Valikko
Kulttuuri

Tässä ovat Saara Aallon kilpailijat Britannian X Factorissa – kuuntele, miten vastustajat laulavat

HS esittelee Saara Aallon kilpakumppanit, jotka suomalaisen pitää päihittää voittaakseen.

Myöhään sunnuntaina yleisöäänin jatkoon päässeen Saara Aallon menestystä Britannian X Factorissa on luonnollisesti seurattu tarkkaan Suomessa. Yhtä tarkkaa kuvaa ei ole sen sijaan siitä, keitä ovat Saara Aallon kilpailijat, jotka hekin taistelevat noin 1,1 miljoonan euron arvoisesta levytyssopimuksesta. Tällä hetkellä jäljellä on Saara Aallon lisäksi kuusi muuta kilpailijaa – viisi laulajaa ja yksi lauluyhtye.

Tässä he ovat.

Skottilainen Ryan Lawrie (1996) julkaisi esikoissinglensä You’re Free maaliskuussa 2013. Kuolemansairaalle fanille omistettu biisi nousi parhaimmillaan 39. sijalle iTunesin Britannian singlelistalla. Seuraavan vuoden lopulla hän liittyi poikabändi Exposureen, joka teki kaksi kiertuetta Britanniassa. Sen jälkeen hän jättäytyi soolouralle.

Toinen single If Only ei noussut eniten ladattujen biisien listalle, mutta toi hänelle Vodafonen palkinnon tulevaisuuden nimenä.

Oman lisämausteensa kilpailuun tuo se, että Ryan Lawrie seurustelee niin ikään Britannian X Factorissa yhä jatkavan Emily Middlemasin kanssa. Tämä 18-vuotias glasgowilainen laulaja aloitti tämänvuotisen urakkansa akustisella versiolla Stevie Wonderin biisistä Master Blaster. Ensimmäisen kerran hän esiintyi X Factorissa jo vuonna 2014 –vain 15-vuotiaana – mutta passitettiin kotiin ennen live-esiintymisten alkua. Middlemasin mentori on Simon Cowell, Lawrien taas Nicole Scherzinger.

Lawrie ja Middlemas ovat kertoneet brittilehdistölle ryhtyneensä seksilakkoon kilpailun ajaksi, jotta voivat keskittyä täysillä esiintymiseen.

Bromleyssa suur-Lontoossa syntyneen Matt Terryn mentori on niin ikään Nicole Scherzinger. 23-vuotias laulaja on siviiliammatiltaan tarjoilija. Häntä pidetään One Direction -yhtyeen tähden Louis Tomlinsonin kaksoisolentona. Lavalla hän on kuitenkin vetänyt paljolti Tamla Motownin hittejä. Hän on esittänyt esimerkiksi Marvin Gayen biisin I Heard It Through The Grapevine (Norman Whitfield/Barrett Strong).

X Factory -konseptin isällä Simon Cowelilla on kilpailussa mukana myös toinen tähtioppilas Samantha ’Sam’ Lavery, joka kisan nuorimpana opiskelee vielä lukiossa. Durhamissa syntynyt 17-vuotias on varhaisteininä voittanut mm. Newcastlessa pidetyn You’ve Got The Talent -kilpailun. Hän on myös julkaissut singlen A Mile Apart ja esiintynyt muutamilla musiikkifestivaaleilla.

Mentori Sharon Osbournella on Saara Aallon lisäksi kisassa mukana vielä toinenkin tähtioppilas – 35-vuotias Anna Georgette Gilford eli Honey G, joka on herättänyt tämänvuotisista kilpailijoista ehkä eniten ristiriitaisia tunteita. Harrowissa Luoteis-Lontoossa syntynyt räppäri työskentelee siviilissä it-alan rekrytointifirmassa. Hänellä on myös yliopistollinen oppiarvo musiikista ja musiikkiteknologiasta.

Saara Aalto oli taas tulla valituksi viime vuonna Suomen euroviisuehdokkaaksi, mutta Suomen ammattilaisraati vesitti tämän valinnan. Sunnuntaina Aalto pudotti Lontoossa X Factorissa tyttöyhtyeen Four of Diamondsin.

Lauluyhteistä vain 5 After Midninght on yhä edelleen mukana tavoittelemassa Britannian X Factorin voittoa. Poikatrioa on syytetty siitä, että yksi sen jäsenistä – 21-vuotias Kieran Alleyne – on jo ammattilainen, koska hän on esiintynyt lavalla Lontoossa West End -musikaaleissa ja hänellä on taskussaan Artistry entertainmentin levytyssopimus. Levy-yhtiöllä on tiiviit suhteet Beyoncéen.

Trion muut jäsenet ovat Jordan Lee ja Nathan Lewis.

5 After Midninght -yhtyeen mentori X Factorissa on Louis Walsh. Nottinghamissa syntynyt Kieran Alleyne julkaisi viime vuonna ep-levyn Breaking Good. Ura alkoi, kun hän esitti 13-vuotiaana Michael Jacksonia West End- musikaalissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • X Factor

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    2. 2

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    3. 3

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä tapahtumayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Eduskunnan perustuslakivaliokunta: maakuntien sotepalveluiden yhtiöttämisestä luovuttava – seuraa suoraa lähetystä HSTV:stä

    6. 6

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    7. 7

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    8. 8

      Vuosaaren surmatalossa asuva naapuri suree perheen kolmen lapsen kohtaloa: ”Lapsia käy sääliksi”

    9. 9

      Eduskunnan tarkastusvaliokunta ehti lausua ensimmäisenä: epäilee syvästi sotesta luvattuja säästöjä

    10. 10

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    6. 6

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    10. 10

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää