Valikko
Kulttuuri

Flowssakin esiintyneen Sian keikasta puuhataan joukkokannetta Israelissa – ”Pitäisi tietää, ettei ole menossa Rihannaa katsomaan”

”Sia unohti näyttää elävältä”, otsikoi The Times of Israel.

Helsingin Flow-festivaalilla viikko sitten esiintyneen pop-tähti Sia Furlerin Tel Avivin konsertista käydään poikkeuksellista jälkipyykkiä Israelissa.

Osa keikkayleisöstä on päättänyt nostaa joukkokanteen tähteä vastaan saadakseen rahansa takaisin. Jerusalem Postin mukaan nämä vaativat artistin Tel Aviviin tuoneelta Tandi Productionilta vajaan kahden miljoonan euron korvauksia.

Suivaantuneiden konserttivieraiden mukaan puoli naamaa peittävän peruukin alla esiintynyt Sia ei ottanut kertaakaan minkäänlaista kontaktia yleisöön. Lisäksi he haukkuivat muun muassa keikan keston (65 minuuttia), persoonattomat taustalaulajat, epäsynkassa pyörivät videot sekä surkean näkyvyyden lavalle.

”Sia unohti näyttää elävältä”, otsikoi The Times of Israel.

Lisäksi Sian laulua epäiltiin playbackiksi. Lehden haastatteleman Or Hirsfieldin mukaan laulu oli ”liian täydellistä”, ja kuulosti täsmälleen samalta kuin albumilla. Lisäksi hän väittää huomanneensa viiveen laulussa Sian suunliikkeisiin verrattuna.

Epäilyjä playbackistä esitettiin myös ”liian hyvältä kuulostaneen” artistin Flow-keikan aikana.

Festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio kiistää väitteen.

”Kyllä hän livenä lauloi ja itse siellä peruukin takana oli”, hän vakuuttaa.

Muusikoita lavalla sen sijaan ei ollut vaan esitys toteutettiin suunnitelmien mukaan ”singbackina”.

Kallio itse hämmästelee israelilaispromoottoria vastaan kannetta puuhailevaa yleisönosaa. Hänen mukaansa artistin faneille Sian tavallista etäisemmän lavashown kun pitäisi olla ilmiselvä asia. Artisti itse on selvästi ilmoittanut, ettei halua käyttää kasvojaan ja vartaloaan perinteisellä tavalla hyväksi musiikin markkinoinnissa.

”Hän on ajautunut poptähteyteen aika hullunkurisella tavalla ja sittemmin puhunut musiikkiteollisuuden patriarkaalista järjestystä vastaan feministisestä näkökulmasta”, Kallio selittää.

”Koko hänen esiintymisensä idea on herättää keskustelua ja kyseenalaistaa popmaailman normeja. Hän ei siis halua esiintyä itsenään vaan hänen musiikkinsa toimii artistina.”

Kallio tuntee artistin historian hyvin, sillä Flow oli ensimmäinen festivaali, jolla esiintymisen Sia vahvisti alettuaan taas esiintyä vaikean masennuskauden jälkeen.

Tähden naamioitumiseen vaikuttanee sekin, että vuosia maailmantähdille hittejä tehnyt artisti on nähnyt läheltä kuuluisuuden rumatkin puolet.

Ja vaikka kummallisia tukkalaitteita ja anonymiteettiä voi pitää taitavana markkinointinakin, suuri yllätys poikkeuksellinen lavashow ei pitäisi olla.

”Kummallisempaa olisi, jos jos Sia olisi tullut sinne tiukassa mekossa heiluttamaan peppua jonkun kuushenkisen livepumpun kanssa”, Kallio toteaa. ” Se ei todellakaan olisi ollut sitä, mitä tässä on lähdetty hakemaan.”

”Jos Siaa fanittaa, niin tietää, ettei ole mitään Rihannaa menossa katsomaan.”

Samoilla linjolla lienee oikeustoimilla uhkailtu israelilaispromoottori, joka IBT:n mukaan vakuuttaa valtaosan yleisöstä poistuneen konsertista tyytyväisenä.

Sian lavashow avaa kiinnostavia kysymyksiä popkeikkojen vaatimuksista. Kallio itse on tunnettu muun muassa Nuspirit Helsinki -yhtyeen tuottaja-kitaristina, ja hän kuvailee itseään ”vanhan liiton muusikoksi”.

Nykyisin asenne livesoittoon on kuitenkin muuttunut.

”Livebändi on yksi tapa toteuttaa esitys, mutta ei se aina ole paras vaihtoehto vaan jokaiselle artistille on löydettävä paras mahdollinen tapa”, hän sanoo. ”Nykyisin kun mulle esimerkiksi tarjotaan räppäriä livebändin kanssa, niin kysyn, että eikö olisi muuta vaihtoehtoa.”

Kallio myöntää, että sopimuksiin merkitään ani harvoin mitään esimerkiksi taustanauhojen käytöstä. Yksi asia on kuitenkin selvä: laulajan on laulettava oikeasti.

”Jos siinä vaan liikutellaan huulia, niin ei se käy. Silloin se on feikkiä. Me ollaan ihmisiä ja ihminen aistii, lauletaanko hänelle lavalta vai ei.

”Se tekee siitä kohtaamisesta inhimillisen.”

Tulevaisuudessa keikkojen kirjo lisääntyy entisestään, kun virtuaalitodellisuus valtaa alaa. Aasiassa virtuaalitekniikalla on toteutettu jo monenlaisia esityksiä – animehahmojen vetämistä keikoista lähtien – mutta Euroopassa ne odottavat vielä itseään.

Kalliota uuden teknologian tuomat mahdollisuudet kiinnostavat.

”Se antaa aivan uudenlaisia keinoja käyttöön, kun ei ole enää fyysisiä rajoitteita esiintyjän ja yleisön välillä. Silloin voi esimerkiksi luoda keikoille aivan uudenlaista kerrontaa.”

”Sen sijaan se, että luodaan joku hologrammikuva Elviksestä, ei oikein kiinnosta.”

”Henkilökohtaisesti en vain ymmärrä sellaista nostalgian lajia.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

    3. 3

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    6. 6

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Asuntooni on ilmestynyt hämähäkkejä, joudunko muuttamaan pois?

    9. 9

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    10. 10

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    9. 9

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää