Kulttuuri

HS:n suositut Musta laatikko -illat siirtyvät Kansallisteatterin suurelle näyttämölle

Kevään lipunmyynti alkaa tänään torstaina. Kaikki aiemmat esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä.

Helsingin Sanomien toimittajien ja kuvaajien tähdittämät Musta laatikko -esitykset siirtyvät ensi keväänä Kansallisteatterin suurelle näyttämölle. Tämän vuoden alussa alkaneet elävän journalismin illat ovat keränneet pienellä näyttämöllä jo kaksituhatta katsojaa, ja kaikki näytännöt ovat olleet loppuunmyytyjä.

Suurella näyttämöllä nähdään ensi maaliskuussa Musta laatikko 6 ja huhtikuussa Musta laatikko 7. Kummastakin esityksestä järjestetään kaksi näytäntöä. Liput niihin ovat myynnissä Lippupisteessä tästä torstaista alkaen.

”Suuri näyttämö on meidän tekijöiden vastaus lippujen kysyntään. Mutta vaikka näyttämö muuttuu, perusidea ei: Hesarin tekijät kertovat lavalla tositarinoita, joita ei ole aiemmin Hesarissa kerrottu”, sanoo Riikka Haikarainen, HS:n toimittaja ja yksi Mustan laatikon tuottajista. ”Tietenkään emme silti vain kävele suuremmalle lavalle. Suuren näyttämön mahdollisuudet halutaan totta kai hyödyntää.”

Musta laatikko -iltojen idea on olla elävä sanomalehti: toimittajien ja kuvaajien työstämä monipuolinen kattaus tämän hetken parhaita lehtijuttuja puhe-esityksinä. Joka ilta lavalla nähdään kymmenkunta esiintyjää.

Esiintyjien nimiä tai puheenvuorojen aiheita ei paljasteta etukäteen. Riikka Haikaraisen mukaan katsojat ovat maininneet juuri yllätyksellisyyden olevan yksi osa iltojen viehätystä.

Lavalla on aina journalisteja HS:n eri osastoilta. Talous­uutis­ten rinnalla on nähty muun muas­sa ainutlaatuisia kuvia syyrialaisten arjesta, esitelty yllättäviä elämäntarinoita ja avattu toimittajien työtä. Tyylilajit vaihtelevat: osa esityksistä on vakavia, osalle on leimallista huumori.

”Esityksiä treenataan useampi viikko puhekouluttajan ja tuottajien kanssa, mutta silti jokainen esiintyjä astuu lavalle omana itsenään ja omalla tyylillään. Kaikki on kuitenkin aina journalismia eli totta. Toimittajat ja kuvaajat esiintyvät teatterissa mutta eivät tee perinteisessä mielessä teatteria”, Haikarainen sanoo.

Tänä vuonna, marras–joulukuun vaihteessa, nähdään vielä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Musta laatikko 5. Sen kaikki kolme näytäntöä on loppuunmyyty.

Musta laatikko 6 esitetään Kansallisteatterissa 29.–30.3. ja Musta laatikko 7  24.–25.4.2017. Liput 29 e, opiskelijat 19 e.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musta laatikko
  • Kansallisteatteri
  • Journalismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    4. 4

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    5. 5

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    6. 6

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    7. 7

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    8. 8

      Unkari hyväksyi lain: Kaikki turvapaikanhakijat pidetään leireillä

    9. 9

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    10. 10

      Aivot hyötyvät eniten liikunnasta, väittää ruotsalaispsykiatri – kolme reipasta harjoitusta viikossa piristää uusien aivosolujen muodostumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    6. 6

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    9. 9

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää