 5

      Ruotsalaismedia: Näyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Poliisin sähköinen asiointipalvelu kaatunut – passin hakeminen ei ole mahdollista

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Poliisihelikopteri pudotti kranaatteja korkeimman oikeuden ylle Venezuelassa – aseistautunut ryhmä sanoo videolla tehneensä iskun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys jatkoi leviämistään yöllä – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa, myös Suomessa

    6. 6

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    7. 7

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    8. 8

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää