Valikko
Kulttuuri

”Talvi on tulossa, minähän sanoin” – Trumpin vaalivoitto järkytti viihde- ja kulttuuriväkeä

Donald Trump ei miellytä kirjallisuuden, elokuvamaailman ja pop-musiikin vaikuttajia. George R. R. Martin haukkui Trumpin kovin sanoin, ”Kapteeni Amerikka” Chris Evans piti vaali-iltaa nolona ja Lady Gaga levitti #LoveTrumpsHate-viestiä Twitterissä.

Suuri osa viihde- ja kulttuurimaailman huippunimistä järkyttyi keskiviikkona Donald Trumpin voitettua Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Moni kirjallisuuden, elokuvamaailman ja pop-musiikin vaikuttaja oli ollut näkyvästi Hillary Clintonin puolella.

Muun muassa kauhukirjailija Stephen King oli verrannut Trumpia H. P. Lovecraftin demoniseen kauhuhahmo Cthulhuun ja sanonut Washington Postille muuttavansa Kanadaan, jos tämä valitaan presidentiksi. Lady Gaga ja Jon Bon Jovi esiintyivät Pohjois-Carolinassa yhdessä Clintonin viimeisistä kampanjatilaisuuksista.

Tekstiin upotetut twiitit eivät välttämättä näy kaikilla mobiililaitteilla tai HS-sovelluksella. Jos et näe twiittejä, pääset katsomaan niitä klikkaamalla tekstissä olevaa linkkiä.

Stephen King antoi vaalituloksen jälkeen ymmärtää pitävänsä tauon sosiaalisen median käytöstä.

”Ei enää kirjasuosituksia, politiikkaa tai viihdyttäviä koirakuvia lähitulevaisuudessa”, hän kirjoitti.

Game of Thronesin tarinan isä George R. R. Martin kutsui Trumpia kaikkien aikojen huonoimmaksi presidentiksi, vaarallisen epävakaaksi ja “presidentti p****nkourijaksi” viitaten hänen naispuheisiinsa ja vaalien alla esiin tulleisiin ahdistelusyytöksiin.

”Talvi on tulossa. Minähän sanoin”, hän kirjoitti blogissaan.

Kirjailija Joyce Carol Oates siteerasi Samuel Beckettiä: ” En voi jatkaa, minä jatkan.”

”Niität sitä, mitä kylvät”, totesi nuortenkirjailija John Green kyynisesti.

Trumpille löytyi myös muutamia tukijoita. Toimintaelokuvistaan tunnettu Steven Seagal onnitteli Trumpia Twitterissä ja kertoi odottavansa sitä, että Amerikasta tulee taas suuri.

Myös näyttelijä-ohjaaja Stephen Baldwin ylisti Trumpia.

”Pian alkaa todellinen työ, jotta Amerikasta tehdään taas suuri. Olen ylpeä, että olen ollut osa näin upeaa historiaa”, Baldwin hehkutti vaalituloksen ratkettua.

Suurin osa heidän kollegoistaan elokuvamaailmassa liittyi kuitenkin pettyneiden joukkoon.

”Tämä on Amerikalle nolo ilta. Olemme päästäneet vihanlietsojan johtamaan hienoa kansakuntaamme ja kiusaajan asettamaan kurssimme. Olen järkyttynyt”, kirjoitti ”Kapteeni Amerikka” eli Chris Evans.

Koomikko Sarah Silverman puolestaan vihjasi ihmisten äänestäneen Trumpia tietämättömyydestä:

”Milloin aletaan googlailla ’mikä on Brexit’?”

”Rasistipresidentti”, kiteytti näyttelijä Mia Farrow.

Komediatuottaja Judd Apatow julkaisi pitkän liudan vihaisia twiittejä. Apatow kirjoitti muun muassa, ettei halua katsoa mitään komediaa tai huumoria vaalituloksesta, koska asia on niin pelottava ja pettymys niin suuri.

Breaking Bad -näyttelijä Bryan Cranston toivoi sen sijaan valinnan yhdistävän ”haavoitettua maata”, vaikka kertoi olevansa järkyttynyt ja pettynyt Trumpin voitosta.

”Toivon vilpittömästi, että hän menestyy”, hän kirjoitti Twitterissä.

Pop-muusikoista moni oli ollut näkyvästi mukana Clintonin kampanjassa. Vaalituloksen jälkeen monet levittivät Trumpin nimellä leikittelevää aihetunnistetta #LoveTrumpsHate, rakkaus voittaa vihan.

Muun muassa Lady Gaga kehotti twiiteissään ihmisiä puolustamaan ystävällisyyttä, tasa-arvoa ja rakkautta.

”Uusi tuli on sytytetty. Me emme koskaan luovuta”, kirjoitti pop-ikoni Madonna faneilleen.

Lady Gagan kanssa Clintonin vaalitilaisuudessa esiintynyt Jon Bon Jovi oli myös toiveikas:

”Se, mikä tekee Amerikasta suuren, on kykymme saada äänemme kuulluksi. Tänään me kaikki olemme amerikkalaisia. Parantuminen alkakoon”, hän kirjoitti Twitterissä.

Monen ensimmäinen reaktio oli silti järkytys. Laulaja-näyttelijä Barbra Streisand kirjoitti vaalituloksen jälkeen, että sanat eivät riitä kuvailemaan hänen tuntemuksiaan.

Laulaja Cher pilkkasi Trumpia ja kirjoitti olevansa surullinen nuorten ihmisten puolesta.

Ariana Grande kirjoitti, että vaalitulos itketti häntä, ja Katy Perry ilmoitti ”itkevänsä tekoripsensä irti”. Myöhemmin hän kehotti ihmisiä ”rauhanomaiseen protestiin” ja kirjoitti, että nyt täytyy toimia eikä pysyä paikoillaan.

Rap-muusikko Snoop Dogg julkaisi useita pettyneitä meemikuvia, joista yhdessä oli kuva Kanadan Torontossa sijaitsevasta näköalatornista. Räppäri ilmoitti sadatellen muuttavansa Torontoon.

Brittein saarilla vaalitulos ajoittui Suomen tavoin aamuun, ja herätys oli monille ikävä. Kirjailija J. K. Rowling arvosteli Trumpin voittoa vuolaasti ja joutui heti häirikkötwiittien maalitauluksi. Kun Rowlingin amerikkalainen seuraaja kysyi häneltä, kuinka pitäisi jatkaa, hän vastasi:

”Me pysymme yhdessä. Pidämme haavoittuvien puolia. Haastamme ahdasmieliset. Emme anna vihapuheen normalisoitua. Emme anna periksi.”

Skottikirjailija Irvine Welsh vertasi Trumpin voittoa brexit-kansanäänestykseen. Hänestä molemmat osoittavat, että liian moni asiantuntija ja median työntekijä elää suurkaupunkien ”likinäköisessä kuplassa”.

Toiset keskittyivät mieluiten kaikkeen muuhun kuin vaaliuutisiin. Yhdysvalloissa asuva brittikirjailija Neil Gaiman uudelleentwiittasi vaali-iltana Twitter-tilinsä täyteen tiedeaiheisen kanavan siilikuvia.

”Kiitos @realscientists siilejä koskevista tiedoista. Ne olivat ainoa asia uutisvirrassani, jotka saivat minut hymyilemään, joten toivottavasti ne piristivät joitakuita teistä [seuraajista]”, hän kirjoitti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää