Valikko
Kulttuuri

Anssi Kela kuohahti kirjansa kritiikistä

Tilaajille

Muusikko ja esikoiskirjailija Anssi Kela loukkaantui kritiikistä, joka on kohdistunut hänen esikoisteokseensa Kesä Kalevi Sorsan kanssa Helsingin Sanomien Lukupiiri-blogissa.

Kirsi Pihan pitämässä blogissa lukupiiriläiset kritisoivat muun muassa kirjan liiallista selittelyä, kömpelöä vuoropuhelua, naiiveja henkilöhahmoja ja "elotonta" huumoria.

Kela ei ilahtunut kritiikistä, mikä ilmenee hänen kirjoittamastaan puolustuspuheesta.

"Kieltäydyn nimittäin hyväksymästä väitettä, että teokseni olisi absoluuttisesti huono. Ei se ole", Kela kirjoitti blogiin elokuun puolivälissä.

Anssi Kelan esikoisteos kertoo kolmikymppisestä, muistinsa menettäneestä Johanneksesta, jolle alkaa toipilasaikana ilmestyä Suomen entinen pääministeri Kalevi Sorsa.

Lukupiiri-blogissa Kela kuvaa teostaan "häpeilemättömän naivistiseksi", "röyhkeän sentimentaaliseksi" ja "vilpittömäksi". Hän ei allekirjoita väitettä, jonka mukaan kirjan henkilöhahmot olisivat epäuskottavia ikäisekseen.

"Johanneksen, Markuksen ja Heidin kaltaisia ihmisiä nimittäin ON. Ja heitä on paljon. Lapsellisia kolmekymppisiä - kuulun itsekin ryhmään." Esikoiskirjailija toteaa, ettei hänen lähtökohtanaan ollut niinkään luoda mitään uutta kuin rakentaa maailma, jossa saisi leikkiä luomiensa hahmojen kanssa. Hän myös puolustaa kliseiden käyttöä kirjallisuudessa. "On mahdotonta tehdä mitään, mihin kukaan ei tuhahtaisi: `klisee. Minä en epäröi hetkeäkään tarttua tarvittaessa kliseisiin." Kelan kirja sai lukupiirissä myös positiivista palautetta. Esimerkiksi teoksen ajankuvaa sekä sujuvaa, nokkelaa tekstiä kiiteltiin. Puolustuspuhettaan seuraavina päivinä Kela tuntui jo katuvan sanojaan ja ennakoi saavansa "herkkähipiäisen maineen". Hän totesi blogissa, että reaaliaikainen vuorovaikutus kriitikoiden ja kritisoitavan välillä on kiinnostavaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää