Valikko
Kulttuuri    |   kirjat

Atlantin pohjassa lepää kirja

Amin Maaloufin romaani Omar Khaijamista vie keskiajalta Titanicille

Tilaajille

En millään voi ymmärtää, miksei Amin Maaloufin

Samarkandia ole julkaistu aiemmin suomeksi. Ajoitus on silti täydellinen: juuri nyt suomalaisilla on etuoikeus perehtyä romaanissa kuvattuun Omar Khaijamiin

Jaakko Hämeen-Anttilan häikäisevästä elämäkerrasta ja uusista runosuomennoksista.

Libanonilaissyntyisen Maaloufin romaani ilmestyi Ranskassa jo 1988, Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkitunnelmissa.

Luulisi, että sellainen kirja olisi huomattu suomentaa edes kolme vuotta myöhemmin, kun Persianlahden sota sai eurooppalaisen älymystön väittelemään suhteesta islamilaiseen maailmaan.

Miksei 1990-luvun lopulla, kun Maalouf alkoi kirjoittaa librettoa Kaija Saariahon oopperaan Kaukainen rakkaus?

Tai pari vuotta myöhemmin, kun terroristit mullistivat historian iskemällä maailmantalouden keskukseen. Mistä itsemurhaterroristien aate ja perinne oikein on saanut alkunsa? Siitäkin Samarkand kertoo.

Nyt se joka tapauksessa on täällä, erinomaisena suomennoksena ja aivan yhtä ajankohtaisena kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Samarkand on kirja, jonka moni toivoisi kirjoittavansa, mutta harva osaa: sujuvaa, sulavaa ja nautittavaa, melkein kepeää proosaa, joka kuitenkin vie hämmentäviin oivalluksiin ja pyörryttäviin syvyyksiin.

Niin, romaani alkaakin Atlantin pohjasta, jonne Samarkandissa kuvattu - mutta ehdottomasti kuvitteellinen - Khaijamin runokäsikirjoitus päätyy.

Maalouf leikittelee faktalla ja fiktiolla: Atlantin pohjassa todella on Khaijamin teos, Yrjö V:n kruunajaisnäyttelyyn tehty jalokivin koristettu uniikkikappale. Amerikkalainen bibliofiili osti sen Sothebyn huutokaupasta ja lähetti kotimaahan 10. 4. 1912 Titanicilla.

Samarkand on kirja kirjasta, fiktiivisen kirjan kuvitteellinen elämäkerta. Siinä sivussa se kertoo runollisin vapauksin myös Omarin ja hänen lähipiirinsä elämästä, alkaen vuoden 1072 kesäisestä illasta, jolloin fanaatikkojen ahdistama runoilija saa Samarkandin qadilta suojelua - ja tyhjän kirjan tulevia nelisäkeitään varten.

Kun Omar Khaijam sivulla 178 kuolee, ollaan vasta romaanin puolivälissä.

Siitä eteenpäin käsikirjoitus jatkaa tarinaa. Se pelastuu assassiinien itsemurhaterroristien lahkon vuoristolinnakkeen tuhosta, katoaa vuosisadoiksi näkyvistä ja sukeltaa uudelleen esiin 1800-luvun lopun Pariisissa kadotakseen jälleen.

Pakkomielteinen etsintä vie amerikkalaisen Khaijam-intoilijan keskelle sadan vuoden takaista Iranin demokraattista vallankumousta, sotaan ja rakkauteen - ja lopulta Titanicille.

Khaijamin elämää ja runoutta sivunneet vallan ja alamaisuuden, vapaan ajattelun ja fanaattisuuden, intohimon ja sitoutumisen teemat peilautuvat romaanin jälkipuoliskossa. Niin, ja tietysti Orientin ja läntisen sivistyksen kohtaaminen, pohjasihan Omar Khaijam aikansa suurena oppineena nimen omaan kreikkalaiseen filosofiaan ja tieteeseen.

Amin Maalouf tuntuu korostavan pikemminkin Orientin ja lännen kohtalonyhteyttä kuin vastakkaisuutta.

Ehkä hieman ironisestikin. Kun romaanin rakastavaiset, amerikkalainen harrastajatutkija ja iranilainen prinsessa suutelevat kannella, mukanaan Khaijamin käsikirjoitus, nainen huudahtaa nauraen: " Rubáiját Titanicilla! Orientin hienoin runous länsimaisen edistyksen kyydissä! Khaijam, olisitpa nähnyt tämän upean hetken jonka saimme elää!" Hannu Marttila

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    5. 5

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää