Valikko
Kulttuuri

Polkien Laajalahden museoihin

Polkupyörän selässä nautitaan luonnosta ja ihmetellään mediataidetta

Tilaajille

Pyöräilykypärätiheys kasvaa EMMAn museon aulassa pikku hiljaa. Opas Minna Lindfors ohjaa väkeä kahvilan puolelle.

Alkamassa on mediataiteilija Markus Renvallin ideoima Kukkia ja mediaa -taidesafarin ensimmäinen rasti eli videonäytös Espoon modernin taiteen museossa. Osanottajia mahtuisi vielä lisää.

EMMAssa esitettävät teokset ovat alkulämmittelyä kierrokselle, joka vie polkupyörän selässä Laajalahden ympäristön museoihin: Didrichsenille, taidemuseo Meilahteen ja Gallen-Kallelan museoon. Reitin varrelle on laskettu kelluvia kukkaistutuksia ja museoihin tuotu yksittäisiä mediateoksia.

Ensimmäisessä screeningissä nähdään muun muassa Sari Tervaniemen vampyyritarina ja Minna Suoniemen teoksia, jotka kommentoivat kauneusihanteita. Lähes tunnin kestävän näytöksen jälkeen tekeekin jo mieli ulos sulattelemaan. Hieno puuveistosnäyttely on onneksi katsastettu jo aiemmin, sinne ei nyt ehtisi.

Ennen kuin hyppäämme polkupyörien selkään, ihmettelemme vielä museon pihassa Markus Renvallin teosta - isoa vesiallasta, johon yleisö on saanut tuoda kasvattamiaan kasveja. Alun perin teoksessa oli kumiankan muotoinen radiokin, mutta se on uinut jonnekin toisaalle Tapiolan altaisiin.

Kuudentoista aikuisen ja muutaman lapsen ryhmä ehtii hitsautua yhteen jo ensimmäisellä etapilla, neljän kilometrin matkalla Emmasta Didrichsenille Kuusisaareen. Loppukesän aurinko lämmittää, eikä vauhti ole kellekään liikaa. Pyöräilyn lomassa ehtii jutella muustakin kuin taiteesta.

Osa katsoo nykytaidetta työkseen, osa on ensikertalaisia. Ei sillä ole oikein väliäkään kun kaikki ovat verkkareissa.

Didrichsenin arvokkaassa ympäristössä meidät vastaanottavat Eila Hiltusen ja Laila Pullisen veistokset. Pensaista roikkuu tosin jotain vähemmän arvokasta.

Pysähdymme tarkastelemaan Taiteiden yönä museon pihaan koottua sadan värjätyllä vedellä täytetyn kumihanskan sommitelmaa.

Museon kallioilta avautuvat huimat näkymät Laajalahteen. Miten täällä voi keskittyä taiteeseen kun upea ympäristö varastaa huomion?

"Kalliolla kävely omalla vastuulla! Laiturille ei mennä ollenkaan!", varoittelee Marie Didrichsen.

Maisemaa kanssani ihmettelevät Meri Arvola ja Eeva Lehtokoski-Lehtiniemi pyöräilevät yhdessä muulloinkin kuin tänään.

"Tässä on sopivasti yhdistetty kulttuuri ja urheilu. Videotaidetta ei muuten juuri tulisi nähtyäkään", Lehtokoski-Lehtiniemi sanoo.

"No ne videot eivät nyt olleet mun mielestäni olleet oikein taidetta ollenkaan. Ilma on kyllä upea", Arvola jatkaa.

"Helsingin ja Espoon kannattaisi miettiä miten tätä kaunista aluetta saisi paremmin hyödynnettyä. Kun eivät nämä etäisyydetkään ole tämän kummoisempia", Lehtokoski-Lehtiniemi toteaa.

Totta. Lautta voisi viedä turisteja museosta toiseen.

Mutta haaveilu sikseen. Didrichsenissä on tunnin mittainen näytös, vaativa paketti tottuneemmallekin.

Pilvi Takalan Stockmannilla kuvattu video Kuuluttaja kirvoittaa naurut ja aplodit. "Tää oli kyllä hyvä!" kuuluu yleisöstä.

Hanne Ivarsin kokeellinen teos tuntuu kestävän loputtomiin.

"Onks tää vielä kauhean pitkä", yleisö vaikeroi. Sporttinen ote vapauttaa porukan kommentoimaan.

Didrichsenin teosten jälkeen takana on jo lähes parikymmentä teosta ja vilkaisu Henry Mooren näyttelyyn.

Anteeksi, mutta onko kahvitauko unohdettu ohjelmasta?

"Nyt täytyy jatkaa matkaa, jotta pysymme aikataulussa", opas-Lindfors sanoo.

"Videoteokset saavat uusia merkityksiä ja tulkintoja eri ympäristöissä", Renvall miettii, kun pyöräilemme Lehtisaaresta kohti Meilahden taidemuseota. Myös museonäyttelyt saavat uutta sävyä niiden äärelle tuoduista videoteoksista. Ensi kertaa järjestettävien pyöräilykierrosten idea tuntuu toimivan.

Saksassa asuvien Niina Lehtonen-Braunin ja Ulu Braunin videot tuovat fantasiamaailman keskelle Sam Vannin näyttelyä. "En ole videotaiteen asiantuntija, mutta mitä oikein yrität tällä viestittää?", mieskatsoja haastaa taiteilijan.

Keskustelua syntyisi enemmänkin, mutta taas on jatkettava matkaa..

Kukkia ja mediaa -taidekierros su 31.8. klo 12 Gallen-Kallelan museosta. Teemana musiikki. Liput 15 e.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää