Valikko
Kulttuuri    |   konsertti / flow

!!! hurmasi vastustamattomasti

!!!, Op:l Bastards ja Architecture in Helsinki Flow-festivaaleilla lauantaina.

Tilaajille

konsertti. Saatiinhan se Flow-festivaalin huippukeikka lopulta, lauantai-illan viimeisenä, kun merkittävä tanssittavan jälkipunkin pioneeri ESG jätti saapumatta maahan.

Newyorkilainen !!! on näyttänyt potentiaalinsa kahdella viimeisimmällä albumillaan, jotka ovat olleet hysteerisen diskobiitin, psykedeelisen atmosfäärin ja kuohkeiden, junnaavien kitaroiden hurmioituneita näytöksiä.

Yhtye oli elävänä ihmeellisen hyvä. Kahdeksan muusikon ryhmä soitti tarkasti ja virheettömästi, mikä on merkillistä, kun ottaa huomioon !!!:n musiikin monitahoisuuden, kiivaan rytmin ja soittajien määrän. Maailmanluokan yhtyeen tanssiin lietsova keikka oli yksi tasokkaimmista Helsingissä koetuista rockkonserteista vähään aikaan.

Tiiveimmillään tunnelma lauantaina oli paluuta tekevän helsinkiläisen Op:l Bastardsin aikana. Turun Uuden musiikin festivaali ja Helsingin Flow ovat vääntäneet vuoden verran kättä legendaarisen elektroryhmän paluukeikasta. Kilpailu ratkesi jälkimmäisen hyväksi.

Op:l Bastardsin esitys oli vain neljänkymmenen minuutin mittainen. Sen aikana oli kuitenkin helppo muistaa, miksi Mikko "Vilunki" Viljakaisen, Timo Kaukolammen ja Tuomo Purasen yhtye nauttii tyylisuuntansa puitteissa kansainvälistä mainetta yksinkertaisen, eeppisen ja likaisen elektron mestarina.

Bastards-miehet kuljettivat uusia versioita ainoan albuminsa kappaleista dramaattisesti ja polveilevasti, hyvässä kontrollissa. Purasen basso ei tosin erottunut äänikuvassa lainkaan.

Australialaisen Architecture in Helsingin ensimmäinen keikka kaupungissa, joka antoi sille nimensä, kuulosti soundien puolesta loistavalta ajanmukaiselta elektropopilta, mutta yhtyeellä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä kappaleita.

Aleksi Kinnunen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää