Valikko
Kulttuuri    |   Viikon puheenaihe

Sannin Vahinko­video poistettiin netistä

Tapaus herätti monenlaisia mielipiteitä.

Pop-tähti Sanni julkaisi maanantaina videon, jossa hänen pienet faninsa esittävät Vahinko-kappaletta. Aikuiset kuulevat kappaleessa helposti seksiviittauksia. Video poistettiin netistä sen jälkeen, kun HS:n toimittaja yritti kysyä siitä levy-yhtiöltä kriittisiä kysymyksiä.

 

”Jos olisin nähnyt videon etukäteen, olisi ollut helppo sanoa, että leikataan nämä alaikäiset pois tästä. Alaikäisten käyttö ylipäänsä missään videossa on aika kyseenalaista, varsinkin kun kappaleessa on tällainen aihe ja hyvin tarkasti kuvaava teksti.”

Levy-yhtiö Warnerin kotimaisen tuotannon päällikkö Asko Kallonen

”Nyt tässä on keski-ikäinen mies [HS:n toimittaja] heilauttanut pedofiilikorttia ja saanut videon pois netistä. Samalla se biisi on liattu ja häpäisty näiltä nuorilta faneilta. Sekin on lasten vähättelyä, jos sanotaan, että eihän lapset siitä tekstistä mitään ymmärrä.”

Muusikko Maija Vilkkumaa

”Sanni yritti tehdä PMMP:n Tytöt. Meni vähän huti. Faneja voi osallistaa muutenkin kuin laulattamalla tarhaikäisiä seksistä.”

Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen Twitterissä

”Kymmenen vuoden päästä saattaa tuntua omituiselta katsoa itseään lapsena laulamassa, että testaa mua yhden kerran ja anna mun olla sun vahinko.”

Musiikkipedagogi Sanna Salminen

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    2. 2

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    3. 3

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Lukusanat kahdeksan ja yhdeksän sisältävät kahden ja yhden ainekset eli kertovat, kuinka lähellä kymmentä ollaan – Luvut eivät siis ole vain matematiikkaa, ne ovat myös kieltä

    6. 6

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    7. 7

      Game of Thrones -tähti teki juuri suurimman paljastuksen sarjan lopusta, internetissä nousi äläkkä, vaikka eihän se edes ole mikään spoileri – tästä on kyse

    8. 8

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    9. 9

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    10. 10

      Asiantuntijat: Kyberkiristäjät eivät edes pystyisi palauttamaan salaamiaan tiedostoja – ”Haittaohjelma todennäköisesti rikkoi ne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    7. 7

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    8. 8

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    9. 9

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    10. 10

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää