Valikko
Kulttuuri

Tuntematon sotilas -elokuvan kuolonturmasta uusi tutkinta: työsuojeluviranomainen selvittää turmaa, kuuli asiasta uutisista

Poliisi lopetti turman tutkimukset jo kertaalleen, koska uhri oli talkoolainen.

Työsuojeluviranomainen aikoo selvittää Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa tapahtuneen kuolemaan johtaneen tapaturman vielä kertaalleen.

Turma sattui 25. heinäkuuta Kouvolan Vekaranjärvellä.

Julkisuuteen tieto onnettomuudesta tuli torstaina, kun elokuvaa valmisteleva Elokuvayhtiö Suomi 2017 tiedotti asiasta. Silloin myös työsuojeluviranomaiset saivat ensi kertaa tietää onnettomuudesta, joka oli sattunut viikkoja aiemmin.

”Aiomme nyt selvittää, onko kysymys työtapaturmasta”, sanoo ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

”Jos kyse on työtapaturmasta, se tutkitaan. Samalla sel­viää, onko rikottu työsuojelumääräyksiä”, ylitarkastaja sanoo.

Rikoslain mukaan työsuojelurikoksista voi tuomita sakkoja tai vankeutta.

Lain mukaan työnantajan pitää ilmoittaa vakavista työtapaturmista työsuojeluviranomaisille ja poliisille. Elokuvayhtiö ei kuitenkaan ole tehnyt ilmoitusta työsuojelupuolelle. ”Ilmoitusta ei tehty, koska vainaja ei ollut työsuhteessa vaan talkoolainen”, sanoo elokuvayhtiötä edustava Kaarina Gould.

”Jos elokuvayhtiö olisi toiminut tapauksessa fiksusti, meillekin olisi ilmoitettu tapauksesta”, ylitarkastaja Nykänen aluehallintovirastosta sanoo.

”Tapaturmatutkimusta on vaikea suorittaa jälkeenpäin.”

Ylitarkastaja toteaa, että myös talkoolaiset kuuluvat joissakin tapauksissa työsuojelulain piiriin.

”Talkoolaiset ovat kuitenkin turvattomampia kuin työsuhteessa olevat.”

Turma sattui kuvaustilanteessa Kouvolan Vekaranjärven varuskunta-alueella, jossa elokuvaa on kuvattu pitkin kesää.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan työn alla oli kohtaus, jonka osana hevonen veti soppakattilalla kuormattuja raskaita puukärryjä. Harjoitustilanteessa kohtaus oli sujunut suunnitellusti, mutta kuvatessa eläin pelästyi, pillastui ja lähti juoksemaan väärään suuntaan. Kärry kaatui ja hevosta ohjastanut hevosmies jäi alle. Hevonen on mahdollisesti pelästynyt elokuvan tehostepanosta.

Poliisi ehti jo päättää tapaturman tutkimukset osaltaan. Poliisi tutki tapausta aluksi työtapaturmana.

”Tutkinta on päättynyt siihen, että uhri on ollut talkoolainen, ja lainsäädännön soveltaminen olisi vaatinut työsuhteen”, sanoo komisario Max Bock Kouvolan poliisista.

Samasta syystä poliisi jätti kertomatta onnettomuudesta työsuojeluasioista vastaavaan virastoon. Normaalisti poliisi viestittää vastaavista tapauksista työsuojeluviranomaisille.

Komisario Bock korostaa, että poliisi olisi päättänyt tutkimukset myös, jos kuollut hevosmies olisi ollut työsuhteessa.

”Tapaturma on aiheutunut eläimen käytöksestä”, komisario Bock sanoo.

”Minkä takia eläin pillastuu, sitä ei voi kukaan viime kädessä tietää enkä lähde sitä arvailemaan. On ollut kuvaustilanne, on ollut siihen liittyvää hässäkkää ja sitten hevonen on pillastunut. Työsuojelurikostutkintaa ei ole ollut missään vaiheessa”, komisario sanoo.

Elokuvayhtiön Gould korostaa, että elokuvayhtiö on huomioinut turvallisuuden kuvaustilanteessa, kuvauspaikan järjestelyissä, riskikartoituksessa ja vakuutuksissa. ”Elokuvassa on paljon vapaaehtoisia eli talkoolaisia ja heidät on kaikki vakuutettu.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Tuntematon sotilas
  • Elokuvat
  • Aluehallintovirasto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS:n laaja kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Paljastuiko katutaiteilija Banksyn henkilöllisyys? Ystävä lipsautti nimen

    4. 4

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    7. 7

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    8. 8

      ”Mä olen niin kikseissä” – Pikku G:n paluukeikka sai yleisön sekaisin onnesta Himoksella

    9. 9

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    10. 10

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    9. 9

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    10. 10

      En usko selviäväni yhteislauluista ja vadelmakääretortun syönnistä palvelutalossa – edessäni on elämä vanhana vaikeana naisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    10. 10

      Oliko Timo Soini Juudas? Näin historiallisten tapahtumien vyöry eteni kulisseissa – ja tämän tuomion suomalaiset antavat Soinin toiminnasta

    11. Näytä lisää