Valikko
Kulttuuri

Kirjamaailman pitkä odotus päättyy: intialainen sensaatiokirjailija julkaisee toisen romaaninsa 20 vuoden jälkeen

Intialaisen Arundhati Royn esikoisromaani voitti 1997 Booker-palkinnon ja siitä tuli valtava kansainvälinen menestys

Intialaiselta menestyskirjailijalta Arundhati Roylta (s. 1961) ilmestyy uusi romaani – kaksikymmentä vuotta esikoisteoksen jälkeen.

Esikoisromaani Joutavuuksien jumala (The God of Small Things) voitti 1997 Booker-palkinnon ja oli ilmiömäinen menestys ympäri maailman. Se oli myös kaikkien aikojen myydyin Intiassa asuvan kirjailijan teos.

Suomeksi romaanin käänsi Hanna Tarkka ja se ilmestyi Otavan kustantamana syksyllä 1997. Roy vieraili tuolloin Suomessa Turun kirjamessuilla.

Joutavuuksien jumalan tapahtumat sijoittuivat Royn synnyinkylään Ayemenemiin Intian Keralassa, ajankohtana oli joulukuu 1969, jolloin kommunistit nousivat valtaan.

Vaikka toista romaania alettiin odottaa kiihkeästi heti ensimmäisen jälkeen, on Arundhati Roy kuluneet vuosikymmenet keskittynyt aktivismiin ja kirjoittamaan esseitä, aiheinaan esimerkiksi Yhdysvaltain Irakin ja Afganistanin sodat sekä Intian ydinkokeet.

Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1997 Roy sanoikin: ”Minua kiinnostaa poliittisuuden ja henkilökohtaisuuden yhdistäminen.”

Vuonna 2005 Intian Delhissä Roy puolestaan totesi HS:lle: ”Kyllä, haluan vielä kirjoittaa romaanin.”

Mutta vuodet kuluivat eikä romaania kuulunut.

Nyt julkistettu romaani on nimeltään The Ministry of Utmost Happiness (”Äärimmäisen riemun ministeriö”) ja sen pitäisi ilmestyä ensi vuonna. Teoksen kustantaa Britanniassa Hamish Hamilton ja Intiassa Penguin.

”Olen iloinen, että The Ministry of Utmost Happinessin hullut (ja jopa häijyt) sielut ovat löytäneet tiensä maailmaan ja minä olen löytänyt kustantajani”, Arundhati Roy sanoo kustantajansa tiedotteessa.

Royn kirja-agentti luonnehtii teosta kertakaikkisen omaperäiseksi ja että teos on ”kaiken odottamisen arvoinen”.

Otavalla ei ole vielä päästy lukemaan Royn käsikirjoitusta, mutta agentin kanssa asiasta on ollut ”pitkään, pitkään puhetta”, kertoo kustannusjohtaja Minna Castrén.

”Olemme kovasti innoissamme, tätä on pitkään odotettu”, Castrén sanoo.

Suomennoksen julkaisuaikataulusta tai suomentajasta ei Castrénilla vielä ole tietoa. Selvää on vain se, että kirja halutaan niin pian kuin mahdollista.

”Jos ei heti samanaikaisesti alkuteoksen kanssa niin mahdollisimman pian.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Booker-palkinto
  • Intia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    2. 2

      Helsinkiläiset lähtivät joukolla juhannusuinnille kaupungin keskustaan – Kauppatorin Altaalle kymmenien metrien jono

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    6. 6

      HSTV:n 16 tuntia kestävä suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    7. 7

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    8. 8

      Piilouduin pöydän alle, kun britit tasan vuosi sitten päättivät erota EU:sta – nyt brittihallitus on yhä pöydän alla, eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu

    9. 9

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    10. 10

      Kauppapolitiikka repi railoja EU-maiden välille – Sipilä löysi itsensä eri leiristä Macronin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    7. 7

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    8. 8

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    9. 9

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    10. 10

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää