Valikko
Kulttuuri

Netflix tilasi ensimmäisen oman sarjan Pohjoismaista – Tanskalaissarja kertoo tappavasta viruksesta

The Rain -niminen sarja tulee Suomessakin katsottavaksi vuonna 2018

Netflix on tilannut ensimmäistä kertaa alkuperäissarjan Pohjoismaista. The Rain -nimistä jännityssarjaa suoratoistopalvelulle ryhtyy tekemään tanskalaisyhtiö Miso.

Netflixin tuloa pohjoismaisille tv-markkinoille on uumoiltu pitkään. Uutuussarja on katseltavissa kaikissa Pohjoismaissa suunnitelmien mukaan vuonna 2018.

Av-alaa seuraavan Screen-lehden mukaan sarjan käsikirjoittaa Jannik Tai Mosholt, joka on toiminut myös Vallan linnake -sarjan kirjoittajaryhmässä.

The Rain kertoo virustuhosta, joka on tappanut suurimman osan ihmiskunnasta. Sarjan keskushenkilöinä ovat sisarukset, jotka isältään saamillaan tiedoilla yrittävät selvitä hengissä ja päästä selville viruksen toimintatavoista. Sisarukset kohtaavat myös muita selvinneitä.

Tuotantoyhtiö Mison aiempia sarjoja ovat olleet Suomessakin esitetyt Kylmäveriset tappajat sekä 1864.

Pohjoismaisen alkuperäissarjan tilaaminen on osa suoratoistopalvelu Netflixin kansainvälistä laajentumista. Yhtiö on kertonut omista tuotannoista jo muun muassa Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Britanniassa, Brasiliassa ja Kolumbiassa.

Netflix on ennenkin esittänyt pohjoismaista draamatuotantoa, mutta aiemmin sarjoja on rahoitettu yhdessä muiden tv-yhtiöiden toimesta. Norjalaista Lilyhammer-sarjaa yhtiö valmisti yhdessä Norjan yleisradioyhtiön kanssa. Suomalainen av-ala on pitänyt selvänä, että lähitulevaisuudessa Netflix tilaa sarjoja myös Suomesta.

Netflix on merkittävin suoratoistopalvelu kansainvälisesti. Netti-tv-yhtiöllä on oman kertomansa mukaan 86 miljoonaa asiakasta ympäri maailmaa. Yhtiön tunnetuimpiin sarjoihin kuuluvat muun muassa House of Cards sekä Narcos.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Tv-sarjat
  • Suoratoistopalvelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Verkossa leviävä kiristysohjelma saastuttaa koneita ympäri maailmaa – näin suojaudut piinaavalta ohjelmalta

    4. 4

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    5. 5

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    6. 6

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa tuomiosta

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      ”Juhlittiin vähän synttäreitä” – Yli 200 berliiniläistä ”bilepoliisia” passitettiin kotiin virkamatkalta, kun heidän raisussa illanvietossaan örvellettiin ja harrastettiin julkista seksiä

    9. 9

      Remonttimies löysi vantaalaisen rintamamiestalon lattian alta kaksi räjähtämätöntä kranaattia

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    5. 5

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    6. 6

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    7. 7

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    8. 8

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    9. 9

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää