Valikko
Kulttuuri

Kari Mokko kulki pitkän matkan sotakirjeenvaihtajasta kuvataiteilijaksi

Taiteesta tuli kiinteä osa entisen toimittajan ja lehdistöneuvoksen Kari Mokon identiteettiä.

Tikkaat johtavat paritalon tyhjän uima-altaan pohjalle. Siellä on Kari Mokon ateljee, jossa akryylimaalipurkit ovat vallanneet työpöydän. Seiniä vasten nojaa isoja maalauksia, joista useat ovat keskeneräisiä.

Tätä puolta ei Mokosta juuri tunneta. Se tulikin julki vasta syyskuussa, kun espoolainen Galleria Aarni esitteli hänen maalauksiaan.

Suuri yleisö muistaa Mokon etenkin TV2:n Silminnäkijän laatureportaasien tuottajana ja juontajana. Kun hän televisiossa käsitteli aina toisten elämää ja tulkitsi sitä, maalatessa on toisin. Taulut ovat omakohtaisia.

”Ne ovat ohikiitäviä hetkiä ihmisistä ja tapahtumista, eli unenomaista tunnetta siitä, että koin jotakin tietyissä väreissä”, sanoo Mokko altaan pohjalta.

Seitsemäntoista Yle-vuoden jälkeen Mokko siirtyi 2007 lehdistöneuvokseksi Suomen Wa­shingtonin-suurlähetystöön.

Aluksi hän oli perisuomalaisittain huolestunut kielitaitonsa tasosta ja siitä, mitä amerikkalaiset hänestä pitävät. Turhaan. Heitä innosti Mokon lähetystössä pitämä saunaseura.

Tarkkailevasta toimittajasta kasvoi virallisen Suomen aktiivinen lobbari, joka sai lisää varmuutta itselleenkin tärkeissä ­asioissa. ”Löysin sisäisen ekstroverttini”, hän kiteyttää.

Lisäksi hän hoksasi journalistien ja presidentti Barack Obaman hallinnon edustajien hyvän elämän salaisuuden: moni kirjoitti päätyönsä ohessa näytelmiä tai soitti bändissä.

”Heille se oli second life, ja siitä oltiin vilpittömän ylpeitä.”

Mokko rohkaistui esimerkistä ja kokeili maalausta. ”Vaikka en ole uskonnollinen ihminen, olen aina tuntenut juuri taiteen kautta yhteyttä jonkin itseäni suuremman kokonaisuuden kanssa”, hän paljastaa.

Kun työläisperheeseen Oulussa 1966 syntynyt Kari Mokko oli lapsi, häntä kannustettiin opiskeluun ja uteliaisuuteen.

”Samalla tosin varoiteltiin ikään kuin menemästä nurkan taakse, koska ei tiedetä mikä siellä odottaa”, hän kertoo.

Päättäväinen nuorukainen käsitti varhain, ettei hänen tulevaisuutensa olisi ainakaan synnyinseudulla. Vuonna 1990 hän aloitti työt Tampereella TV2:n toimittajana.

Mokon ensimmäinen pitkä reportaasi ulkomailta kertoi jengisodista Los Angelesissa 1994. ”Sain rajun johdatuksen siihen, mitä maailmalla voi tapahtua, kun kuvausten aikana kuoli ihmisiä ympärillä.”

Sittemmin työ vei muun muassa Afganistaniin, Darfuriin ja ­Ruandaan. Kriisialueilla hän huomasi kasvavansa ihmisenä, joka halusi koko ajan vain herkemmin ymmärtää toisten elämää ja näkökantoja.

Nurkkien taakse kannatti sittenkin katsoa.

Pari vuotta sitten Mokko lopetti työnsä valtioneuvoston viestintäjohtajana, ja nykyisin hän hoitaa yhteiskuntasuhteita ja viestintää Äly on tekoja -projektissa.

Elektrobitin perustajana tunnettu miljonääri Juha Hulkko on iso taustavoima tekoälyn yhteistyöfoorumia kokoavassa projektissa.

Mokko muistuttaa maailman muuttuvan 10 vuodessa, kun tekoäly lyö itsensä läpi erilaisiin organisaatioihin ja laitteisiin. Hulkon visioita hän arvostaa jo siksi, että yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta on Suomessa jälkijunassa.

Mihin itse haluaisit tekoälyn apua ensimmäisenä?

”En kaipaa gadgetteja, mutta ottaisin heti suomea puhuvan tekoälyassistentin, joka auttaa hoitamaan asioitani esimerkiksi viranomaisten, verottajan ja pankkien kanssa”, Mokko sanoo.

Joulukuussa 50 vuotta täyttävä Kari Mokko on kiitollinen, että on saanut töissään aina oppia viisaammiltaan ja nähdä asioita eri näkökulmista. Tässä vaiheessa elämää taide tuntuu koko ajan tärkeämmältä. Se ei ole harrastus vaan kiinteä osa hänen identiteettiään.

Itseoppineen taiteilijan työtapa on fyysinen. Sivellintä hän ei ole käyttänyt vuosiin. Eikä maalaustelinettä koskaan.

”Käytän lastoja, veitsiä, haarukoita, nauloja ja käsiäni. Tauluihin saan kerroksia raapien ja tasoittaen”, hän kertoo. Kuvaan sopii, että hän pitää abstraktista ekspressionismista.

Muusana toimii avopuoliso, kansanedustaja Maria Guzenina. ”Hän on taiteilijan tytär, jonka tiedän tarkoittavan vain parastani myös kritiikissään.”

Kun ihmiset ostivat syksyn näyttelyssä Mokon teoksia, hän yllättyi vahvasta reaktiostaan: tauluista olikin ”hemmetin vaikea” luopua.

”Tunsin, että nyt viedään pois osia minusta”, hän myöntää hymyillen.

Elämän käännekohdat

1 Oulun 1980-luvun pakkaset

”Seitsemän kilometrin talvipyöräily lukion aamutunneille yksivaihteisen Tunturin kylmässä satulassa kannusti olemaan päättäväisen utelias Oulun ulkopuolisesta maailmasta.”

 

2 Viisi vuotta Washingtonissa

”Lobbauksen ja politiikan käytännön korkeakouluni. Tosielämän House of Cards -hahmojen ympäröimänä opin olemaan aina valmiina esittämään asiani nopeasti ja mielenkiintoisesti.”

 

3 Maria Guzenina

”Jaan elämäni aikaan ennen ja jälkeen Marian tapaamisen. Kadun elämässäni vain sitä, että aika jälkeen tapaamisen ei alkanut jo aiemmin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkilöjutut
  • Kuvataide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    4. 4

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    5. 5

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    6. 6

      Neljä arabimaata lähetti Qatarille 13 vaatimusta eristämisen päättämiseksi – Al Jazeera pitäisi lopettaa ja turkkilainen sotilastukikohta sulkea

    7. 7

      Lontoon tuhoisa kerrostalopalo alkoi jääkaappipakastimen syttymisestä

    8. 8

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    9. 9

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    10. 10

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    5. 5

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    6. 6

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    7. 7

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    8. 8

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    9. 9

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    10. 10

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää