Kulttuuri    |   Viikon puheenaihe

Mitä lainauskorvauksen nostaminen merkitsee?

Kirjailijat iloitsevat, kun hallitus nosti tekijänoikeuskorvauksia

Hallitus nosti kirjailijoiden ja säveltäjien saamaa tekijänoikeuskorvausta. Kirjailijat juhlivat lainauskorvauksen nostamista.

 

Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen:

”Loistava asia! Eduskunta on tätä toistuvasti vaatinut, ja nykyinen hallitus on nyt viemässä asian maaliin. Poliitikot ja virkamiehet osoittavat näillä päätöksillä ymmärtävänsä kirjallisuuden merkityksen koulutukselle, sivistykselle ja hyvinvoinnille. Myös opetus- ja tutkimuskirjaston mukaantulo korvauksen piiriin on merkittävää. Tieto- ja oppikirjailijat pääsevät nyt vihdoinkin tasa-arvoiseen asemaan. Tenttikirjat ovat nimenomaan kirjoja, joita paljon lainataan. Niitä ostetaan vähemmän. Nämä päätökset turvaavat osaltaan, että Suomessa tehdään jatkossakin korkeatasoista oppi- ja tietokirjallisuutta.”

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila:

”Tämä on erittäin merkittävä parannus! Mutta pitkään sitä onkin valmisteltu. Muissa Pohjoismaissa lainauskorvaus on ollut käytössä 1950-luvun alusta lähtien. Meillä kirjailijat eivät saaneet kirjastolainoista mitään korvausta ennen vuotta 2007. Silloin EU vaati, että Suomenkin on otettava korvaus käyttöön, ja se säädettiin hyvin pieneksi. Asiasta on tehty vuosien mittaan useita kirjallisia kysymyksiä. Nyt kun korvaus nousi pohjoismaiselle tasolle, voidaan jo puhua oikeasta korvauksesta. Toki kyseessä on vasta ehdotus, mutta kun valtiovarainministeriö sen tekee, niin se on jo rohkaisevaa. Kirjallisuus on rahoituksen osalta aina vähän lapsipuolen asemassa, kun se ei tarvitse seiniä ja puitteita, eikä sillä ole materiaalisia vaatimuksia.”

Kirjailija JP Koskinen:

”Lainauskorvausmääräraha oli alkuun vain nimellinen, ja Sanaston lobbaustyö kohti keskimääräistä pohjoismaista tasoa alkoi siitä. Merkittävä päätös. Aika yksimielisiähän kansanedustajat ovat olleet tästä jo jonkin aikaa, mutta asiaa on jouduttu hivuttamaan osana talouspolitiikan kokonaisuutta. Nyt se sitten rysäytetään kerralla kuntoon, kai Suomi 100 vuotta -teeman kunniaksi. Erityisesti päätös tukee ammattimaista kirjoittamista. Erittäin tärkeä se on myös kääntäjille.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kulttuuripolitiikka
  • Tekijänoikeudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Expressen: Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan: ”Nainen kuoli käsiini”

    5. 5

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Turun puukkohyökkäys nousi otsikoihin ulkomailla

    8. 8

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    9. 9

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    10. 10

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää