Valikko
Kulttuuri

Jari Tervon raju puhe natsiväkivallasta jakoi mielipiteet kirjamessuilla – ”Mietin, että vetääkö hän vähän mutkia suoraksi”

Osa kuulijoista poistui paikalta Tervon puheen aikana

Kirjailija Jari Tervon puhe Helsingin kirjamessujen avajaisissa sai messukansan mietteliääksi. Puheessaan Tervo ruoski ensin Euroopan unionin, sitten perussuomalaiset poliitikot ja lopuksi pääministeri Juha Sipilän (kesk). Puheesta voi lukea lisää täältä.

Erityisen voimakkaasti Tervo otti kantaa Euroopan unionin pakolaispolitiikkaan. Tervon mukaan suomalaiset ovat unionin jäseninä ulkoistaneet hädänalaisten ihmisten auttamisen diktatorisesti hallitulle Turkille.

”Kun me eurooppalaiset olemme ostavinamme ihmisoikeuksia Turkilta, me häpäisemme humanistisen ja kristillisen perintömme. Nämä päivät eivät todellakaan ole Euroopan tähtihetkiä.”

Tervoa ärsytti myös europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps) kommentti, jossa tämä piti kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä Asema-aukiolla ”yksilötasolla valitettavana”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juho Eerola puolestaan kuvasi kuolemaa ”ikäväksi sattumukseksi”.

”Törkeä poliittinen väkivalta ei ole koskaan ’ikävä sattumus’”, Tervo sanoi. ”Kun lepakko yölennollaan törmää tuulivoimalan potkuriin, se on ikävä sattumus.”

Tervo palasi myös pääministeri Juha Sipilän blogikirjoitukseen, jossa tämä rinnasti Asema-aukion ja Otanmäen tapahtumat toisiinsa.

”Nämä molemmat väkivallanteot ovat tuomittavia ja syylliset saavat aikanaan rangaistuksensa, mutta niiden rinnastaminen tällä tavalla on mieletöntä. Pääministerin Sipilän mukaan suomalaisten turvallisuudentunnetta järkyttää kaksi äärijärjestöä: natsit ja turvapaikanhakijat. Pääministeri on kertonut julkisuudessa, että tätä hän ei ole tarkoittanut, mutta tätä hän kyllä tuli tarkoittaneeksi.”

Tervon puhetta seurasivat äänekkäät, mutteivät raivokkaat aplodit.

Kysyimme messuvierailta, mitä he Tervon puheesta pitivät.

Pirkko Pajari 82, Espoo

”Olen sitä mieltä, että hädässä olevia ihmisiä pitää auttaa, mutta kyllähän Tervo menee tässä puheessaan aivan äärilaitaan. En ole hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä. Vaikka suomalaisten velvollisuus on ottaa pakolaisia vastaan siinä kuin muidenkin, olemme me joskus myös turhan hyväuskoisia. Emme osaa olla varuillamme esimerkiksi rikollisten suhteen.”

”Huomasin, että jotkut kuulijat lähtivät kesken puheen pois. Mahtoiko se olla mielenosoituksellista?”

Jade Jääskeläinen, 24, Kotka

”Kyllähän se todella rankkaa tekstiä on, paljon myös asiaa. Tervosta tiesin etukäteen vain sen, että hän on kirjailija, yhtään hänen kirjaansa en ole lukenut.”

”Ehkä eniten jäi mietityttämään Turkki-asia. En ollut ajatellut, että EU käyttää Turkkia jonkinlaisena pakolaisten varastointipalveluna. Se kuulostaa tosi häpeälliseltä.”

”Oli myös hyvä, että hän muistuttaa niistä Asema-aukion tapahtumista. Vaikea edelleenkin uskoa, että Suomessa tapahtuu sellaista. Yleensä natsit ovat pyörineet omissa piireissään.”

Juha Kortesluoma, 35, Espoo

”Aika tiukkaa asiaa. Pääpiirtein olen asioista samaa mieltä. Tervon provokatiivisuus ei yllätä. Se on hänen tapansa.”

”Vähän jäin silti miettimään, että paneeko hän puheessaan mutkia suoriksi. Esimerkiksi pääministeri Sipilän suuhun hän laittaa sanoja, vaikka tosin myöntää sen itsekin.”

”Lause ’häpäisemme humanistisen ja kristillisen perintömme’ on iskevä lause, mutta tuli mieleen, että teemmekö me sitä erityisesti juuri nyt. Emmekö me ole tehneet sitä aika lailla koko länsimaisen historian ajan?”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää