Valikko
Kulttuuri

Tapiolaan tehtiin parempaa maailmaa

Sosiologi Markku Kivinen teki esikoisromaanin lapsuutensa ja nuoruutensa maisemista

Tilaajille

"Tuohon minä ne kirjoitin", toteaa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen ja osoittaa Tapionaukion päässä kohoavaa matalaa rakennusta, joka tunnetaan puutarhakaupunki Tapiolan informaatiokioskina. Sen betoniseen ikkunalautaan hän kirjoitti punaisella tussilla vallankumouksellisia iskulauseita vuonna 1968 - ja joutui pidätetyksi.

Ohikulkijat olivat ihmetelleet outoja viestejä kesällä 1968 ja alkaneet etsiä syyllistä. Ikkunalaudassa oli lukenut syyttävin punaisin kirjaimin pitkä epistola, jossa oli kolme perustapiolalaisia ärsyttänyttä reformistista jaetta.

Ensimmäisessä todettiin: "Yhteisnavetta-aatteessa Suomen tulevaisuus!" Toisessa jakeessa taas siteerattiin J.V.Stalinia, jonka mukaan "Suomen kansa on jääräpäistä kansaa ja sen päähän on lyötävä järkeä moukarilla". Kolmas jae oli Jarkko Laineen runon Tulun ja Polin lääni on punainen.

Meilahteen emigroitunut, entinen tapiolalainen Markku Kivinen muistaa 41 vuotta myöhemmin tarkalleen, mitä poliisin kuulustelupöytäkirjassa todettiin.

Sen mukaan kuulusteltava oli tunnustanut kirjoittaneensa punaisella tussilla iskulauseet Tapiolan informaatiokioskin betoniseen ikkunalautaan ja "tehnyt tämän tarkoituksella kiinnittää Tapiolan nuorisossa kiinnostusta elämän korkeampia arvoja kohtaan".

Poliisi ei löytänyt syytä nostaa syytettä.

Vuonna 1951 perustetun Asuntosäätiön rakennuttama Tapiola on pitkän uran sosiologina tehneelle Markku Kiviselle (s. 1951) luonnollisesti oman lapsuuden ja nuoruuden historiallinen miljöö, mutta varsinaista paluuta tähän maisemaan merkitsi tällä viikolla ilmestynyt esikoisromaani Betonijumalia, jonka maantieteellisenä kehyksenä on juuri 1950-1970-lukujen aito ja alkuperäinen Tapiola - ja sen kulttuurinen ja poliittinen murros.

"Tapiola oli puhtaasti modernistinen utopia. Se oli sellainen moderni projekti, joka perustui yhteiskunnalliseen konsensukseen ja yhteiseen päämäärään", Kivinen toteaa.

Tapiola oli sodanjälkeiselle uudelle keskiluokalle räätälöity asuinalue, jonne ihmiset muuttivat vapaaehtoisesti - toisin kuin parikymmentä vuotta myöhemmin Itä-Helsinkiin nousseisiin lähiöihin. Kivisen mielestä Tapiola oli projekti, johon kaikki osallistuivat. Se oli työläiskaupunginosien hygieenisempi vaihtoehto.

Tietynlaisesta konsensuksesta kertoo sekin, että Tapiolaa rakennuttaneen Asuntosäätiön perustajia olivat esimerkiksi SAK, Väestöliitto, Vuokralaisten keskusliitto, Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvalidien liitto, Virkamiesliitto ja Mannerheimin lastensuojeluliitto. Siksi niin sanotun alku-Tapiolan poliittisella kartalla myös sosiaalidemokraatit olivat vahvasti edustettuina.

"Tapiolassa keskiluokkaan kuului yhtä hyvin insinöörejä kuin taksikuskeja, jotka halusivat kouluttaa lapsensa hyvin. Yksi keskeinen ajatus oli tarjota kaikille luonto sellaisessa muodossa, että siinä näkyi ihmisen käden, kulttuurin jälki. Tässä mielessä se ei jatkanut espoolaista kartanokulttuuria", Kivinen muistuttaa.

Tapiolasta tuli muuttuvan ja kehittyvän Suomen kuva. "Se ei jatkanut agraari-Suomen perinnettä eikä liioin niveltynyt urbaanien teollisuuspaikkakuntien historialliseen jatkumoon. Se oli uutta." Myös laatu oli yksi keskeinen peruspilari Tapiolan rakentamisessa ja suunnittelussa.

Markku Kivinen korostaa, että avaraa, puutarhamaista Tapiolaa ei olisi syntynyt, mikäli myös eturivin arkkitehtejä ei olisi sitoutettu tähän moderniin projektiin - utopian rakentamiseen.

Vain osin toteutuneen asemakaavan suunnitteli Otto-Iivar Meurman, keskeiset arkkitehtoniset maamerkit taas Viljo Revell, Aarne Ervi, Aulis Blomstedt, Markus Tavio ja Aarno Ruusuvuori. Maisemoinnista vastasi ruotsalainen Nils Orrento.

Tapiolaa on kuitenkin luontevampi pitää amerikkalaista ja erityisesti saksalaista mallia mukauttavana esikaupunkina kuin varsinaisena länsi-lähiönä - kuten Iivisniemeä tai Suvelaa.

Väestöliiton silloinen johtaja Heikki von Hertzen oli tärkeä toimija. Hän oli arvostellut kovin sanoin Helsingin umpikortteleita jo 1940-luvun lopulla ja esitellyt väljempiä asumisratkaisuja, joiden perustaksi tulisi ottaa juuri puutarhakaupungin idea.

"Sodan läpi käyneet vanhemmat rakensivat mahdollisuuksien Suomea omassa paikallisessa ja lintukotomaisessa kansallisessa viitekehyksessä. Lapset muunsivat tämän projektin tavallaan poliittiseen muutoksen hakuun sekä kansallisessa että kansainvälisessä kontekstissa", Kivinen huomauttaa.

Markku Kivisen mielestä siksi ei ole lainkaan kummallista, että taistolaisuus sai 1970-luvulla niin näkyvän jalansijan juuri Tapiolassa. Irtiottoon kannusti puutarhakaupungin keskiluokkainen arvomaailma.

"Sosialistisen opiskelijaliiton puheenjohtajaksi valittu, SKP:n nykyinen puheenjohtaja Yrjö Hakanen asui samalla kadulla kuin minä, hän oli arkkitehtiperheestä." Kivisen mukaan Tapiolan taistolaisuuden nousu ilmentää itse asiassa samaa uskoa moderniin projektiin kuin Tapiolan syntykin. Utopia piti ulottaa metsän keskeltä koko maailmaan.

Globaali maailma oli jo ennen politisoitumisen aikaa huojuttanut keskiluokan modernin utopian paikallista turvallisuuden tunnetta.

"Farkut tulivat 1960, heti perässä Elvis ja sitten huumeet." Ajallisesti Betonijumalia jännittyy Tapiolan synnyn ja Tapiolan hylkäämisen väliin. Romaanin alussa Pena kuvaa, kuinka "Mennään männikkökankaan yli ja edessä on suuri hiekkakuoppa. Sen toisella laidalla on punainen tönö ja kuopassa pyörii koko ajan kuorma-autoja. 'Tähän tulee Tapiolan keskusta. Toi punainen talo on Asuntosäätiön toimisto.' Ykä tietää aina enemmän kuin muut." Romaanin lopussa Pena kuvaa, kuinka radikalisoituneet opiskelijat kokoontuvat marxilaiseen opintopiiriin.

Taistolaisuus ei kuitenkaan tuhonnut Tapiolaa. Markku Kivisen mukaan sen tekivät raha ja grynderit. Tapiolan tarkoitus oli ollut elvyttää Espoo, mutta Espoo kuihduttikin hiljalleen koko puutarhakaupungin.

"Tapiolan utopia ehkä loppuu Espoon keskustan nousuun. Sen jälkeen myös Tapiola joutui kohtaamaan ahneuden ja gryndauksen, jotka romuttivat alkuperäisen idean", Kivinen toteaa.

Tavoitteena oli ollut saada aikaiseksi kokonaisvaltaisesti suunniteltu ja rakennettu alue, jolla voisi asua kohtuuhintaisesti ja saada kaupunkimaisia palveluita sekä nauttia samalla luonnosta ja maiseman avaruudesta.

"Alkuperäinen Tapiola oli kitti, joka saumasi ihmiset yhteen. Oli olemassa tapiolalainen identiteetti, joka katosi, kun nuoret lähtivät kantakaupunkiin opiskelemaan ja Tapiolaa alettiin lisärakentaa kaupan ja liike-elämän ehdoilla", huomauttaa Kivinen ja ihastelee Viljo Revellin suunnittelemia, loivan rinteen laelle nousseita karaktäärisiä taskumattitaloja vuodelta 1953.

"Juuri nyt monet entisistä koulutovereistani ovat muuttamassa takaisin Tapiolaan - vanhempiensa asuntoon." Tapiolasta tuli kehittyvän Suomen kuva, jota esiteltiin valtiovieraillekin

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää