Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Delfiineistä leviää suru, vaikka vanhustenhoito on retuperällä ja lapset näkevät nälkää – mitä siitä pitäisi ajatella?

Jos sättii delfiineitä surevaa, koska maailmassa on suurempia ongelmia, tekee virheen. Se voi silti olla joskus tarpeen, kirjoittaa Jussi Pullinen.

Tämä kirjoitus kertoo delfiineistä, mutta se alkaa gorillasta.

Tuo gorilla, nimeltään Harambe, eli eläintarhassa Yhdysvaltain Cincinnatissa melko normaalia 17-vuotiaan tarhagorillan elämää.

Sitten kuluvan vuoden toukokuussa tapahtui kummia. Haramben ja kahden muun gorillan vesialtaaseen mätkähti jotakin.

Eläintarhan henkilökunta kutsui, ja kaksi muuta gorillaa poistui aitauksesta. Tähän Harambe oli liian utelias. Se lähti tutkimaan, mitä veteen putosi.

Kyseessä oli ihmislapsi. Kolmivuotias poika oli kiivennyt aidan yli gorilla-aitaukseen ja pudonnut sen pohjalle veteen. Hämmentynyt Harambe hamusi pojan viereensä.

Suunnilleen tästä käynnistyy tapahtumista Youtubeen ladattu video:

Videolla Harambe seisoo vesialtaansa nurkassa lapsi jalkojensa välissä. Näyttää siltä, kuin gorilla suojaisi lasta yläpuolella hätääntyneinä huutelevilta ihmisiltä. Se vilkuilee levottomana ympärilleen. Sitten tapahtuu. Gorilla tarttuu lasta jalasta ja vetää tämän nopeasti altaan toiseen päähän. Lapsi sinkoilee vedessä kuin hervottomana. Ihmiset huutavat.

Video päättyy vähän ennen Haramben kuolemaa.

Joitakin minuutteja myöhemmin eläintarhan henkilökunta sai eläimen tähtäimeensä. Harambe ammuttiin kuoliaaksi. Lapsi pelastui.

Kun videon katsoo, eläintarhan ratkaisua ymmärtää.

Silti internetissä Haramben ampumista paheksuttiin laajasti. Lehtijuttuja ilmestyi. Donald Trump otti kantaa.

Ampuminen oli liikaa, väitettiin. Harambe olisi pitänyt nukuttaa, sanottiin. Eivätkö edes lapsen vanhemmat joutuisi vastuuseen, kysyttiin.

Loppujen lopuksi mitään ei oikeastaan tehty. Tutkijat totesivat ampumisen oikeaksi ratkaisuksi: vaikka eläin ehkä yritti leikkiä tai suojata lasta, oli pojan henki vaarassa. Perhettä ei syytetty mistään.

Tähän tarina yleensä loppuisi – parissa päivässä, kuten some-kohut yleensä. Harambelle kävi toisin: siitä tuli symboli niille, joista ylitsevuotava somesuru ja -raivo ovat menneet liian pitkälle.

Tulokset ovat ehdottomasti hämmentäviä mutta puhuttelevia:

Ironian kaapuja on meemeissä monta.

Yhden viestin niistä ehkä voi tulkita: Meidän reaktiomme tunteita herättäviin uutisiin on verkossa niin ennalta-arvattava, yksioikoinen ja sentimentaalinen, että se on merkitykseltään tyhjä ja jo vähän naurettava.

Kritiikki tiivistettynä: Vuodatamme somen täyteen maailman suurimpia tunteita maailman pienimpien asioiden vuoksi.

Tarpeellista kritiikkiä vai julmaa eläimestä välittävien ja heidän tunteidensa pilkkaa?

Empatiaa vai halveksuntaa?

Suomessa täsmälleen samaa keskustelua käydään juuri nyt. Sen ytimessä ovat delfiinit.

Kun Särkänniemi päättii siirtää delfiininsä viikonloppuna salaa Kreikkaan, syntyi äläkkä. Sosiaalisessa mediassa tuhannet seurasivat eläinaktivistien suoraa lähetystä, päivityksiä sateli ja perinteinen media välitti tietoa minkä ehti.

Moni suri saagaa, joka oli jo valmiiksi surullinen.

Jo eläinten pyydystäminen vuonna 1985 oli virhe, kirjoitti Jenni Haukiokin viime viikolla Seurassa. Tragediaksi saaga muuttui viimeistään, kun Suomi seurasi yön selässä kuljetuslaatikoissaan sätkineitä eläimiä vailla tietoa siitä, mitä tapahtuu.

Sosiaalisessa mediassa päälimmäiset tunteet olivat sääli ja suuttumus, syystäkin.

Sitten tunteet tietysti tuomittiin.

Miksi vouhkaatte delfiineistä, kun päällä on pakolaiskriisi, kysyttiin. Miksi Turkin tilanne ei herätä samaa reaktiota kuin söpöt merenelävät, pohdittiin. Meni yli, todettiin. Harambe mainittiin.

Liian pieni asia, liian suuri tunne. Harambe.

Gorillan nimen saanut vastakkainasettelu on tietysti vähän mahdoton.

Jos jostakin ongelmasta välittämisen tuomitsee, koska on olemassa suurempiakin ongelmia, tekee eräänlaisen virhepäätelmän. Sen voi tiivistää vaikkapa näin:

Virhe 1: Isoista ja pienistä ongelmista ei ole mahdollista välittää yhtä aikaa.

Virhe 2: Yhdestä ongelmasta puhuminen tarkoittaa, että ei välitä toisesta, enemmän kärsimystä aiheuttavasta ongelmasta.

Virhe 3: Koska on olemassa suurempia ongelmia, jotka aiheuttavat enemmän kärsimystä, on juuri tästä ongelmasta puhuminen itsekästä tai yksinkertaista.

Pahimmillaan ajattelu johtaa siihen, että kaksi hädänalaista tai toisiinsa liittymätöntä ryhmää asetetaan toisiaan vastaan. Näin näppärästi se käy, aina eduskuntaa myöten:

▪️ Miksi huolehdit sivistyksen rahoista, kun vanhustenhoidossa on hätä?

▪️ Miksi huolehdit työttömistä, kun toisella mantereella nähdään nälkää?

Äärimmillään tämä tarkoittaa, että vain kaikkein kurjimmassa asemassa oleva ihminen (eikä missään tapauksessa eläin) saisi valittaa ongelmistaan. Jos hoidetaan mitä tahansa muuta ongelmaa, se on pois tämän pahimman ongelman hoidosta.

Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, että ihmiset eivät koskaan keskittyisi vääriin asioihin. Jos palomies keskittyisi kissan pelastamiseen talon palaessa taustalla, palomies tekisi virheen.

Samalla tavalla on mahdollista, että sosiaalinen media keskittää julkisuuden ja journalistien resurssitkin asioihin, joilla ei ole merkitystä. Pian poliitikotkin puhuvat vain sivuseikoista.

Harambe tai delfiinit eivät kuitenkaan ole tällaisia asioita.

Gorillatapaus herätti vilkkaan keskustelun siitä, miksi älykkäitä kädellisiä ylipäänsä pidetään Yhdysvalloissa pienissä kivilinnoissa ihmisten pällisteltävinä (peruste voi olla esimerkiksi eläinsuojelu). Juuri tätä tutkijat pitivät tapauksen tärkeimpänä kysymyksenä, ja Haramben vuoksi tästä puhuttiin.

Tampereen delfiinit synnyttivät samanlaisen keskustelun. Miksi on tarpeen teljetä älykkäitä eläimiä altaisiin, joissa ne tekevät meille temppuja? Miksi Korkeasaaressa on yhä karhu- ja apinalinnat?

Jos sosiaalisen median kohuja raaputtaa yhtään pintaa syvemmältä, löytää alta monesti vastaavan, perustavanlaatuisen kysymyksen.

Jos raaputtaa vielä syvemmältä, huomaa, että ”turhien” kohujen varjolla sosiaalinen media suhteellisen usein myös ajaa maailmaan aitoa muutosta. Maailma muuttuu usein yhden tapauksen eikä jatkuvan kärsimyksen kautta. Tämä on surullista, mutta ainakin muutosta on.

Kohuille on helppo nauraa ja niitä on helppo väheksyä.

Sitten tulee uutinen, kuten tänä kesänä tuli, joka kertoo parin vuoden takaisen somen jäävesihaasteen keränneen ALS-taudin tutkimukseen sata miljoonaa euroa, joilla tehtiin taudin tutkimuksen kannalta tärkeä geenilöytö.

On totta, että olisi hirveää elää maailmassa, jossa julkisuus olisi pelkkiä harambeja ja delfiinejä.

Yhtä hirveää olisi, jos niitä ei olisi lainkaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Delfiinit
  • Kolumnit
  • Internet
  • Jussi Pullisen kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    4. 4

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    5. 5

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    6. 6

      Louhimies eri mieltä tv-johtaja Sairasen tiukasta kritiikistä – kiista Suomen elokuvahistorian muistettavimpia

    7. 7

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    10. 10

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    9. 9

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää