Valikko
Kulttuuri

Tuhannet tokaluokkalaiset tekivät jätemuovista taidetta

Pussinsuikaleista tulee suuri mustekala Taiteiden yötä varten

Muovin kierrätys oli teemana Helsingissä, kun yli neljä tuhatta pientä koululaista osallistui korealaistaiteilijan suunnitteleman installaation tekoon. Helsinkiläiset tokaluokkalaiset sitoivat muovipussin suikaleita valtaviin kehikkoihin, joista rakennetaan suuri mustekala Taiteiden yötä varten.

”Tää on kivaa”, koululaiset hihkuivat innoissaan.

”On tosi hauskaa sitoa näitä tähän mustekalan lonkeroon”, Luna Tuomisto sanoi. ”Tämähän tuo oikein kivaa vaihtelua koulutyöhön. Lapset odottivat innoissaan tätä retkipäivää”, Pakilan ala-asteen opettaja Niina Ilme sanoi.

Mustekala pystytetään Senaatintorille osaksi suurta ”Meren elämät” -teosta, joka koostuu muistakin merieläimistä. Teoskokonaisuuden on määrä houkuttelella lomaansa puikkelehtimaan ja kiinnittää samalla huomiota merten suojeluun sekä maailman valtamerillä havaittuihin valtaviin muovijätelauttoihin.

Helsingin Juhlaviikkojan ohjelmaan kuuluva tokaluokkalaisten taideretki on rakennettu yhteistyössä. Retkeen kuului myös konsertti musiikkitalossa.

Muovin solmiminen mustekalan pintaan vangitsi lasten jakamattoman huomion helposti, ja moni opettaja pystyi syömään rauhassa eväitään Kiasman ja musiikkitalon välisellä nurmella.

Konseptin suunnittelija, Etelä-Korealainen taiteilija Choi Jeong Hwa oli paikalla ja otettu lasten innosta.

”Neljä tuhatta ihmistä on todella suurta. Lasten onnessa on energiaa”, Choi sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Helsingin juhlaviikot
  • Luonnonsuojelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    4. 4

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    5. 5

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    6. 6

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    7. 7

      Poliisi hääti taas Suomi ensin -mielenosoittajia Rautatientorilta

    8. 8

      Suomea uhkaavat yhä rajummat verkkohyökkäykset– ”Olemme kokeneet vain pieniä laineita”

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    8. 8

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää