Valikko
Kulttuuri

Lepakkoluolasta enkelten kaupunkiin

Smack-kitaristi Rane Raitsikan selviämistarina muistuttaa Hollywood- elokuvaa

Tilaajille

Los Angeles. "Lama-yhtyeen Epe keksi nimen, kun olin tunkenut Lepakon rakennustyömaalta löytämiäni snadeja pommeja raitiovaunukiskojen väliin." Rane Raitsikka, oikealta nimeltään Harri Jäntti, siemailee kahvia ja muistelee omaperäisen taiteilijanimensä syntyä lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Nyt ei olla Helsingin Ruoholahdessa, vaan Hollywoodin itäpuolella Los Felizin kaupunginosassa.

Smack-yhtyeen entinen kitaristi muutti pysyvästi Los Angelesiin kaksikymmentä vuotta sitten. Viimeksi hän vieraili Suomessa 1992.

"Vesterisen Seppo, joka oli vanha perhetuttu, hoiti Smackille keikkoja Kaliforniaan kesällä 1987. Me flygattiin ekaa kertaa jenkkeihin ja jouduttiin kentältä suoraan estradille." Smackin ensimmäisellä Los Angelesin keikalla yleisön joukossa seisoi tulevia Guns N'Rosesin ja Foo Fightersin jäseniä. Pian suomalaisyhtyeelle tarjottiin levytyssopimuksia Yhdysvalloista.

"Smackillä oli kuitenkin voimassaoleva diili Suomen CBS:llä, joka oli siihen aikaan täynnä nollapekkoja. Palattiin jenkeistä rundaamaan samoja kotimaan lavoja. Silloin rupesi pumppu hiipumaan." Samoihin aikoihin Guns N'Roses nousi Yhdysvaltain listaykköseksi aggressiivisella katurockilla, jollaista myös Smack soitti. Myös Nirvanan Kurt Cobain omisti suomalaisyhtyeen levyt, ja yhtye esitti keikoillaan Smackin Run Rabbit Run -kappaletta.

Vesterinen kehotti maamiehiään palaamaan Kaliforniaan, jonne olivat asettuneet myös helsinkiläisyhtyeet Nights Of Iguana ja Havana Black.

Toinen matka Los Angelesiin oli täynnä vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Jo ennen matkaan lähtöä yhtyeestä olivat lähteneet basisti ja rumpali. Sitten kuvaan astuivat entistä kovemmat piristeet, ja vuotta myöhemmin yhtye hajosi. Smackin taru päättyi lopullisesti 1996, kun Suomeen palannut laulusolisti Claude menehtyi vain 30 vuoden iässä.

Rane Raitsikka jäi Los Angelesiin.

Edes bändikumppanin kuolema ei pysäyttänyt hänen vajoamistaan syvemmälle kaupungin alamaailmaan. Kodittoman kitaristin huumeinen elämä oli katketa milloin meksikolaisdiilerin luotiin, milloin vieroitusoireista kärsineen sydämen rytmihäiriöön. Päihteiden käytöstään huolimatta Rane jatkoi soittamista bändeissä ja antoi kitaratunteja.

"Väärät ympyrät tuntuivat aina ennen oikeilta ympyröiltä. Vedin vuoristorataa etuvaunussa ylös alas, koska diggasin vuoristoradoista. Mulla oli myös hyvä tuuri, ja suojelusenkeli seurasi aina messissä." Lisää sydämentykytyksiä aiheuttivat Yhdysvaltain tiukat maahanmuuttodirektiivit. Rane asui Kaliforniassa vuosien ajan ilman voimassaolevaa oleskelulupaa.

1990-luvun alussa hänen onnistui saada pressiviisumi toimittamalla NHL-liigan haastatteluja suomalaisiin viestimiin salanimellä Leo Lahti.

"Olen ollut skidistä asti lätkäfani, joten Leo Lahdesta muodostui unelmaduuni. Pääsin haastattelemaan Wayne Gretzkyn ja Paul Coffeyn kaltaisia legendoja." Kuukausia kestänyt NHL:n lakko 1994 johti rahojen loppumiseen ja työviisumin menetykseen. Uusi alamäki ajoi kitaristin taas asunnottomaksi.

Kun Rane vihdoin raitistui vuosituhannen vaihteessa, apu löytyi musiikkiympyröistä. Hän ilmoittautui Musician's Assistance Program -kuntoutusohjelmaan, ja hänet lähetettiin haastattelusta suoraan katkaisuun.

Laitoksessa Rane tutustui laulaja Aaron Nevillen muusikkopoikaan Ivaniin.

Suomalaiskitaristin menneisiin bändiprojekteihin linkittyy muitakin tunnettuja soittajia, kuten Guns N'Rosesin Steven Adler ja Izzy Stradlin, Social Distortionin laulaja Mike Ness ja Lenny Kravitzin kitaristi Craig Ross.

Nykyään Rane soittaa rokkia The Hangmen -bändissä ja bluesia Moneymakers-kokoonpanossa. Lisäksi hän kuuluu Human Horse -huumoriyhtyeeseen ja työn alla on kantrirocklevy Foo Fighters -kitaristi Steve Schiffletin Cheaters-bändin kanssa.

Hyperaktiivinen kitaristi tapasi raitistuttuaan nykyisen vaimonsa, Shannon Campbellin. Avioliiton kautta hänen onnistui saada Yhdysvaltain kansalaisuus.

Vaikka Rane ei usko muuttavansa Los Angelesista takaisin pohjolaan, hän on säilyttänyt siteet vanhaan kotikaupunkiinsa. Sujuvaa stadin slangia puhuva Rane muistelee lämmöllä Lepakon aikoja ja ylpeilee sillä, että hänen isoisänsä, arkkitehti Toivo Jäntti, suunnitteli Helsingin olympiastadionin.

"Kun lähdetään The Hangmenin kanssa syksyllä kiertämään Eurooppaa, stadin on oltava keikkakalenterissa." Suomessa omaa uraa laulajana tekevä Manna-sisar saa säännöllisin väliajoin isoveljeltään neuvoja raadollisesta musiikkibisneksestä.

Jääkiekkoharrastuskin jatkuu. Haastattelua edeltävänä päivänä Droogs-joukkue voitti tiensä Los Angelesin ykkösdivisioonan finaaleihin.

"Ja arvaa kuka väsäsi voittobyyrin", Rane Raitsikka sanoo.

Rane Raitsikan haastattelu Radio Helsingissä tänään klo 11.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    5. 5

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää