Valikko
Kulttuuri

Yayoi Kusama aikoo maalata kuolemaansa asti – taiteen supertähti kertoo HS-haastattelussa elämästä, kuolemasta ja pilkuista

Helsingin kaupungin taidemuseossa Hamissa avautui perjantaina pilkkukuningatar Yayoi Kusaman hartaasti odotettu näyttely. 87-vuotias taiteilija on kulkenut rankan tien radikaalista nuoresta suurten museonäyttelyiden tähdeksi.

Yritän kysyä, millaista taiteilija Yayoi Kusaman (87) elämä nykyään on.

”Menen studiolle joka päivä ja omistaudun luomistyölle aamusta iltaan”, hän vastaa ykskantaan.

Kusaman arkikin kiinnostaa, sillä hän on maailman arvostetuimpia taiteilijoita. Korkeasta iästään huolimatta hän työskentelee edelleen, ja hänen teoksiaan myydään upporikkaille keräilijöille miljoonilla euroilla. Toki hänen arkensa on kiinnostavaa siksikin, että hän asuu mielisairaalassa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Helsingin kaupungin taidemuseo Hamissa juuri avautuneen näyttelyn vuoksi Kusama on lupautunut antamaan sähköpostihaastattelun.

Vastausten perusteella on vaikea välttää ajatusta, että Kusama elää eri ulottuvuudessa kuin me muut – vaikka osa viestistä saattaa ehkä vääristyä myös käännöksen myötä.

Kysyn häneltä, millaisia tunteita hän toivoo näyttelyn herättävän helsinkiläisissä.

”Haluan kaikkien ympäri maailmaa yrittävän ajatella pilkun näkökulmasta, nousta yhtenä pilkkuna. Nyt on aika kaikkien liittoutua”, Kusama vastaa assistenttiensa välityksellä.

Kusamalla on pitkä suhde pilkkuihin. Hän alkoi maalata nuorena, ja vuonna 1948, 19-vuotiaana, hän aloitti taideopinnot Kiotossa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta.

”Uskon, että synnyin taiteilijaksi”, Kusama sanoo.

Ura lähti käyntiin, ja Kusama piti useita yksityisnäyttelyitä Japanissa. Pilkut olivat mukana jo hänen 1950-luvun alun teoksissaan.

Vuonna 1955 Kusama löysi kirjan amerikkalaistaiteilija Georgia O’Keeffen taiteesta. Hän kirjoitti O’Keeffelle, joka siinä vaiheessa oli jo suuri taiteilija, ja pyysi neuvoja uran luomiseen Yhdysvalloissa. O’Keeffe vastasi ja auttoi, joskin varoitteli, että New York voi olla vaikea paikka japanilaistytölle.

New Yorkissa Kusama piti ensimmäiset yksityisnäyttelynsä vuonna 1959. Alkuvuosinaan Yhdysvalloissa hän tuotti muun muassa Äärettömyysverkko-nimisiä toisteisia maalauksia ja fallisia muotoja toistavia pehmeitä veistoksia, jotka keräsivät kiittäviä kritiikkejä. New Yorkissa hänen teoksiaan nähtiin samoissa varhaisissa pop-taiteen näyttelyissä kuin esimerkiksi Claes Oldenburgin ja Andy Warholin. Usein Kusamaa kutsutaankin ”naispuoliseksi Andy Warholiksi”, mutta Kusama oli niin vallankumouksellinen, että hänen kuvailemisensa miestaiteilijoiden kautta tuntuu tarpeettomalta.

1960-luvun puolessavälissä Kusama heittäytyi hippikulttuurin vietäväksi ja rupesi järjestämään vartalomaalaus- ja muita nakuhappeningeja muun muassa Wall Streetillä, YK:n päämajalla ja Vapaudenpatsaalla. Kusama suunnitteli avantgardistisia vaatteita ja julkaisi alaikäisiltä kiellettyä lehteä ”Kusama Presents an Orgy of Nudity, Love, and Sex & Beauty”.

Kusama kärsi näkö- ja kuuloharhoista jo lapsena Hän on kertonut näyistä, joissa pöytäliinan kukkakuvio laajenee ja täyttää koko huoneen, orvokit puhuvat hänelle tai jossa verkkomaalaus sulautuu yhteen hänen kehonsa kanssa.

Myös hänen taiteensa ammentaa näistä hallusinaatioista, ja samalla toisteisen taiteen tekeminen on tapa pärjätä pelkotilojen kanssa. On helppo ajatella, että Kusama koristelee asioita pilkuilla, mutta hän itse puhuu ”itsensä hävittämisestä” (self-obliteration). Toisteinen prosessi saa taiteilijan unohtamaan itsensä. Se on hänen taiteensa käyttövoima.

Kysymykseen toisteisuuden merkityksestä hän vastaa nyt näin:

”Maailma koostuu pilkuista. Haluan levittää pilkkujen ajatuksen kaikkialle maailmaan. Pilkut kokoontuvat ja muodostavat valtavan voiman. Yhdessä kaikkien pyrkimysten kanssa maapalloa kohtaan haluaisin rakentaa rakkauden ja rauhan maailman.”

Kusama on iäkäs ja hänen kuntonsa vaihtelee. Nykyään hän ei pysty matkustamaan. Jo muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Financial Timesin toimittaja kuvaili reportaasissaan, miten Kusama hukkasi usein keskustelun punaisen langan ja assistentit puhuivat Kusamalle kuin lapselle. Hamin amanuenssin Claire Gouldin mukaan Kusama kuitenkin osallistui aktiviisesti Hamin näyttelyn tekemiseen.

Vaikka osa Kusaman haastatteluvastauksista kuulostaa assistenttien bingokoneella arpomilta, Gouldin mukaan kyse voi yhtä hyvin olla Kusaman runollisesta tavasta ajatella ja kirjoittaa.

Georgia O’Keeffe oli kyllä oikeassa Kusamaa varoitellessaan. Vaikka Kusama ratsasti hetken New Yorkin taidemaailman aallonharjalla, New York otti veronsa. Mediahype laantui, jopa kääntyi taiteilijaa vastaan, ja Kusaman psyykkiset ongelmat pahenivat. Vuonna 1973 Kusama palasi Japaniin masentuneena ja pennittömänä.

”Palasin sairauteni takia”, Kusama kertoo.

Sitten menestystaiteilijan biografiassa on aukko, tai ainakin huonommin tunnetut vuosikymmenet.

Kusama kirjoitti novelleja, romaaneja ja runoja (”Nuoruus on yhtä paskaa”, 1978). Hän tuotti hiljakseen taidetta, mutta joutui myös toistuvasti sairaalahoitoon paniikkikohtauksien takia. Vuonna 1977 hän muutti mielisairaalaan pärjätäkseen ahdistuneisuus- ja pakko-oireisten häiriöiden kanssa.

”Olen asunut mielisairaalassa siitä asti voidakseni keskittyä luomistyöhöni”, hän kertoo sähköpostissa.

Maalaaminen pitää hänet hengissä.

”Polkuni taiteilijana on pelastanut minut monta kertaa itsemurhalta. Toivon voivani viettää loppuelämäni ihmeellisen taiteen kanssa ja kestää kaikki vastoinkäymiset.”

Kusama teki comebackin 1990-luvulla. 1980-luvulla hän oli alkanut pitää taas näyttelyitä, ja vuonna 1993 hänet valittiin edustamaan Japania Venetsian biennaaliin. Sitä on seurannut suuria retrospektiivisia näyttelyitä, jotka kiertävät maailmaa, sekä yhteistyötä Issey Miyaken ja Louis Vuittonin kaltaisten muotitalojen kanssa.

Nykyään Kusama on Japanissa kansallisaarre, ja hänen taiteensa on kuin pieni teollisuudenhaara. Häntä edustavat maailman ykkösgalleristeihin kuuluvat David Zwirner ja Victoria Miro. He määrittelevät hintalapun Kusaman teoksille. Pronssisesta, pilkullisesta kurpitsaveistoksesta saa pulittaa yli miljoonan.

Vuodesta 2009 Kusama on työskennellyt My Eternal Soul -nimisen maalaussarjan parissa. Siihen kuuluvista teoksista pyydettiin viime keväänä Miron galleriassa Lontoossa 350 000–750 000 dollaria kappaleelta.

Maalauksia on jo satoja, mutta Kusama ei aio lopettaa.

“Niitä voi syntyä 500 tai 1 000, mutta aion jatkaa maalaamista”, hän sanoo.

Kusaman täytyy tienata valtavia summia. Perhettä hänellä ei ole ja hän asuu vaatimattomassa sairaalahuoneessa. On mysteeri, mitä rahalle tapahtuu ja kuka siitä hyötyy. Takavuosina Tokioon oli suunnitteilla Kusama-museo, mutta hankkeen nykytilanteesta ei ole tietoa. Victoria Miron galleriasta asiaa ei suostuta kommentoimaan, eikä asiasta tiedetä myöskään Hamissa.

Myöskään taiteilija itse ei puhu näin maallisista asioista.

”Haluan jatkaa taisteluani suuremmalla henkisellä voimalla, käyttäen taiteeni kehittymistä henkisenä jalansijana. En voi koskaan unohtaa tehneeni suuren vaikutuksen taidemaailmaan ja museoihin ympäri maailmaa. Jos voin edistää taiteen leviämistä ympäri maailmaa, se on suurin iloni”, Kusama kirjoittaa.

Kusama on sanonut aikaisemmissa haastatteluissa olevansa siinä vaiheessa elämäänsä, jossa hänen on pohdittava omaa elämäänsä ja kuolemaansa.

Minkälaisia pohdintoja ne ovat?

“Kuolema on elämämme elämän symboli. Elämä kehittyy kuoleman takia, ja kuolema on asia joka kasvaa loputtomasti ja kehittyy taiteeni rinnalla. Rakkaat ystävät, kuolema tulee meille kaikille. Elämä on syntymästä asti elämän ilmestys, ja kuolema siunaa meitä valtavalla toivolla ja opetuksilla. Toivon voimakkaasti että elämäni loistaa ikuisesti suuremman taiteen hyväksi. Jos pyrkimyksestäni tulee teille henkinen lahja, en voisi olla iloisempi.”

Yayoi Kusama

 Syntynyt Japanin Matsumotossa 1929. Asuu ja työskentelee Tokion Shinjukussa.

 Muutti Yhdysvaltoihin 1957. Oli 1960-luvulla erityisesti installaatiotaiteen edelläkävijöitä.

 Vetäytyi Japaniin 1970-luvulla. Teki paluun taidemaailman valokeilaan edustaessaan Japania Venetsian biennaalissa 1993.

 On nykyään maailman tunnetuimpia ja kalleimpia nykytaiteilijoita.

 Tehnyt yhteistyötä muun muassa Louis Vuittonin ja Coca-Colan kaltaisten yritysten kanssa.

 Valittu tänä vuonna Time-lehden sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon sekä taidemaailman vaikutusvaltaa mittaavalle ArtNetin Power 100 -listalle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    4. 4

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    5. 5

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    6. 6

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    7. 7

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      Kohdun hyvänlaatuisista kasvaimista ei juuri puhuta, vaikka niitä arvellaan olevan jopa 75 prosentilla naisista – pahimmillaan aiheuttavat lapsettomuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää