Valikko
Kulttuuri

Kustantaja ja Suvi Rihtniemi ovat sopineet Kekkos-kirjan virheen oikaisemisesta – kirjaa ei vedetä pois myynnistä

Kahden kokoomuspoliitikon nimet menivät sekaisin Maarit Tyrkön kirjassa. Virhe oikaistaan heti.

Sunnuntaina julkisuuteen tuli tieto, että kokoomuksen entisen puheenjohtajan Juha Rihtniemen tytär Suvi Rihtniemi toivoo, että presidentti Urho Kekkosesta kertova tuore kirja vedetään pois myynnistä tai että ainakin sivujen välissä oikaistaan hänen isäänsä koskeva virhe.

Maarit Tyrkön kirjoittaman kirjan virheellisessä kohdassa ovat menneet sekaisin kahden kokoomuspoliitikon nimet. Keijo Korhosen sähköpostista otetussa sitaatissa sanotaan, että Juha Rihtniemi olisi eronnut ja tehnyt itsemurhan.

Korhonen oli kuitenkin tarkoittanut viestissään Juha Vikatmaata, joka teki itsemurhan vuonna 1974. Juha Rihtniemi kuoli sydäninfarktiin 1971 ja oli naimisissa Anna-Liisa Rihtniemen kanssa.

Nyt WSOY on tiedottanut sopineensa asian Suvi Rihtniemen kanssa.

WSOY ja Rihtniemi ovat sopineet laittavansa kaikkiin varastossa oleviin kappaleisiin korjausliuskan, jossa virhe korjataan. Lisäksi korjausliuskoja lähetetään myös jälleenmyyjille kirjojen väliin laitettavaksi.

Teoksen seuraaviin painoksiin korjataan oikea nimi. WSOY ja kirjailija Maarit Tyrkkö pahoittelevat vakavaa virhettä.

WSOY:n kustantaja Henrikki Timgren kertoo, että virheestä sovittiin Rihtniemen kanssa yhteisymmärryksessä. Kirjaa ei siis olla vetämässä myynnistä.

”Kollegani jutteli tänään hänen kanssaan hyvässä hengessä. Päädyimme siihen, että teemme korjausliuskan”, Timgren kertoo.

Juttua korjattu 16.12: Korjattu Juha Rihtniemen kirjoitusasu yhdestä kohdasta jutussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjat
  • Urho Kekkonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    10. 10

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää