Valikko
Kulttuuri    |   tausta

Sameasilmäinen Ihmisen Poika

Tilaajille

Raamatun Jaakob puhui vähän ennen kuolemaansa pojilleen vanhan maailman lopusta.

Valtikka pysyy Juudan jälkeläisillä, "kunnes tulee hän, jota kansat tottelevat". Messias "sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä, viittansa rypäleen veressä." Huomaamme, että tulija on Dionysos. "Hänen silmänsä ovat viinistä sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta." Jeesus kohtasi samarialaisen naisen samalla kaivolla, josta Jaakob ja hänen poikansa ja karjansa aikoinaan joivat. Samarialaisten kanssa seurusteleminen oli kielletty juutalaisilta, mutta Jeesus seurusteli silti. Hän toi eleellään universaalin ihmisarvon juutalaisuuteen ja perusti humanismin.

Evankelista Johannes ei kerro mitään Jeesuksen syntymästä.

Jumalan Poika ilmestyy tarinaan aikuisena miehenä. Johannes huomauttaa, että kaikki juutalaiset sanoivat Jumalaa isäkseen. Jeesus antoi myös muille ihmisille oikeuden ylittää itsensä ja tulla Jumalan lapsiksi, Isänsä kaltaisiksi.

Jeesus vastustaa Johanneksenkin mukaan joskus tätä maailmaa ja lupaa uskoville palkkioita toisaalla. Se suututtaa Friedrich Nietzscheä.

Mutta "Isä" tai "Jumala" voitaisiin usein korvata sanalla "Elämä" niin, että Nietzschekin hyväksyisi Jeesuksen esikuvakseen. Mitään ei tarvitse muuttaa, kun on puhe "Ihmisen Pojasta" tai "elävästä vedestä".

Jeesus antaa esikuvan ja pyytää ihmisiä tekemään samoin kuin hän teki. Ihmisten on ylennettävä itsensä samalla tavalla kuin Mooses ylensi käärmeen.

Nietzsche oli hyvin perillä siitä, että kristittyjen Jumalan talossa on monta asuntoa. Kristinuskon ristiriidoista johtuu, että ateistin perusteet paljastuvat usein kristillisiksi.

Nietzsche odotti Dionysoksen paluuta teatteriin käytännöllisemmin kuin kristityt messiaan uutta tuloa. Teatterin ammattilaisten on tehtävä olot sellaisiksi, että elämän mäiske ja järjen kuiske kuuluvat mielistelemättömästi.

Asia on tärkeä. Luontosuhteen ja yhteiselämän aistiminen ja puntarointi vaatii traagista ajattelua.

Pertti Julkunen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää