Valikko
Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Suomen ensimmäinen naisministeri oli kouluja käymätön piika ja tinkimätön hyvinvointivaltion rakentaja

150 vuotta sitten syntynyt Miina Sillanpää ajoi jo 1900-luvun alussa asioita, jotka YK kirjasi Lapsen oikeuksien julistukseen vasta 1959, kirjoittaa Miska Rantanen esseessään.

Lastensuojelulaki. Aloite Naisten­klinikan rakentamisesta. Äitiyspakkaus. Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeuksia vahvistava laki. Aloite naisista poliisivoimiin. Ensikodin perustaminen. Kansankirjastolaki. Laki kotiapulaisen työoloista.

Harvassa ovat ne hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit, joita suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää (1866–1952) ei olisi ollut pystyttämässä tai ajamassa eteenpäin.

Kaikki hänen visionsa eivät toteutuneet sellaisinaan, mutta ne antoivat työntöapua monille hankkeille, jotka toteutettiin myöhemmin. Esimerkiksi Sillanpään hahmottelema peruskoulu toteutui vasta 1970-luvulla.

Pitkän uransa aikana Sillanpää toi julkisuuteen useita teemoja, jotka saivat maailmanlaajuisen hyväksynnän toisen maailmansodan jälkeen. Elin­aikanaan hän ehti nähdä YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (1948), mutta ei enää Lapsen oikeuksien julistusta vuonna 1959 eikä Lapsen oikeuksien sopimusta vuonna 1989.

Niissä mainitut oikeudet olivat kutakuinkin samat kuin mitä Sillanpää eläessään ajoi.

Miina Sillanpää on naisasian, lastensuojelun, hyvinvoinnin, luokkanousun ja poliittisen yhteistyön monumentti, jonka esikuvallisuus ei himmene. Tätä todistaa 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistu professori Aura Korppi-Tommolan teos Miina Sillanpää – edelläkävijä (SKS).

Kirja ei ole kronologinen elämäkerta, vaan se kertoo kansalaisvaikuttajan elämästä ja tarkastelee naisten oikeuksien ja lastensuojelun kehittymistä Sillanpään aikana sekä hänen henkistä perintöään nyky-Suomessa.

Sillanpäätä on vuosikymmenien aikana muistettu useaan otteeseen edelläkävijän ja taistelijan roolistaan. Silti kirjaa lukiessa tulee mieleen kerettiläinen ajatus: entäpä jos hän olisi ollut mies? Veikkaan, että meillä olisi silloin valtaväyliä nimettyinä hänen mukaansa, kansainväliset Sillanpää-päivät ja hänen kuvansa setelissä.

Naisten oikeuksien ajaminen ja lastensuojelu ovat olleet perinteisesti vaarassa jäädä marginaaliin, vaikka niiden tulokset koskevat laajoja kansanosia.

Wilhelmiina Riktig syntyi 4. kesäkuuta 1866 Jo­kioisissa torppariperheen seitsemänneksi lapseksi. Kotiolot olivat karut ja työntäyteiset. 12-vuotiaana tyttö lähti töihin Forssan puuvillatehtaaseen. Sen ajan työoloja on nykyisin vaikea käsittää. Töitä tehtiin 15 tunnin päivävuorossa ja kahdeksan tunnin yövuorossa. Asuntola oli kylmä ja ahdas.

18-vuotiaan Miinan elämässä alkoi uusi luku 1884. Hän muutti Porvooseen kotiapulaiseksi eli palvelijattareksi, joka oli tuohon aikaan ansiotyössä olevien naisten yleisin ammatti. Samalla hän muutti sukunimensä Sillanpääksi, ”että mä itsekin osaan sen sanoa”.

Muutaman vuoden kuluttua hän lähti työn perässä Helsinkiin. Muutto tempaisi Sillanpään yhteiskunnalliseen toimintaan. Hänet valittiin 1898 toimikuntaan, joka suunnitteli palvelijattarien yhdistystä, ja aikanaan sen varapuheenjohtajaksi.

Helsinki muutti myös tyyliä: Sillanpää hankki hatun ja ryhtyi kaupunkilaiseksi.

Kotiapulaisten varhainen järjestäytyminen ei ollut sattuma. Työssään he näkivät parempiosaisten arkea ja oivalsivat, että heidänkään elämänsä ei tarvitsisi olla ympärivuorokautista raatamista. Ilmiössä on samaa kuin kirjantyöntekijöiden järjestäytymisessä, sillä hekin olivat paljon tekemisissä tiedon kanssa.

Sdp:hen Sillanpää liittyi vasta vuonna 1904, koska oli vierastanut sosialismia aatteena. Maine agitaattorina ja ”piikakenraalina” kasvoi, mutta yhdistysaktiivina hän profiloitui naisten asioiden ajajaksi. Sillanpää valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1907.

Näiltä ajoilta on peräisin hänen palonsa ajaa etenkin avioliiton ulkopuolelle syntyneiden vähävaraisten lasten asioita. Ilmiö oli tullut hänelle tutuksi monen kollegan kohtalosta.

Miina Sillanpään vahvimmat yhteiskunnallisen vaikuttamisen vuodet sijoittuvat sotien väliseen ­aikaan. Sisällissodan aikana hän vetäytyi puoluetoiminnasta, mistä juontuu loppuelämän kestänyt juopa Sdp:n vasemmistosiiven kanssa.

Jakautuneessa kansakunnassa vasemmiston äärilaidalla ei katsottu hyvällä Sillanpään veljeilyä, toisin sanoen yhteistyötä, muiden puolueiden edustajien kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita Sillanpäälle olivat muun muassa lastensuojelukysymyksissä kokoomuksen Arvo Ylppö ja kotitalous­asioiden parantamisessa astiankuivauskaapin keksijä Maiju Gebhard.

Yhteistyö ei estänyt Sillanpäätä pitämästä räväköitä puheenvuoroja.

Vuonna 1932 hän teki aloitteen määrärahan myöntämiseksi kaikkia yhteiskuntaluokkia palvelevaa modernia Naistenklinikkaa varten: ”Eläinsuojelun kannalta kielletään pitämästä teuraseläintä huoneessa, missä toista eläintä teurastetaan, mutta ihmissuojelu ei estä asettamasta seitsemää kahdeksaa synnyttäjää samalla kertaa yhteen synnytyshuoneeseen.”

Näkyvin Sillanpään poliittinen saavutus oli koti­apulaisten asemaa kohentava laki vuodelta 1949. Hän oli silloin jo jäänyt pois eduskunnasta, mutta koska hänen uurastuksensa asian eteen oli yleisesti tiedossa, laki nimitettiin Lex Miinaksi.

Poliitikkona Sillanpää edusti reformistista työväenliikettä, joka korosti yhteistyötä työnantajien kanssa. Tässäkin mielessä hän enteili hyvinvointi-Suomen tapaa tehdä politiikkaa.

Sillanpään nimittäminen apulaissosiaaliministeriksi vuonna 1926 oli maailmanlaajuinen uutinen, vaikka hän ei ollutkaan maailman ensimmäinen naisministeri. Ministeripestin takana oli toinen nainen: Väinö Tannerin vaimo ja Sdp:n naisasia-aktiivi Linda.

”Ota yksi nainen hallitukseen, minä sanoin. Nainen!, hän vastasi. Mieheni ei erityisemmin pitänyt naispolitiikoista. Olimme vähän aikaa ääneti. Ota Miina Sillanpää, jatkoin. Ai, hän vastasi. Sen enempää emme asiasta puhuneet”, Linda Tanner muisteli myöhemmin.

Sillanpään ministerikauden tärkeimmät tasa-arvoa edistävät lait olivat avioliittolaki ja laki naisten kelpoisuudesta valtionvirkoihin. Nämä nostivat hänen suosiotaan myös porvarisnaisten keskuudessa.

Sillanpäällä oli myös uskallusta muuttaa mieltään. Kolmen kuukauden matka Yhdysvaltoihin vuonna 1931 lievensi hänen jyrkkää kantaansa yksityisiä sosiaalipalveluita kohtaan. Ällistystä nostivat myös Amerikan-ihmeet, kuten kodinkoneet ja säilykkeet, jotka helpottivat perheen arkea.

Entä millainen Sillanpää oli ihmisenä? Korppi-Tommolan mukaan ei täysin pyhimys. Aikalaiset kokivat Sillanpään määrätietoisuuden venyneen toisinaan röyhkeyden puolelle, ja häntä moitittiin kylmäksi ja tunteettomaksi. Perhettä hänellä ei ollut.

”Sillanpää oli kaukaa rakastettava ja läheltä pikemmin arvokas kuin läheinen”, kirjoittaa Korppi-Tommola.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • Tasa-arvo
  • Lastensuojelu
  • hyvinvointivaltio
  • Suomen historia
  • Sdp

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    4. 4

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    5. 5

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    6. 6

      Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

    7. 7

      Perussuomalaisten jakautuminen puhuttaa myös Venäjällä – ja Halla-ahon puoli on suositumpi

    8. 8

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    9. 9

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    10. 10

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää