Valikko
Kulttuuri    |   Viikon puheenaihe

Apulanta-elokuvan kritiikki herätti hälyä

Tuukka temosen Teit meistä kauniin -elokuva nousi puheenaiheeksi jo ennen ensi-iltaansa

Apulannasta kertova elokuva Teit meistä kauniin on herättänyt poikkeuksellisen paljon hälyä jo etukäteen. Tuukka Temosen, Apulannan ex-basistin, ohjaama elokuva tuli ensi-iltaan 7. syyskuuta, mutta siitä on puhuttu nyt jo enemmän kuin suurimmasta osasta tämän vuoden kotimaisista elokuvista yhteensä.

Se on nousemassa samaan aikaan vuoden vihatuimmaksi ja rakastetuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi.

Tuukka Temonen Aamulehdessä:

”En sitten tiedä, onko [kriitikoilla] ollut niin voimakkaat ennakkoluulot, ettei sitä elokuvaa ole pystynyt katsomaan objektiivisesti. Mun mielestä on niin erikoista, että elokuva-alalla on ihmisiä, jotka haluavat kampanjoida elokuvia vastaan.”

Kalle Kinnunen Imagessa:

”Teit meistä kauniin on ilman elokuvan tajua valmistettu teollinen vanukas. Välillä se on olevinaan vakavaa teinidraamaa à la Moodysson tai Linklater, sitten vain saippuaoopperaa. Sellaisenakin tyyli on enemmän Uutta päivää kuin Salkkareita, sillä yleisvire on laahaavan tosikkomainen.”

Mervi Vuorela Helsingin Sanomissa:

”Teit meistä kauniin yrittää olla samanaikaisesti bändielokuva, teinielokuva, nostalgiaelokuva ja vakava draamaelokuva. Lopulta se onnistuu olemaan lähinnä tahatonta camp-viihdettä tarjoava fanielokuva.”

Niko Ikonen Episodissa:

”On hienoa todeta, että Teit meistä kauniin on yksi parhaita kotimaisia nuorisoelokuvia. Ikinä. Se on tiukka sekoitus nuoruuden angstia, rakkautta, kapinaa, kaveruutta, draamaa, anarkiaa, pettymyksiä ja lopulta myös uskomaton menestystarina.”

Jussi Huhtala Rumbassa:

”Todella sympaattinen tapaus. Nuoret näyttelijät ovat loistavia löytöjä ja esiintyvät luontevasti. Teit meistä kauniin ei ole täydellinen elokuva mutta niin hyväntuulinen ja todentuntuinen, että siihen ei voi olla ihastumatta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Paljastuiko katutaiteilija Banksyn henkilöllisyys? Ystävä lipsautti nimen

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    4. 4

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    5. 5

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    6. 6

      ”Mä olen niin kikseissä” – Pikku G:n paluukeikka sai yleisön sekaisin onnesta Himoksella

    7. 7

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    8. 8

      Islamilaisen yhdyskunnan moskeijan seinät töhrittiin Helsingissä – pesutalkoot yhdistävät eri uskontoryhmät sunnuntaina

    9. 9

      Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali

    10. 10

      Washington Post: Obama sai viisi kuukautta aikaa taistella Venäjän vaalihakkerointia vastaan – aika loppui kesken, Trump valittiin, totuuden selvittely jatkuu yhä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    7. 7

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    8. 8

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    9. 9

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    10. 10

      En usko selviäväni yhteislauluista ja vadelmakääretortun syönnistä palvelutalossa – edessäni on elämä vanhana vaikeana naisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    10. 10

      Oliko Timo Soini Juudas? Näin historiallisten tapahtumien vyöry eteni kulisseissa – ja tämän tuomion suomalaiset antavat Soinin toiminnasta

    11. Näytä lisää