Valikko
Kulttuuri

Ooppera vähentää väkeään yli 50:llä

Hallintojohtaja Pekka Kaurasen tehtäviä karsitaan

Tilaajille

Kansallisooppera vähentää henkilökuntaansa 54 työntekijällä. Potkut saa näillä näkymin 12 henkilöä.

Irtisanottavien määrä on jonkin verran vähemmän kuin oopperan johto oli ennen neuvotteluja kaavaillut.

Irtisanottavien määrä voi vielä pienentyä, koska irtisanottavat voivat ensi keskiviikkoon mennessä irtisanoutua itse, jolloin he saavat oopperan tarjoaman tukipaketin. Irtisanomisuhan alaisista suurin osa on näytäntötyöntekijöitä. Taiteilijoista ei irtisanota ketään.

Riippumatta irtisanottavien lopullisesta määrästä, henkilökunta vähenee vuoteen 2010 mennessä 54 työntekijällä. Oopperassa oli viime vuoden lopussa 584 työntekijää.

Baletista, kuorosta, orkesterista ja solistikunnasta vähennetään yhteensä noin 20 henkilöä tai tarkemmin sanottuna henkilötyövuotta. Suurin osa vähennyksistä koskee siis näyttämöhenkilökuntaa, tekniikkaa ja hallintoa.

Henkilöstön vähennykset hoidetaan niin, että esimerkiksi eläkkeelle jääneiden tilalle ei välttämättä palkata uusia työntekijöitä.

Kansallisoopperan hallintojohtaja Pekka Kauranen myöntää Helsingin Sanomien saamat tiedot vähennyksistä.

Kauranen uskoo, että tervehdyttämisohjelmalla oopperan talous saadaan nyt kuntoon.

"On kulunut vasta päivä päätöksistä, joten en osaa yhtään arvioida, moniko lopulta ottaa tukipaketin", Kauranen sanoo.

Henkilökunnan määrän supistamisella ooppera säästää vuosittain 2,8 miljoonaa euroa eli saman verran kuin oopperan hallitus on asettanut säästötavoitteeksi. Toiminnan kulut olivat viime vuonna noin 46 miljoonaa euroa.

Säästöohjelmasta päätettiin viime vuoden alkupuolella. Alun perin tarkoitus oli vähentää väkeä 40:llä, mutta oopperan keväällä valittu uusi hallitus nosti tavoitteen noin viiteenkymmeneen.

Irtisanomiset olivat näytäntötyöntekijöiden luottamusmiehen Panu Sirkiän sanoin "erittäin kipeä ratkaisu".

"Tämä on ollut raskas vuosi. Jos tässä nyt jokin on helpottavaa, se on se, että epävarmuus nyt vähenee." Sirkiän mukaan irtisanomiset kohdistuivat eniten juuri näyttämö- ja kiinteistöpuolella työskenteleviin ilmeisesti sen takia, että oopperassa ollaan heidän osaltaan siirtymässä niin sanottuun moniosaajamalliin.

Jatkossa kaikki tekevät jokseenkin kaikkia tehtäviä. Näin ooppera uskoo selviävänsä aikaisempaa vähemmällä työtekijämäärällä.

Oopperassa on päätetty myös uudesta hallintomallista. Syksyllä valittu uusi pääjohtaja Päivi Kärkkäinen aloittaa joulukuun alussa, jolloin hallintojohtaja Pekka Kauranen siirretään pääjohtajan alaiseksi asiantuntijaksi.

Kauranen saa pitää hallintojohtajan tittelin ja ilmeisesti nykyisen palkkansa, mutta jokseenkin kaikki hänen vanhat tehtävänsä siirtyvät pääjohtajalle ja muille johtajille. Vain balettikoulun rehtori raportoi enää Kauraselle.

Kaurasen kausi päättyy kesällä 2009. Jatkosta ei ole päätöksiä. "Olen itse kovasti ajanut oopperaan nyt toteutuvaa toimitusjohtajamallia, joten ei tämä minulle mitenkään yllätyksenä tullut", hän sanoo.

"Kauteni päättymiseen on vielä pitkä aika, joten turha tässä on lähteä mitään tulevaisuudesta spekuloimaan. Nyt keskitytään lähikuukausien tehtäviin." Oopperan edellinen pääjohtaja Erkki Korhonen joutui irtisanoutumaan kesällä. Sen jälkeen oopperan ykkösjohtaja on ollut Kauranen.

Kauranen uskoo, että ooppera tekee tänä vuonna voittoa, mutta lopullista määrää ei vielä voi tietää. Toistaiseksi vuosi on kulunut budjetoitua paremmin. Keväällä oopperan pääsalin täyttöaste oli ennätykselliset 92 prosenttia. Syyskauden täyttöaste on toistaiseksi 84 prosenttia.

Oopperan talous heikentyi dramaattisesti 2005. Ohjelmisto ei vetänyt yleisöä, katsomon täyttöaste putosi yli 80 prosentista 73 prosenttiin. Talo teki 1,8 miljoonan tappion.

Jo aikaisemmin 2000-luvulla oopperan talous oli revitetty haavoittuvaiseksi: väkeä oli lisätty, mutta esimerkiksi yllättävien tappioiden varalle oli jätetty vain pieni rahasto. Talouden tervehdyttämisohjelman yksi tavoite onkin kasvattaa lähes olemattomaksi huvennutta puskurirahastoa, jotta oopperan rahat eivät loppuisi yllättävien huonojen vuosien takia.

Jo aikaisemmin oopperan johto on päättänyt vähentää esitysmääriä viidenneksellä. Oopperan hallituksen puheenjohtaja Sirkka Hämäläinen on sanonut, että näytöksien määrän on tarkoitus kasvaa sitä mukaa kuin oopperan talous kohenee.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää