Valikko
Kulttuuri    |   näkökulma

Hämyt liikenteessä

Tilaajille

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien

Näillä sivuilla uutisoitiin viime viikonloppuna, että ulkomaisten äänitteiden myynti on romahtanut Suomessa. Kultalevyyn ylsi vuonna 2007 vain neljä ulkomaista. Nimikkeistä päätellen levykauppaan ovat hiippailleet lähinnä vanhat hämyt (Led Zeppelin) ja heidän morsiamensa (Eagles). Näiden kitarasankarien ystävät vastasivat liki puolesta ulkomaisesta kultamyynnistä.

Lailliset ja laittomat verkkolataukset selittävät romahduksesta osan, lisääntynyt albumien verkkokauppa hiukan enemmän. Koko totuus ei suppeaan uutiseen mahtunut.

HS.fi:n verkkokeskustelijat tarjoilevat lisää näkökulmia. Kopiosuojatut levyt ärsyttävät, eikä uusi musiikki innosta kokonaisen albumin ostoon. "Marginaaliset" levyt eivät myöskään näy listoilla - ja marginaaleja on joka lähtöön.

Nimimerkki Gabrielssonin kahdeksan kohdan listassa muistutetaan myös siitä, että vanhat omat levyt on helppo ladata uusintakuunteluun, jolloin monen musiikkikirjastosta kasvaa valtava "ihan laillisestikin".

Apple on iTunesinsa kautta myynyt verkossa jo yli neljä miljardia (!) musiikkilatausta. Sen rinnalla on lukematon määrä pienempiä yrittäjiä - ja kohta suurempiakin, kuten Nokia. Sen Comes with music -puhelimet sisältävät esimerkiksi vapaan latausmahdollisuuden huomattavaan äänitekirjastoon vuodeksi. Sopimus Nokialla on tosin tiettävästi vasta Universalin kanssa. Lataukset voi vuoden jälkeen pitää itsellään. Hintatasosta ei ole vielä tietoa.

Kaikki tahtovat nyt myydä musiikkia - tai jakaa sitä ilmaiseksi, kuten Qtrax. Suurella rytinällä äskettäin lanseeratun Qtraxin ideana on tarjota ilmaiseksi latauksia ja rahoittaa toiminta mainoksilla. Homma tosin alkoi mahalaskulla, koska sopimuksia levy-yhtiöiden kanssa ei ollut.

Musiikin facebookien eli ns. sosiaalisten verkkojen tyyppiä Imeem ja Last.fm sopimukset ovat kunnossa, musiikki ilmaista ja suosio kasvaa kohisten. USA Today -verkkolehden mukaan molemmilla on jo 20 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Osa lienee Suomesta; Imeemin etusivulla on suomenkielinen mainos.

Toimivatko nämä ystäväverkot portaana ns. tilaajamalleille, ilman mainoksia, kuten optimistisimmat äänitebisneksen analyytikot uskovat? Kukaan ei tiedä. Toivottavasti nykysopimukset ovat sellaisia, että ketjun tärkeinkin lenkki - musiikin tekijät ja esittäjät - saa osansa.

Sekavaa? Niin on. Käsinkosketeltavassa levyssä on ehdottomasti puolensa. Hyvän levyn haluaa omistaa, varsinkin jos siihen on visuaalisestikin vähän panostettu.

Eri asia sitten on, mistä sen löytää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää