Valikko
Kulttuuri

Jussi-voittajien laskut maksamatta – tunnettuja elokuvia ja tv-sarjoja tehnyt helsinkiläisyhtiö maksuvaikeuksissa

Talousvaikeuksiin ajautunut tuotantoyhtiö valmistelee parhaillaan Ylelle isoa rikossarjaa. Muun muassa elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä on karhunnut yhtiöstä laskujaan käräjäoikeuden kautta.

Suomen keskeisiin elokuva- ja tv-alan yhtiöihin kuuluva Fisher King Production on ajautunut talousvaikeuksiin. Monet yhtiölle töitä tehneet elokuvantekijät ovat perineet laskujaan oikeusteitse.

Haastehakemukset paljastavat, että yhtiöstä on oikeuden kautta hakenut laskujaan muiden muassa ohjaaja Aleksi Mäkelä, joka on Suomen menestyneimpiä elokuvantekijöitä. Mäkelä on perinyt saataviaan yli 40 000 euron edestä.

Toinen laskujaan käräjäoikeuden kautta hakenut on Kimmo Taavila, neljästi Jussi-palkinnon voittanut elokuvaleikkaaja. Lisäksi yhtiöllä on useita muitakin maksurästejä.

Fisher King Productionin keskeisinä taustavoimina ovat elokuvatuottaja Matti Halonen sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Miikko Oikkonen. HS ei tavoittanut Fisher Kingin edustajia kommentoimaan yhtiön taloustilannetta.

Tuotantoyhtiö Fisher King Production on viime vuosina kasvanut voimakkaasti ja samalla se on myös velkaantunut. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli noin kolme miljoonaa euroa ja tulos tappiolla noin 200 000 euron verran.

Laskujaan oikeudessa peränneet Mäkelä ja Taavila ovat kuuluneet Fisher King Productionin valmistaman Love Records -elokuvan työryhmään. Tammikuussa valmistunut komediallinen musiikkielokuva on ollut yksi Fisher Kingin isoista tuotannoista.

Sen budjetiksi on kerrottu 1,5 miljoonaa euroa. Elokuva ei kuitenkaan menestynyt, teattereissa sen kävi katsomassa vain vajaa 13 000 katsojaa. Aleksi Mäkelän ohjaaman elokuvan päärooleja näyttelevät Jarkko Niemi, Tomi Alatalo, Riku Nieminen sekä Pirkka-Pekka Petelius.

Tv:n puolella yhtiön tuoreita tuotantoja ovat olleet sairaalasarja Ihon alla sekä fantasiasarja Nymfit, jonka esitysoikeuksia yhtiö kertoi kaupanneensa kymmeniin maihin. Viime vuonna Fisher King Production tuotti myös draamaelokuvan Toiset tytöt, joka keräsi useita Jussi-ehdokkuuksia.

Yhtiön tuoreista tuotannoista suurinta huomiota on herättänyt rikossarja Sorjonen, joka on vasta valmistumassa. Sitä on valmisteltu kansainvälinen menestys mielessä ja Suomessa Yle ryhtyy esittämään sarjaa lokakuun puolivälissä.

Verkkosivuillaan Yle esittelee 11-osaisen Sorjosen sarjaksi, jonka ”nimi on kohta kaikkien huulilla”. Sarjalle on toivottu menestystä maailmalle hieman Silta-sarjan ja muiden nordic noir -sarjojen hengessä. Miikko Oikkosen kehittämässä sarjassa pääosan poliisia esittää näyttelijä Ville Virtanen ja isoissa rooleissa ovat lisäksi Anu Sinisalo ja Matleena Kuusniemi. Ulkomaisille tv-yhtiöille sarjaa myydään Bordertown-nimisenä.

Vaikeuksista huolimatta yhtiö jatkaa muun muassa tv-sarja Sorjosen toisen kauden suunnittelua. Ainakin Yle on mukana suunnittelussa.

”Projekti on kiinnostava ja juttu tuntuu toimivalta, joten toisen kauden käsikirjoituksen tekemisen valmistelu on alkanut”, sanoo tuottaja Pekka Ruohoranta Yleltä.

Elokuvia ja tv-sarjoja valmistavat yhtiöt ovat Suomessa verrattain pieniä mutta viime vuosina alan yritykset ovat toimineet Suomessa melko vakaalla pohjalla. Vararikkoon on ajautunut lähinnä yhtiöitä, jotka ovat keskittyneet toteuttamaan vain yhtä suurta elokuvahaavetta.

Viimeaikaisista elokuvakonkursseista tunnetuin on Mannerheim-elokuvaa tehneen yhtiön konkurssi 2014. Suurelokuva jäi tekemättä ja velkaa jäi miljoonia.

Tänä vuonna kuopattiin lopullisesti myös toinen miljoonahaave, kun animaatioyhtiö Osmo Production meni konkurssiin kesäkuussa. Yhtiö yritti kahdeksan vuoden ajan tehdä ”Suomen kalleinta elokuvaa”Kuningas Nalin tarinaa, hindumytologisesta Mahabharata-teoksesta. Muutama vuosi sitten vararikkoon meni elokuvayhtiö, joka tuotti sotaelokuvan Hiljaisuus.

Oikaisu 6. 9. klo 10.42. Leikkaaja Kimmo Taavila on palkittu Jussi-palkinnolla neljästi eikä kolme kertaa kuten artikkelissa aiemmin kerrottiin.

Oikaisu 6.9. klo 16.05 Artikkelissa väitettiin ensin virheellisesti että yhtiö olisi jättänyt maksamatta palkkioita elokuvantekijöille. Maksamatta on kuitenkin elokuvantekijöitä edustavien alihankintayhtiöiden laskuja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Tv-sarjat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa – 11 ihmistä loukkaantui, kun piiritetty itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    5. 5

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    6. 6

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    7. 7

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    10. 10

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa – 11 ihmistä loukkaantui, kun piiritetty itsemurhapommittaja räjäytti itsensä
    3. Viisi tornitaloa evakuoidaan Lontoossa paloturvallisuustöiden vuoksi – ainakin yhden talon päällyste samankaltaista kuin karrelle palaneen Grenfell Towerin
    4. Tunti sitten
    5. HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”
    6. Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”
    7. 2 tuntia sitten
    8. Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia
    9. Kymmeniä kuoli ja yli sata haavoittui pommi-iskuissa ja ammuskeluissa Pakistanissa perjantaina
    10. Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan
    11. Tänä yönä järjestettävästä NHL:n varaustilaisuudesta voi tulla suomalaisille kaikkien aikojen paras – HS esittelee vahvimmin tyrkyllä olevat pelaajat
    12. EKP aikoo tehdä Britannian finanssialaan ison loven – haluaa vahvistaa keinoja valvoa euroissa käytävää johdannaiskauppaa
    13. Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille
    14. Näytä lisää