Valikko
Kulttuuri

Tervo pahoittelee autismikommenttiaan: ”Suomalaisille ominaiset piirteet eivät tietenkään selitä rasismia”

Rasismin ja autismin yhteyttä pohtivat kommentit saivat aikaan palautevyöryn.

Kirjailija Jari Tervo pahoittelee autismikommenttiensa herättämää mielipahaa.

Tervo totesi Helsingin Sanomien haastattelussa lauantaina, että suomalaiset ovat muita taipuvaisempia autismiin, mikä näkyy kulttuurin sisäänpäinkääntyneisyytenä ja selittää jossain määrin myös rasismia Suomessa.

Autismin ja rasismin kytkeminen oli monille lukijoille liikaa, ja haastattelu poiki palauteryöpyn. Autististen lasten vanhemmat kokivat Tervon esittämän kytköksen loukkaavana ja epäilivät, että ajatus perustuu kliseiseen mielikuvaan siitä, kuinka autismi ilmenee.

Tervo pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa myöhään lauantai-iltana.

”En tietenkään pidä autismin kirjolaisia rasisteina. Enkä koskaan lapsia”, Tervo kirjoittaa Twitterissä.

Hän toistaa haastattelussakin esittämänsä perustelun väitteelleen. Tervo kertoo tehneensä Cambridgen yliopiston testin, jonka tulosten mukaan hänellä itsellään on alttiutta autismiin. Antamiensa vastausten Tervo taas ajatteli olevan sellaisia, että ne sopivat isoon osaan suomalaisia.

Hän kuitenkin pehmentää nyt väitettään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autismi
  • Rasismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    9. 9

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    10. 10

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää