Kulttuuri    |   Arvio

Viikko 44: Saara Aalto sai tuomari Simon Cowellilta ystävällisen huomautuksen X Factor -kisassa: ”Ole varovainen” – katso eilisen hätkähdyttävä esitys

Keskiluokkainen lähiöräppäri Honey G oli tämän viikon sensaatio.

Lontoo


Väriä, vauhtia ja vallattomuutta ei esityksestä puuttunut, kun Saara Aalto nousi tällä viikolla X Factor -yleisön eteen Britanniassa. Päinvastoin: sitä oli jopa niin paljon, että tuomariston pomo Simon Cowell varoitteli huomaavaisesti suomalaislaulajaa.


”Se oli fantastisen kahjoa, mutta sinun on varottava, ettei sinusta tule sätkynukkea. Peruukkisi ja asusi olivat suorastaan naurettavia”, Cowell sanoi hymyillen.


”Pidän eniten siitä, että sinä itse olet kahjo. Ole varovainen. Tällä viikolla huomio oli liikaa asusteissa.”


Aalto oli pukeutunut japanilaiseen kimonoon ja hiuslaitteeseen. Hän esiintyi värikkäiden päivävarjojen loisteessa, ja niiden takaa paljastui panssarivaunu, jonka tykin päällä laulaja istui. Loppupuolella Aalto katosi silhuetin taakse, ja varjokuva paljasti kuinka hän vähensi vaatteitaan.


Lue HS:n laaja reportaasi Saara Aallon noususta brittiläisen viihdemaailman huipulle täältä.



Kaikki tämä tuli tarpeeseen, sillä tämän viikon kappalevalinta oli Saara Aallolle turhan vaatimaton. Tyttöbändi Girls Aloudin hitti Sound of the Underground ei anna juurikaan tilaa monipuolisuudelle tai revittelylle, vaan etenee varsin monotonisesti.


Aallon lauluesitys oli totutun vakuuttava ja varma, mutta vain biisin alussa ja lopussa hän sai mahdollisuuden esitellä todellisia kykyjään.


Tämän huomioi myös tuomari Nicole Scherzinger:


”Esitys oli tyrmistyttävän eriskummallinen. Alku oli aivan eeppinen, laulusuoritukseltaan vaativa ja teknisesti vaikea. Mutta en pitänyt kappalevalinnasta. Sinä olet isompi kuin tämä kappale.”


Tämän viikon sensaatio oli räppäri Honey G, joka on tähän saakka sinnitellyt mukana vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Keskiluokkaisen lähiöräppärin yleisösuosio on vankka, ja illan esitys osoitti, että hänessä on ihan oikeasti ainesta finaalikolmikkoon.


Hiphop-duo Kriss Krossin isoin hitti Jump oli sopiva kappalevalinta, jonka avulla Honey G laittoi bileet pystyyn. Yleisön suosionosoituksista ei ollut tulla loppua, ja tuomaristo oli täysin myyty.


”Tämän vuoksi ohjelman nimi on X Factor, yllätystekijä”, vaahtosi Simon Cowell esityksen jälkeen. ”Paperilla tämän ei pitäisi toimia, mutta jälleen kerran vain paransit esitystäsi.”


”Sait koko talon polvilleen tänään. Olet ansainnut kunnioitukseni, kaikki tekemäsi työ maksaa nyt itsensä takaisin. Tuo oli hullua”, riemuitsi Nicole Scherzinger.


Tänä viikonloppuna X Factorissa on mukana kahdeksan kilpailijaa, joista yksi putoaa sunnuntain tuloslähetyksessä. Esityksen perusteella ilmeisin tippuja on Ryan Lawrie, joka on jo useana viikkona joutunut karsimaan.


Tämän viikon näytöt eivät hänen asemiaan parantaneet. Tulinen rock’n’roll-klassikko Twist & Shout väljähtyi hänen käsittelyssään konemaiseksi tulkinnaksi.


Saara Aallolle pari viime viikkoa ovat olleet suotuisia, sillä hän on päässyt suoraan yleisöäänillä jatkoon. Toivottavasti näin käy myös tällä viikolla, sillä lopullisen päätöksen viikon putoajasta tekee tuomaristo.


Tuomariston armoilla voi käydä miten tahansa. Viikko sitten nähtiin, että laulu- ja esiintymiskyvyt eivät välttämättä ratkaise siinä pelissä. Kotiin joutui lähtemään Gifty Louise, joka oli tämän vuoden kilpailijoista taidokkaimpia.


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • X Factor
  • Laulukilpailut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    3. 3

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Paavi puolustaa jälleen siirtolaisia: yksilön turvallisuus menee kansallisen turvallisuuden edelle

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Ainakin yksi kuollut maanjäristyksessä Italiassa

    9. 9

      Sdp:lle lankesi ratkaisijan rooli uusien tiedustelulakien voimaantulossa – Olisiko uusilla laeilla voitu estää Turun puukotukset?

    10. 10

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää