Valikko
Kulttuuri    |   Historia

Historioitsija pitää Suomen ja natsi-Saksan sitovaa nikkeliteoriaa yliampuvana: ”Suunnitelmat sotien yli olisivat olleet aika absurdeja”

Uutuusteos väittää Petsamon nikkelin liittäneen Suomen ja Saksan yhteen jo ennen talvisotaa – Lasse Laaksonen pitää sotien yli ulottuvia suunnitelmia absurdeina.

Sotahistoriaan erikoistunut filosofian tohtori ja dosentti Lasse Laaksonen pitää Antti Hietalahden uutta tulkintaa talvisodan taustoista yliampuvana.

Ensi kuussa ilmestyvässä kirjassaan Talvisodan salainen strategia Hietalahti väittää, että Petsamon nikkeli sitoi Suomen ja natsi-Saksan suunnitelmat yhteen hyvissä ajoin ennen talvisotaa.

”Barbarossa ei ollut mahdollista ilman Petsamon nikkeliä eikä Suur-Suomi ilman Barbarossaa”, totesi Hietalahti tiistaina Helsingin Sanomien haastattelussa.

Operaatio Barbarossa oli koodinimi natsi-Saksan hyökkäykselle Neuvostoliittoon vuonna 1941.

Laaksonen pitää tulkintaa ylikorostuneena ja yksinkertaistavana.

”Operaatio Barbarossa oli valtaisan suuri Jäämereltä Mustallemerelle ulottunut operaatio, jonka painopiste oli itärintamalla. Siinä ei Suomen nikkelillä ollut oleellista merkitystä”, sanoo Laaksonen.

”Hietalahden teoriassa on haettu suurta johdonmukaista suunnitelmaa, vaikka noina aikoina kansainvälisessä politiikassa ja rintamilla tapahtui lyhyessä ajassa hyvin paljon ja monessa paikassa”, sanoo Laaksonen.

”Elettiin ajan hermolla, reagoitiin tilannekehitykseen. Suunnitelmat sotien yli olisivat olleet aika absurdeja.”

Petsamon nikkelistä olivat kiinnostuneita niin Saksa, Iso-Britannia kuin Neuvostoliitto.

Euroopan rikkain nikkeliesiintymä oli löydetty 1920-luvun alussa. Nikkelillä parannettua terästä käytti erityisesti sotatarviketeollisuus aseisiin, ammuksiin, panssarilevyihin ja moottoreihin.

Hietalahden teoria sai alkunsa historioitsija Heikki Ylikankaan huomiosta, että helmikuussa 1940 Hermann Göring rohkaisi Suomea kovaankin rauhaan siksi, että myöhemmin Suomi saa menetykset takaisin korkojen kera.

Hietalahti on tulkinnut lausunnon niin, että vastikkeeksi Saksa vaati Suomelta vastikkeeksi nikkeliä.

Laaksosen mukaan ei ole syytä epäillä, etteikö tällaisia kontakteja olisi ollut. On kuitenkin liioittelua kutsua keskusteluja neuvotteluiksi.

”On epärealistista väittää, että Suomea olisi käytetty Barbarossan pelinappulana. Sillä, että otettiin yksittäisiä kontakteja, ei ollut merkitystä suuressa kuvassa.”

Laaksonen muistuttaa, että äärimmäisissä käännekohdissa valtion poliittinen johto joutuu tekemään päätöksiä kovan paineen alla, harhailemaan eri vaihtoehtojen välillä, eikä käytössä ole aina kaikkia mahdollisia tietoja.

Jälkikäteen on houkuttelevaa sitoa irralliset narunpätkät osaksi suurta suunnitelmaa, joka vaikutti kaikkien päätösten taustalla.

”Kun käytössä oleva lähdearsenaali läpivalaistaan, ei ole todisteita siitä, että Suomessa olisi luotettu Göringin sanaan. Talvisodan loppupäivinä rintamalla ja maan johdossa elettiin kädestä suuhun. On aivan perusteetonta uskoa irrallisen lausunnon todistusvoimaan kun Saksa ei muuten suostunut auttamaan millään lailla, päinvastoin.”

Laaksonen muistuttaa, että talvisodan lopussa Suomi etsi tuloksetta tukea vähän joka suunnasta ja jäi käytännössä yksin.

Välittömästi talvisodan jälkeen huhtikuussa 1940 anglofiilit pääministeri Risto Ryti ja ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheim pyrkivät tekemään kauppasopimuksia länsimaiden kanssa.

Norjan valloituksen jälkeen huhti–kesäkuussa 1940 asetelma muuttui, kun Saksasta tuli Suomen ”rajanaapuri” eikä Suomella ollut enää mahdollisuuksia tehdä kauppaa länsivaltojen kanssa. Välirauhan aikana Suomi aloittikin nikkelimalmitoimitukset Saksaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • talvisota
  • Natsi-Saksa
  • Tutkimus
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Katja Lahden ja Teemu Jokisen riitely kotitöistä loppui, kun työt kirjattiin exceliin – Testaa, käytätkö kotitöihin enemmän aikaa kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    8. 8

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    9. 9

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    10. 10

      Kymmenet tuhannet marssivat Lontoossa brexitiä vastaan – ”Briteille valehdeltiin ennen kansanäänestystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    8. 8

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    9. 9

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää