”En yritä täällä mitenkään veri päässä puuhastella” – Paula Vesala kirjoittaa Hollywoodissa näytelmää, mutta ei paljasta kaikkia suunnitelmiaan

HS tapasi näytelmäkirjailijaksi opiskelevan Vesalan Los Angelesissa keskellä Varpu-elokuvan markkinointihulinaa.

Los Angeles

Juonipaljastus: Tässä jutussa Paula Vesalasta ei puhuta Lauri Ylösestä, mutta sivutaan Aristoteleen draaman teoriaa.

Paula Vesala on varuillaan. Tai ainakin hänestä saa sellaisen vaikutelman. Kello lähestyy puoltayötä, mutta Vesala varoittaa heti haastattelun aluksi, että hänen täytyy lähteä kohta kotiin kirjoittamaan uutta näytelmäänsä.

Losangelesilaisen ravintolan kabinetti on vielä täynnä iloisesti rupattelevia elokuvatoimittajia. Olemme nähneet Selma Vilhusen elokuvan Tyttö nimeltä Varpu sekä syöneet illallisen, jonka aikana Vesala ja muut elokuvan tekijät ovat siirtyneet pöydästä pöytään seurustellessaan Hollywood-toimittajien kanssa.

Elokuva on massojen taidetta, eikä massoja saada ilman markkinointia, joten Vesalakin on tänä iltana saanut hymyillä leukansa puuduksiin, vaikka näytelmä kuinka odottaisi.

Elokuvassa Vesala näyttelee 12-vuotiaan isättömän Varpu-tytön äitiä Siru Miettistä, jolta on vanhemmuus ja aikuisuus kadoksissa. Vesalaa ja ohjaaja Selma Vilhusta isättömyyden kokemus omassa elämässä yhdistää.

Nyt ei kuitenkaan puhuta siitä, vaan rupatellaan mukavia. Monet illallisvieraat eivät selvästi edes tunnista Vesalaa, joka ajautuukin pian pitkään koiranhoitokeskusteluun yhden elokuvatoimittajan sisaren kanssa.

Vesala näyttää kännykästä kuvia koirastaan tai mahdollisesti lapsestaan.

Kun elokuvatoimittaja pöydän toisella puolella tajuaa, kuka Vesala on, hän kehaisee tämän englannin aksenttia. ”Sitähän tuskin edes huomaa!”

Toimittajat pitävät Vesalaa yhtenä niistä tuhansista nuorista ulkomaisista näyttelijöistä, jotka ovat saapuneet Hollywoodiin onneaan etsimään.

Kun joku kotiläksynsä tehnyt kysyy Vesalalta tämän muusikkourasta, Vesala vastaa naurahtaen: ”Niin, olen minä tunnettu – Suomessa.”

Vesalan elämä on kahden vuoden ajan jakautunut kahtia amerikkalaisen opiskelijaelämän ja suomalaisen tähtielämän välillä.

Vesala muutti Yhdysvaltoihin ex-miehensä Lauri Ylösen kanssa pari vuotta sitten. Ylönen on tehnyt Kaliforniassa muusikontöitään, ja Vesala itse kirjoittautui suorittamaan näytelmäkirjailijan maisteriopintoja UCLA:n yliopistoon. Hän on maksanut opintojaan stipendeillä sekä opettamalla draamaa nuoremmille opiskelijoille.

Runsas kuukausi sitten, syyskuun lopulla, Vesala ja Ylönen ilmoittivat eroavansa 12 vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen ja samalla sen, etteivät kommentoi asiaa enempää. Tästä hän ei selvästi nytkään halua puhua, vaan vaikuttaa hieman varautuneelta.

Täällä Yhdysvalloissa Paula Vesala saakin olla varsin rauhassa, sillä täällä hänen musiikkiurastaan tietää vain harva, eikä kukaan pysäytä häntä kadulla. Sen sijaan Suomessa tilanne on toinen, onhan hänestä tullut menestyksekkään pop-uransa aikana yksi oman sukupolvensa tärkeistä idoleista – niistä, joita monet seuraavat kuin ystäväänsä.

Elämästään ja urasuunnitelmistaan hän ei halua paljastaa kovin paljon.

”Ihan hyvin. Opiskelua ja tavallista kouluarkea lapsen kanssa”, hän vastaa kysymykseen, miten viihtyy Yhdysvalloissa.

Vesalalla on kahdeksanvuotias poika, jonka nimi on Julius.

Olet tehnyt lauluja ja näytelmiä ja näytellyt. Ajatteletko it­seäsi näyttelijänä?

”Haluan säveltää, kirjoittaa ja näytellä maailmassa.”

Valmistut UCLA:sta vuoden 2018 keväällä. Haluaisitko jäädä tänne vai palata Suomeen?

”Se on monimutkainen kysymys, johon vaikuttaa moni asia. Nyt olen täällä ja teen työtä täällä.”

Siihen Vesala kannustaa muitakin suomalaisia: kannattaa lähteä maailmalle, vaikka esimerkiksi Los Angelesissa kilpailu huipulle pääsemisestä on niin kovaa, että joka toinen taksikuskikin esittelee kyydin aikana oman käsikirjoitusideansa.

”Suomessa on niin saatanan lahjakkaita ohjaajia. Suomalaiset ajattelee aina, että me ollaan jotain little leaguea, mutta ei me olla.”

Yliopistossa kyynärpäätaistelua pehmentää Vesalan mukaan hyvä yhteishenki.

”Kollegoiden välillä on täällä ihan aitoa empatiaa ja huolenpitoa. Ja jos joku pääsee vaikka kirjoittamaan tv-show’ta, mukaan palkataan aina joukko opiskelukavereita.”

Vesala itse aikoo pitää molemmat jalat maassa.

”En yritä täällä mitenkään veri päässä puuhastella. En fantisoi Hollywoodista, enkä edes paljon katso Hollywood-elokuvia. Hengailen vain.”

Tyttö nimeltä Varpu -elokuva on hänelle mieluinen, sillä se poikkeaa hänen mielestään hyvällä tavalla perinteisestä, Hollywood-elokuvistakin tutusta elokuvakerronnasta.

”Minusta oli tärkeää, että sen tytön tarina tuli kerrotuksi. 12-vuotias tyttö on elokuvassa harvinainen päähenkilö.”

Onko sinulle tärkeää, että tämä on nimenomaan naisten tekemä elokuva?

”Minulle sanottiin, että leffan kaikki miehet ovat ihan perseestä, mutta on se silti ihan hyvä leffa. Itse ajattelen, etteivät elokuvan miehet tai naiset ole perseestä, mutta heille on heikkous sallittua.”

Vesala on ottanut tuolillaan mukavamman asennon. Hän selittää, että miesohjaajien tarinoissa halutaan usein päästä mahdollisimman ekonomisesti eteenpäin, kun taas Vilhusen elokuvassa asiat saavat tapahtua orgaanisesti.

”Olen miettinyt aika paljon sitä, miten maskuliininen perinteinen dynaaminen tarinan kaava on – esimerkiksi Aristoteleen draaman malli.”

Aristoteleen malli on se kaava, jolla useimmat Hollywood-elokuvat tapahtuvat: päähenkilö joutuu vaikeuksiin, käy tuhon partaalla, voittaa vastustajansa ja jatkaa elämäänsä.

Sama kaava on Vesalan mukaan käytössä UCLA:n elokuvapuolella, muttei näytelmäpuolella, jolla Vesala opiskelee.

”Voisiko tarinoita kertoa toisella tavalla? Me tarvitsemme armollisuutta, rivien välejä ja kykyä katsella rivien väleihin. Selman leffojen logiikka on yllätyksellinen.”

Siru Miettinen tuntuu haastavalta näyteltävältä, sillä päinvastoin kuin Vesala, Siru on aika tyhmä.

Vesala pahastuu tällaisesta ajatuksesta.

”Ei Siru ole tyhmä vaan henkilö, jonka tarvitsee päästä syliin”, Vesala sanoo.

Hän kuvailee roolihahmonsa ihmiseksi, joka ei ole saanut isän ja äidin hyväksyntää ja kärsii siksi huonosta itsetunnosta.

”[Lahjakkuustutkija] Kari Uusikylä on sanonut, että lahjakkuudella on jotain 8–9 eri muotoa. Kyllä Sirultakin jokin niistä löytyy.”

Vesala pitää siitä, ettei Vilhunen pyri selittämään hahmojaan puhki vaan näyttää heidät ristiriitaisina, vähän niin kuin ihmisen, jota saatamme alkaa seurailla kadulla.

”Olemme tottuneet siihen, että elokuvan pitää vastata siihen, miksi henkilö toimii niin kuin toimii, mutta ei kaikkea tarvitse kertoa.”

Paula Vesala

 Laulaja, muusikko, sanoittaja, näyttelijä. Tehnyt kappaleita muun muassa Jenni Vartiaiselle, Vesa-Matti Loirille ja Antti Tuiskulle.

 Syntynyt 10. joulukuuta 1981 Kärsämäellä.

 Oli naimisissa The Rasmus -yhtyeen laulusolistin Lauri Ylösen kanssa. Eronneella pariskunnalla on yksi lapsi.

 Opintoja Sibelius-Akatemiassa ja Teatterikorkeakoulussa.

 PMMP-yhtyeen laulaja Mira Luodin ohella vuosina 2002–2013. Yhtyeen tunnettuja lauluja ovat muun muassa Rusketusraidat, Päiväkoti, Joku raja, Henkilökohtaisesti, Lautturi ja Tytöt. PMMP:n levyjä on myyty yli 370 000 kappaletta.

 Tehnyt paljon äänirooleja animaatioelokuviin.

 Ensimmäinen soololevy Vesala ilmestyi kesäkuussa 2016.

 Näyttelijänä häntä on nähty muun muassa elokuvissa Prinsessa, 3 Simoa, Syysprinssi ja Tyttö nimeltä Varpu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Triathlonisti Kaisa Salilta yllättävä paljastus – pudottaa painoaan kauden tärkeimpiin kilpailuihin: ”En muulloinkaan syö mitä sattuu”
    3. Päästöskandaali ja kartelliepäilyt ravistelevat Saksan autoteollisuutta – HS haastatteli Daimlerin pääjohtajaa ja kysyi, miksi meidän pitäisi uskoa autonvalmistajien lupauksia
    4. Intia käyttää paprikasumutetta ja tainnutuskranaatteja estääkseen rohingya-muslimien pääsyn rajan yli
    5. Migrin mukaan turvapaikanhakijoiden itsemurhayritykset ovat harvinaisia – ”Usein on kyse enemmänkin mielenosoittamisesta”
    6. Nord Stream 2 jätti lupahakemukset Suomen viranomaisille – Itämeren uuden kaasuputken on määrä olla valmis vuoden 2019 lopussa
    7. Tunti sitten
    8. Brexit-todellisuus on pehmittänyt Theresa Mayta, mutta yksityiskohdat ovat yhä kadoksissa – Miten Britanniassa asuvien EU-kansalaisten oikeudet tulevaisuudessa taataan?
    9. Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja
    10. Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”
    11. Balilla varoitetaan purkautuvasta tulivuoresta – tuhansia evakuoitu
    12. Cristiano Ronaldo jälleen vahvoilla maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi
    13. Näytä lisää