Valikko
Kulttuuri

Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat pohtivat kiusaamista, sukupuolen korjaamista ja monikulttuurista Suomea

Ehdokkaiden joukkoon ei tänä vuonnakaan mahtunut yhtään miehen kirjoittamaa kirjaa

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaina on tänä vuonna kaksi kuvakirjaa, kolme nuortenkirjaa ja yksi lasten fantasiaromaani.

”Jos kaikista lukemistamme teoksista tekee tornin, sen korkeus on 190 senttiä”, valintalautakunnan puheenjohtaja, Turun humanistisen ammattikorkeakoulun yliopettaja Pekka Var­tiainen sanoi ehdokkaita julkistettaessa.

Hän piti suomalaisen nuorisokirjallisuuden tasoa sisällöltään ja muodoltaan vahvana. ”Kirjat tarttuvat rohkeasti ajankohtaisiin kysymyksiin ja tarjoavat lohdullisia, viisaita ja mahdollisia ratkaisuja yksiön ja yhteisön ongelmiin.”

Kuvakirjoista Katri Kirkkopellon Piki (Lasten Keskus) käsittelee kiusatuksi tulemista. Se on antanut nimensä myös ­uudelle toimintamallille, jolla päiväkodeissa opetetaan lapsille vuorovaikutustaitoja.

Lena Frölander-Ulfin Minä, Muru ja Metsä (Jag, Fidel och Skogen, S&S) taas kertoo lapsesta, jota metsä pelottaa kesämökin öisellä huussimatkalla. Tummasävyinen kuvitus on toteutettu raapetekniikalla ja akvarelleilla ja poikkeaa selvästi värikkäästä kuvakirjatarjonnasta.

Romaaneista Sanna Iston Maan alaiset (WSOY) on fanta­siaseikkailu, joka vie Suomenlinnan saaren alisiin käytäviin. Niihin päähenkilö pääsee muodonmuutoksen seurauksena.

Sekä Juuli Niemen Et kävele yksin (WSOY) että Seita Vuorelan postuumi Lumi (WSOY) liikkuvat monikulttuurisessa Suomessa ja maahanmuuttajien kokemuksissa.

Valintaraati kiitti Niemen teosta nuoruudentunteiden, etenkin ensirakkauden tavoittamisesta. Osapuolina ovat koulutoverit Ada ja Ezgon, joka Suomessa syntyneenäkin kantaa mamu-leimaa kosovolaisen taustansa takia.

Vuorelan (1971–2015) arkirealismia ja satuaineksia yhdistävän romaanin viimeisteli hänen kirjailijakollegansa Vilja-Tuulia Huotarinen. Sen keskiössä on iranilaisten maahanmuuttajien lapsia, jotka kasvavat Pohjolassa eri kansallisuuteen ja kulttuuriin kuin vanhempansa.

Siri Kolun pienoisromaania Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava) raati piti ”loppuun asti hiottuna kertomuksena nuoresta elämänvalintojen edessä”. Niillä tarkoitetaan sukupuolta korjaavaan leikkaukseen valmistautumista.

Kaikki kuusi ehdokaskirjailijaa ovat naisia – jo toisena vuotena peräkkäin. Miksi?

Valintaraadin jäsenet perustelevat valintojaan etenkin sillä, että suurin osa lapsille ja nuorille kirjoittavista on naisia. Sukupuolijakaumasta keskusteltiin, mutta kiintiöitä ei ehdokasjoukkoon haluttu.

”Tarjolla oli kyllä teoksia, jotka on suunnattu poikalukijoille, mutta päädyimme muihin valintakriteereihin”, Pekka Vartiainen kertoo.

Hänen lisäkseen raatiin kuuluivat taide­pedagogi Mervi Riikonen ja tuottaja Sanna Sommers.

Ehdokaskirjat sopivat Vartiasesta hyvin kaikkien ”paljon lukevien poikien” käteen.

”Mukana on haastavia romaaneja, mutta teemat ovat poikiakin kiinnostavia, ja näkökulmia on monia. Iso kysymys on sekin, miksi pojille pitäisi ylipäätään tarjota vain pojille tarkoitettuja kirjoja.”

Se on toki fakta, että monet pojat lukevat hyvin vähän. Sen korjaamiseen tarvitaan Vartiaisen mukaan markkinointia.

”Esimerkiksi Suomen jääkiekkomaajoukkue voisi tehdä mainos­videon, jolla pelaajat ottaisivat jäähyllä tai vaihtoaitiossa kirjan käteensä.”

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiasta päättää näyttelijä, laulaja Vuokko Hovatta. Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa, ja se jaetaan 24. marraskuuta.

Oikaisu 4.11.2016 klo 11.10. Toisin kuin kuvateksteissä aiemmin luki, Seita Vuorelan lasten sukunimi on Parkkola, ei Vuorela.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    2. 2

      Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin

    3. 3

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    4. 4

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    7. 7

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    8. 8

      Halla-ahon mielestä Lindströmin erityisavustaja toimi oikein yrittäessään leikata somalijärjestöjen tuet – ”Kotoutumiselle pitäisi asettaa selkeät mittarit”

    9. 9

      Britannia kertoi viimein brexit-tarjouksestaan – näillä ehdoin EU-kansalaiset saisivat jäädä

    10. 10

      Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    4. 4

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    7. 7

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    8. 8

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    9. 9

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    10. 10

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Videotuomarointi kuohuttaa Venäjällä MM-kisojen esiturnauksessa – Fifa myöntää ongelmat, mutta haluaa VAR-järjestelmän ensi vuoden turnaukseen
    3. Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”
    4. Keskustan ja kokoomuksen välit kiristyivät aikataulupaineen takia – Hallitus joutunee täydentämään esitystään sote-uudistuksesta
    5. Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”
    6. Oli voittamassa Mestarien liigaa Sami Hyypiän kanssa – nyt norjalaisviilettäjä vaihtaa maastohiihdon maratonmatkoille: ”Menen aina all-in”
    7. Tunti sitten
    8. Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin
    9. USA:n korkein oikeus sallii maahantulokiellon soveltamisen osittain – Trump: Päätös on selvä voitto kansalliselle turvallisuudellemme
    10. Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella
    11. Dallas ostaa Antti Niemen ulos sopimuksestaan – Esa Lindellille mukava palkankorotus
    12. Turvatyynyjätti Takata hakeutui yrityssaneeraukseen – taustalla kuolemiin yhdistettyjä turvatyynyjä
    13. Näytä lisää