Valikko
Kulttuuri

Koneen Säätiö ei vahvistanut taidejärjestöjen tukeman irakilaistaiteilijan residenssiä ja apurahaa – uusi mahdollisuus lokakuussa

Koneen Säätiön hallitus ei käsitellyt asiaa väärinkäsityksen vuoksi – uusi mahdollisuus lokakuussa

Taidejärjestöjen tukema irakilaitaiteilija Hodhayfa Salih ei olekaan saanut Koneen Säätiön residenssiä ja apurahaa, vaikka taiteilijajärjestöjen allekirjoittamassa vetoomuksessa ja HS:ssa 24. elokuuta näin kerrottiin.

Vetoomus on tehty, koska Salihin turvapaikka-anomus on hylätty. Salih on valittanut päätöksestä. Vetoomuksen pääasia oli vaikuttaa päättäjiin, koska allekirjoittajien mielestä Salih on hengenvaarassa, jos hänet palautetaan.

Vetoomuksessa mainittiin myös väärä tieto Koneen Säätiön myöntämästä residenssistä ja apurahasta. Salih ja järjestöt olivat tässä käsityksessä, koska Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan Hanna Nurmisen lähettämässä kirjeessä kerrottiin, että ”Hodhayfa Salih tullaan kutsumaan tekemään taiteellista työtä Koneen Säätiön ylläpitämään Saaren kartanon taiteilijaresidenssiin Mynämäelle 2.1.2017–30.4.2017 väliseksi ajaksi. Residenssin aikana Hodhayfa Salihille maksetaan kuukausittainen 2 700 euron työskentelyapuraha.”

Samassa kirjeessä kerrottiin, että ”Hodhayfa Salihin residenssikutsun vahvistaa lopullisesti Koneen Säätiön hallitus kokouksessaan 17.8.2016 allekirjoittaneen puheenjohtajan esittelystä”.

Niin Salih kuin taidejärjestöt pitivät hallituksen kokousta puheenjohtajan allekirjoittaman kirjeen jälkeen muodollisuutena eikä heille tullut tietoa, että residenssiä ei olisi vahvistettu. Siksi vetoomuksessa pidettiin residenssiä ja apurahaa tosiasiana.

Toisin kuitenkin kävi. Salih sai viime yönä sähköpostin, jossa kerrottiin, ettei hän olekaan saanut residenssiä ja apurahaa.

Koneen Säätiöstä kerrotaan, että residenssipaikan myöntämistä oli suunniteltu ja asiaa oli valmisteltu, mutta asiaa ei kuitenkaan otettu käsittelyyn Koneen Säätiön hallituksen edellisessä kokouksessa.

”Asiaa ei otettu käsittelyyn, koska olin saanut väärinkäsityksen, että tämä henkilö ei haluakaan residenssiä. On omaa huolimattomuuttani, etten asiaa häneltä suoraan tarkistanut”, Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen kertoo.

”Meillä on Artists at Risk -ohjelma kehitteillä ja näytti siltä, että tässä tapauksessa ei ehditä mennä normaalin residenssihakuaikataulun mukaan. Haluan nyt puhua taiteilijan kanssa suoraan. Jos hän haluaa edelleen olla hakijana, asia käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa lokakuussa muiden residenssihakemusten kanssa.”

Salih kertoo HS:lle, että hän haluaa ehdottomasti olla edelleen hakijana. ”Haluan ja tarvitsen tätä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Turvapaikanhakijat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Työttömien työnhakijoiden määrä vähentynyt rajusti – pitkäaikaistyöttömien määrä supistunut 16,5 prosenttia

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    10. 10

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää