Valikko
Kulttuuri

Näin pohjoismaisista dekkareista tuli iso puheenaihe – rikoskirjailijat ovat vahvasti esillä myös kirjamessuilla

Dekkarikirjailijat toimivat nykyään myös tv-sarjojen käsikirjoittajina

Pohjoismainen dekkari viihtyy nyt televisiossa. Juuri televisioruutu nostaa yhä useammin pohjoismaisen rikoskirjallisuuden päivän puheenaiheeksi.

Nykyään se saakin enemmän näkyvyyttä tv-sarjana kuin kirjasarjana.

Ilmiön juuret juontuvat jo pohjoismaisen rikoskirjallisuuden ensimmäisen aallon 1960-luvulla nostattaneeseen kuuluisaan parivaljakkoon Per Wahlöö ja Maj Sjöwall – komisario Martin Beckin luojiin. Kymmenosainen kirjasarja nosti ensimmäistä kertaa rikoskirjallisuuden näyttämölle ruotsalaisen kansankodin pi­meän puolen. Yksilöpsykologisesti kirjasarja nosti esiin itsetunto-ongelmien raskauttaman skandinaavisen sulkeutuneisuuden, sosiaaliset pelot ja puhumattomuuden.

Ensimmäisestä Beck-romaanista Roseanna tehtiin elokuva jo kaksi vuotta romaanin ilmestymisen jälkeen vuonna 1967. Gösta Ekman puolestaan näytteli Martin Beckiä kuudessa elo­kuvassa 1990-luvulla.

Varsinainen menestys tv-sarjana alkoi kuitenkin 1990-luvun lopulla, kun Martin Beckin hahmo tuotteistettiin ja irrotettiin Per Wahlöön ja Maj Sjöwallin dekkareista. Martin Haber Beckinä ja Mikael Persbrandt Gunvaldina ovat tehneet tällä hetkellä 34-osaiseksi venähtänyttä tv-sarjaa jo kuusi tuotantokautta.

Samaa kaavaa on toteuttanut myös pohjoismaisen rikoskirjallisuuden toisen aallon kantaisän Henning Mankellin rikosromaanien filmatisointi. Krister Henrikssonin näyttelemästä Kurt Wallanderista on tehty 32-osainen tv-sarja. Itse Henning Mankell kirjoitti vain yksitoista Wallander-dekkaria, joissa hän porautui hyvinvointiyhteiskunnan pahoinvointiin, demokratian klikkiytymiseen, äärioikeiston nousuun ja oikeuslaitoksen epäoikeudenmukaisuuteen.

Kolmannen aallon ässän Stieg Larssonin Millennium-trilogia vei taas Mikael Blomkvistin ja Lisbeth Salanderin suoraan elokuvateattereiden valkokankaalle.

Viimeisten vuosien ajan kenttä on ollut täysin auki. Pohjoismaiset rikossarjat ovat vyöryneet televisioon yhtä isolla volyymilla kuin skandinaaviset dekkarit kirjakauppoihin pari vuosikymmentä aiemmin.

Isoimmiksi kansainvälisiksi nordic noir -hiteiksi nousseet tv-sarjat – Silta, Kuudes aisti, Rikos, Petos, Nousuvesi – eivät perustu suoranaisesti mihinkään niitä edeltäneeseen kirjasarjaan, joka on rakennettu rikosta selvittävän poliisihahmon varaan.

Molemmilla kentillä tosin vaikuttavat osin samat pelaajat. Esimerkiksi Hans Rosenfeldt on toiminut käsikirjoittajana sekä Sillassa että Beck-filmatisoinneissa. Yhdessä Michael Hjortin kanssa hän kirjoittaa rikospsykologi Sebastian Bergmanista kertovaa kirjasarjaa. Sen ensimmäisestä osasta Mies joka ei ollut murhaaja tehtiin aluksi tv-sarja.

Nousuvesi on taas muokattu tv-sarjaksi Cilla ja Rolf Börjlin­din samannimisestä romaanista.

Muut romaanit eivät ole vielä tv-tuotannossa. Rolf Börjlind kirjoitti käsikirjoituksia Beck-filmatisointeihin 1997–2009, Cilla Börjlind puolestaan 2001–2007.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsingin kirjamessut 2016
  • Tv-sarjat
  • Dekkarit
  • rikossarjat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    3. 3

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    4. 4

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    5. 5

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    6. 6

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    7. 7

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    8. 8

      Nuoret palestiinalaisnaiset rikkovat rajoja pistämällä lenkkarit jalkaan: ”Joka kerta kun lähden juoksulenkille, joudun pelkäämään perään huutelua”

    9. 9

      Asuntooni on ilmestynyt hämähäkkejä, joudunko muuttamaan pois?

    10. 10

      Miksi käytämme laskiessamme kymmenjärjestelmää? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    9. 9

      Energiayhtiö Helen: lämmönjakelu toimii nyt normaalisti koko Helsingissä – Kaukolämpöputken rikkoutuminen puski aamulla tulikuumaa höyryä ydinkeskustassa

    10. 10

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää