Valikko
Kulttuuri

Runoilija-muusikko Leonard Cohen jätti kuulijoihinsa vahvan jäljen syvällä äänellään ja syvällisillä teksteillään

Keskiviikkona haudatun kanadalaisen Cohenin viimeisin albumi ilmestyi vain kolme viikkoa sitten

Leonard Cohenin (1934–2016) viimeiseksi albumiksi jäi kolme viikkoa sitten ilmestynyt levy, jolla taustoja lauloi monilta hänen levyiltään tuttujen enkeli­äänisten naisten lisäksi synagoogakuoro ja jonka nimessä oli tummanpuhuva viite: You Want It Darker.

Tummat sävyt ja henkinen etsintä ovat säestäneet maanantaina seitsemäs marraskuuta kotonaan Los Angelesissa tapaturmaisesti kuolleen ja keskiviikkona synnyinkaupunkiinsa Montrealiin haudatun kanadalaisen runoilija-muusikon uraa hänen ensimmäisestä teoksestaan lähtien.

Tuo teos ei ollut musiikkia, vaan runokokoelma Let Us Compare Mythologies (1956). Sen jälkeen Cohen on julkaissut 12 kirjaa, joista molemmat romaanit – The Favourite Game (1963) ja Beautiful Losers (1966) – ovat ilmestyneet myös suomeksi, tosin vasta 2000-luvulla.

Bob Dylanin (s. 1941) tuoreen kirjallisuuden Nobel-palkinnon yhteydessä myös Leonard Cohenin nimi nousi usein tasavahvana esiin, ja hyvin perustein. Kun HS tapasi Cohenin Los Angelesissa lokakuussa, tämä kommentoi Dylanin palkintoa kohteliaasti: ”Mielestäni se on kuin antaisi Mount Everestille mitalin siitä, että se on vuorista korkein.”

Kirjoittamiseen ei ole oiko­tietä, Cohen mietti samassa yhteydessä: ”Ei ole tiettyä tapaa kirjoittaa. Jos on onnea, pysyy terveenä ja vastaanottavaisena. Omilla aikomuksilla on sen kanssa hyvin vähän tekemistä. Asiat ja elämä etenevät omia polkujaan.”

Maailmanlaajuisesti tunnettu Cohenista tuli kuitenkin nimenomaan muusikkona, omien syvällisten ja monimerkityksellisten, toisinaan myös sangen vaikeaselkoisten tekstiensä syvä-äänisenä tulkkina.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vuosien mittaan Cohenin ääni madaltui niin, että sitä luonnehdittiin osuvasti myös ’seismiseksi häiriöksi’. Ellei aivan maankuorta, äänen matalat taajuudet järisyttivät vannoutuneiden Cohen-kuulijoiden tajuntaa ja resonoivat heidän sielujensa tummien värien kanssa laulajan elämän loppuun asti.

”Näin tapahtuu, vastoin yleistä käsitystä, kun luopuu tupakasta”, Cohen itse kommentoi Lontoossa äänensä muutosta vuonna 2012. Hän tapasi tammikuussa kansainvälistä lehdistöä Old Ideas -albumista kertoessaan.

Albumi katkaisi kahdeksan vuoden levytystauon Dear Heather -levyn (2004) jälkeen ja oli suuri uutinen Cohen-faneille. Kiertueille laulaja-lauluntekijä oli palannut jo aiemmin, vuonna 2008, osittain taloudellisista syistä pitkäaikaisen managerin kavallettua käytännössä hänen koko omaisuutensa sillä aikaa, kun maestro itse eli luostarissa.

Old Ideas -levyn liitteessä oli sanojen lisäksi runsaasti myös Leonard Cohenin piirroksia. Piirroksia oli mukana jo hänen debyyttirunokokoelmallaan.

Helsingin Sanomien kautta Cohen halusi lähettää Lontoosta terveiset The Leonard Cohen Files -kotisivustonsa suomalaiselle ylläpitäjälle Jarkko Arjatsalolle.

Coheniin 1990-luvun lopulla tutustunut Arjatsalo piti yhteyttä Leonard Coheniin aivan tämän viime hetkiin saakka. Arjatsalon mukaan Cohen oli ennen kuolemaansa kirjoittanut viitisenkymmentä uutta runoa ja valmisteli runokirjaa, joka koostuisi uusista runoista ja viimeiseksi jääneen You Want It Darker -albumin teksteistä.

”Hän teki myös uusia lauluja ja suunnitteli tuottaja Patrick Leonardin kanssa vielä uutta levyä, joka olisi tehty kamarimusiikkitaustoilla”, Arjatsalo kertoo.

Ensimmäinen Cohenin 14:stä studioalbumista oli Songs of Leonard Cohen. Se ilmestyi vuonna 1967 ja sisälsi jo kaksi ikivihreiksi jäänyttä Cohen-laulua: Suzanne ja So long, Marianne.

Sattumoisin kumpaakin yhdisti nainen: Suzannea inspiroi taiteilija Suzanne Verdal, ja sen teksti ilmestyi ensin runona. Ennen Cohenia sen ehti laulaa ­levylle Judy Collins. So long, Mariannen innoittaja oli Cohenin norjalainen ystävä Marianne Ihlen, jonka kanssa runoilija asui 1960-luvulla kreikkalaisella Hydran saarella ja jota hän kutsui muusakseen. Cohen rakasti naisia, ja se näkyi läpi tuotannon.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Leonard Cohen syntyi vaikutusvaltaiseen englanninkieliseen juutalaisperheeseen Montrealissa vuonna 1934. Molemmat vanhemmat, äiti Masha ja isä Nathan, olivat liettualaista rabbi­sukua. Cohen on itse luonnehtinut useita juutalaisia instituu­tioita perustaneen isänpuoleisen isoisänsä olleen kenties Kanadan merkittävin juutalainen.

Tuleva runoilija solahti sukunsa perinteisiin vaivattomasti.

”Kasvoin synagoogassa, jonka esi-isäni rakensivat. Istuin kolmannella rivillä. Perheeni oli kunnollinen. He olivat hyviä ihmisiä, kunnon väkeä. Niinpä minulla ei koskaan ollut kapinamieltä”, Cohen kertoi The New Yorker -lehden mittavassa haastattelussa lokakuussa 2016.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Leonard Cohen oli vasta 9-vuotias, kun hänen vaatetusliikettä pitänyt isänsä kuoli.

Leonardia ja hänen Esther-sisartaan (k. 2014) hoiti irlantilainen lastenhoitaja, jonka kautta Cohen sai ensimmäisen kosketuksen katolisuuteen. Siemen koko elämänmittaiselle henkiselle etsinnälle alkoi itää jo tuolloin.

Zen-buddhalaisuuteen Cohen tutustui 1970-luvulla ja paneutui siihen syvällisemmin vuodesta 1994 alkaen, jolloin hän asettui vuosiksi Mount Baldy Zen Centeriin Kaliforniassa. Cohen vihittiin munkiksi vuonna 1996, ja hän sai dharma-nimen Jihan.

Juuri näiden luostarivuosien aikana Cohenin manageri kavalsi tämän miljoonaomaisuuden. Cohen joutui laskeutumaan Mount Baldyn vuoriston henkisistä korkeuksista maan pinnalle, hyvin konkreettisesti.

Leonard Cohen oppi lapsena soittamaan pianoa ja klarinettia, myöhemmin kitaraa.

Kirjalliseksi esikuvakseen hän löysi jo sangen varhain espanjalaisen vasemmistolaisen runoilijan Federico García Lorcan (1898–1936), jonka mukaan nimesi myös nuoremman tyttärensä Lorcan (s. 1974). Esikoispoika Adam syntyi vuonna 1972.

Adamilla oli keskeinen rooli Leonard Cohenin viimeiseksi jääneen levyn valmistumisessa, tuottaja Patrick Leonardin ohella. ”Adam vaistosi, että paranemiseni, ellei henkiinjäämiseni, riippui paluustani töiden pariin”, selkävaivoja levyn teon aikoihin potenut Cohen toteaa You Want It Darker -levyn saate­sanoissa.

The New Yorker -lehden lokakuussa 2016 julkaisemassa kattavassa artikkelissa Leonard Cohenin elämästä ja urasta siteerattiin myös Cohenin hiljattain lähettämää sähköpostia Marianne Ihlenille, nuoruutensa muusalle, joka oli vakavasti sairas.

”Uskon, että seuraan sinua hyvin pian”, Cohen kirjoitti. ”Tiedä, että olen niin lähellä, että jos kurkotat kättäsi, uskon, että voit ottaa kiinni omastani.”

Marianne Ihlen kuoli syöpään kesäkuussa 2016.

Lokakuussa Cohen veti sanojaan takaisin.

”Sanoin äskettäin olevani valmis kuolemaan, mutta olen aina ollut taipuvainen liioittelemaan tunnetilojani. Aion elää ikuisesti”, hän totesi Los Angelesissa.

Cohenin hautajaiset järjestettiin keskiviikkona yhdeksäs marraskuuta Montrealissa. Omaiset tiedottivat kuolemasta vasta hautajaisten jälkeen.

Jarkko Arjatsalon mukaan ihmiset ovat tuoneet tervehdyksiä Cohenin Montrealin kodin ulkopuolelle.

Yleinen muistotilaisuus järjestetään myöhemmin Los Angelesissa, missä Cohen oli asunut jo pitkään.

Hautajaiset pidettiin Cohenin isoisän perustamassa synagoogassa – samassa, jonka kolmannessa penkkirivissä hän kertoo pienenä istuneensa.

Saman Shaar Mashomayimin synagoogan kuoro laulaa viimeiseksi jääneellä levyllä.

Hineni, hineni/ I’m ready, my Lord, soi levyn nimimelodian kertosäe hepreaa ja englantia yhdistäen.

Tässä olen, sanat tarkoittavat. Olen valmis, jumalani.

Oikaistu 12.11. kello 9:35: Lorca on Leonard Cohenin tytär, ei poika.

Leonard Cohen

 Kanadalais-juutalainen kirjailija ja muusikko.

 Syntyi 21.9.1934 Montrealissa, kuoli 7.11.2016 Los Angelesissa 82-vuotiaana.

 Opiskeli McGill-yliopistossa kirjallisuutta, kirjanpitoa ja yksityisoikeutta.

 Ensimmäiset runot julkaistiin CIV/n-runolehdessä.

 Debytoi runokokoelmalla Let Us Compare Mythologies (1956), ensilevy Songs of Leonard Cohen (1967).

 Hallelujah albumilta Various Positions (1984) on versioitu lukemattomiksi covereiksi.

 Ei ollut koskaan naimisissa. Kaksi lasta, Adam ja Lorca, suhteesta taiteilija Suzanne Elrodin kanssa.

 Asui vuodesta 1994 alkaen viisi vuotta Mount Baldyn luostarissa Kaliforniassa. Raitistui luostarivuosinaan.

 Luostarivuosien aikana manageri Kelley Lynch kavalsi lähes kokonaan Cohenin miljoonaomaisuuden. Tapaus sai Cohenin lähtemään uudelleen tien päälle.

 Esiintynyt Suomessa seitsemän kertaa, viimeksi vuonna 2012 Töölön jalkapallostadionilla Helsingissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Leonard Cohen
  • Musiikki
  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    3. 3

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    4. 4

      Barcelonalaisilla työttömyyttäkin suurempi huoli: Turismi

    5. 5

      En usko selviäväni yhteislauluista ja vadelmakääretortun syönnistä palvelutalossa – edessäni on elämä vanhana vaikeana naisena

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Irakin joukot vapauttivat satoja siviileitä Mosulissa – Isisin joukot ovat entistä ahtaammalla

    8. 8

      Elimistö polttaa rasvaa solujen tarpeeseen – ravinnon ylimääräinen energia jää elimistöön ja muuttuu rasvaksi

    9. 9

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    10. 10

      Arabiemiraattien kuninkaallisia tuomittiin ihmiskaupasta – palvelijat nukkuivat prinsessojen ovien takana patjoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    6. 6

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    7. 7

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    8. 8

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    9. 9

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    10. 10

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää