Valikko
Kulttuuri

Avaruusolentojen tai da Vincin tekosia? Ihminen ei vieläkään tiedä, mitä maailman salaperäisimmässä kirjassa lukee

1400–luvulla kirjoitetusta Voynichin käsikirjoituksesta aiotaan painattaa uusi näköispainos.

Niin sanottu Voynichin käsikirjoitus on tunnettu maailman salaperäisimpänä kirjana.

Mysteerikirja on laadittu tunnistamattomalla kielellä, eivätkä sen kirjaimet ole peräisin mistään ihmiskunnan tuntemasta kulttuurista. Lisäksi kirja sisältää useita erilaisia piirroksia, joista monet esittävät kasveja, mutta mukana on myös tähtikarttoja, kaavioita, eläimiä ja muun muassa alastomia naisia.

Eräs mysteereistä on, että useimpia kirjan kasveista ja tähtikartoista ei ole onnistuttu tunnistamaan.

Kirja tuli julkisuuteen vuonna 1912, kun puolalainen kirjakauppias Wilfrid Voynich sai sen haltuunsa. Voynich pyysi apua kirjan salaisuuden ratkaisemiseen Pennsylvanian yliopistosta, joka puolestaan pyysi apuun esimerkiksi Yhdysvaltain armeijalle työskennellyttä viestisalauksen erityisasiantuntija William Friedmania. Silti kirjoituksen sisältö on tutkijoille yhä täysi mysteeri.

Voynichin käsikirjoitukseen on vuosikymmenien aikana liitetty mitä hurjimpia teorioita ja tarinoita. Osa kirjaa tutkineista uskoo Leonardo da Vincin olleen kirjan tekijä, jotkut puolestaan uskovat kirjan unohtuneen Maasta lähteneeltä ulkoavaruuden asukkaalta.

Pitkään uskottiin, että kirjan olisi laatinut englantilainen fransiskaanifilosofi Roger Bacon, mutta radiohiiliajoituksen perusteella se ei ole mahdollista. Bacon kuoli vuonna 1294, kun Voynichin käsikirjoitus on laadittu alkujaan vuosien 1400–1438 välillä.

Nyt 1400–luvulla kirjoitetusta kirjasta aiotaan painattaa uusi näköispainos, kertoo uutistoimisto AFP.

Kirjan alkuperäiskappaletta säilytetään Yalen yliopiston kirjaston holvissa, ja kirja otetaan esille vain harvoin.

Pyydettyään kymmenen vuoden ajan mahdollisuutta mysteerikirjaan tutustumiseen, espanjalaiskustantamo Siloe pääsee viimein toteuttamaan toiveensa näköispainoksen valmistamisesta.

”Voynichin koskettaminen on kokemus. Se on kirja, jota ympäröi mysteerin aura. Kun kirjan näkee ensimmäisen kerran, täyttyy tunteesta, jota on hyvin vaikea kuvailla”, kertoo Siloe-kustantamon johtaja Juan Jose Garcia.

Espanjalaiskustantamo aikoo painaa Voynichin käsikirjoituksesta 898 kappaletta, joita myydään 7 000–8 000 euron hintaan.

Näköispainoksen sivut aiotaan käsitellä siten, että kirja vaikuttaa uutenakin vanhalta. Projektin pitäisi kustantamon arvion mukaan olla valmis 18 kuukauden kuluttua.

Alkujaan kirjassa on ollut 272 sivua, nyt jäljellä on 240 sivua.

Voit tutustua Voynichin käsikirjoituksen kaikkiin jäljellä oleviin sivuihin täällä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mysteerit
  • Kirjat
  • Historia
  • Jukka Vuorio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Katja Lahden ja Teemu Jokisen riitely kotitöistä loppui, kun työt kirjattiin exceliin – Testaa, käytätkö kotitöihin enemmän aikaa kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    10. 10

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    8. 8

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    9. 9

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää