Valikko
Kulttuuri

Laulu ei jäänyt pystyyn

Led Zeppelinin paluu todisti yhtyeen kuuluvan yhä rockbändien eliittiin

Tilaajille

LONTOO. Led Zeppelinin paluukonsertin nähneet vaikuttivat kaikki olevan samaan mieltä: se oli kaikkien yhteenpaluukonserttien äiti.

Odotukset olivat kovat, kun bändi astui 02-areenan lavalle maanantaina kello 21. Yli miljoona halukasta oli osallistunut konsertin lippuarvontaan, jossa voittona oli 125 puntaa (175 euroa) maksava pääsylippu. Onnekkaita saapui Lontooseen kaikkialta maailmasta, jotkut jopa Uudesta Seelannista - vain nähdäkseen legendaarisen rockbändin alkuperäisjäsenten ensimmäisen virallisen konsertin sitten vuoden 1979.

20000 katsojan joukossa olivat muun muassa Paul McCartney, Mick Jagger, Noel Gallagher, David Gilmour, Jeff Beck, Priscilla Presley sekä koko joukko muita muusikkoja ja julkkiksia. Kaikki odottivat uteliaana vain yksi ajatus mielessään: pystyvätkö kuusikymppiset zeppelinit tarjoamaan yleisölle nostalgiatripin takaisin 1970-luvulle ja osoittamaan, että bändi on yhä maineensa veroinen.

Konsertti alkoi vakavaluontoisesti. Bändi saapui lavalle ilman suurempia fanfaareja ja käynnisti ensimmäisen albuminsa ensimmäisen kappaleen Good Times Bad Times.

Yhtye näytti kovin kunnialliselta verrattuna 60-luvun hippilookiinsa. Kitaristi Jimmy Page oli pukeutunut pitkään mustaan takkiin ja valkoiseen paitaan ja tummiin aurinkolaseihin. 63-vuotias Page näytti selvästi vanhentuneelta lähes valkoisissa hiuksissaan.

Basisti ja kosketinsoittaja, lyhythiuksinen John Paul Jones, 61, näytti sen sijaan sangen nuorekkaalta ikäisekseen. Laulusolisti Robert Plant pitkine kiharoineen vaikutti sekä eleiltään että olemukseltaan melko lailla samanlaiselta kuin 1970-luvulla. Äänikin oli tallella, joskin korkeihin nuotteihin hän ei edes yrittänyt.

Seuraavana oli vuorossa Ramble On, ja sekä yleisö että bändi alkavat lämmetä. Arvoitus alkaa selvitä eikä epäröinnille jää tilaa: Led Zeppelin kuulostaa siltä, että se ottaa konsertin tosissaan ja aikoo panna parastaan.

"Olemme käyneet läpi tuhansia tunteita harjoitellessamme kuusi viikkoa tätä konserttia varten", Plant sanoo ennen kolmatta kappaletta Black Dog. Tunnelma vapautuu ja varsinainen ilonpito voi alkaa.

Tyylilleen uskollisena yhtye muuttaa tempoa siinä missä muut bändit olisivat tarjonneet lisää rock'n'rollia. Blueshenkinen In My Time of Dying venyy viiteentoista minuuttiin Pagen antautuessa täysillä Les Paul -kitaralleen. Seuraava kappale For Your Life on koko ohjelmiston vähiten tunnettu.

Vuodet vierivät taaksepäin Led Zeppelinin esittäessä 16 kappaletta kahdeksalta studiolevyltään. Mukana olivat luonnollisesti bändin tunnetuimmat biisit Rock and Roll, Kashmir, Whole Lotta Love sekä Stairway To Heaven, jonka jälkeen Robert Plant huudahti "Ahmet, me teimme sen".

Led Zeppelin halusi käyttää maanantai-illan konsertistaan nimeä Ahmet Ertegun Tribute Concert Atlantic-levy-yhtiön edesmenneen perustajan muistoksi. Ertegun nappasi juuri perustetun Led Zeppelin talliinsa vuonna 1968 ja luotsasi bändin maailmanmaineeseen.

Page, Plant ja Jones ovat soittaneet muutamassa erikoistapahtumassa kuten vuonna 1985 Live Aidissa ja Rock and Roll Hall of Fame -konsertissa, mutta ilman edesmenneen rumpalin John Bonhamin poikaa Jasonia paluusta ei olisi koskaan tullut totta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    10. 10

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää