Valikko
Kulttuuri    |   show

Sirkus oli tuskin konsertti

Britney Spearsin komea show muistutti isoa silmänkääntötemppua

Tilaajille

Odotukset eivät välttämättä olleet parhaat mahdolliset yhdysvaltalaisen poptähden ja superjulkkiksen Britney Spearsin ensimmäiseen Suomen-konserttiin. 27-vuotias kohutähti on vaikuttanut julkisuudessa tylsältä, jopa masentavalta, eikä laulajan hampaatonta musiikkia ole jaksanut kuunnella levyiltä.

Odotukset pettivät, sillä Helsingin areenalla nähty show oli aidosti oivaltava ja häkellyttävä ison rahan audiovisuaalinen sirkus, jota oli oikein hauska seurata.

Voisi todeta, että Spears on parhaimmillaan nautittuna juuri elävänä.

Vaikka Spearsin liikehtiminen ei vetänyt vertoja taustatanssijoille, lapsesta asti tv:ssä esiintynyt laulaja on sen verran hyvä esiintyjä ja suuri tähti, että hänen seuraamisensa on väkisin kiinnostavaa.

Jos laulajan läpimurto kansainväliseksi megatähdeksi perustui poikkeuksellista laulutaitoa enemmän taustavoimiin, eri laulunkirjoittajien tekemiin iskusävelmiin sekä aina vain suorasukaisemmalla seksillä pelaaviin musiikkivideoihin, perustui myös konsertti muuhun kuin Spearsin yksilösuoritukseen: poikkeuksellisen näyttäviin tanssiesityksiin, lavasteisiin ja tehosteisiin, jotka vaihtuivat häkellyttävällä vauhdilla.

Kerrankin oli hyvä, että show oli tarkoin laadittu ja harjoiteltu.

Puolitoistatuntinen eteni niin hurjalla vauhdilla ja kellontarkkuudella, että show muistutti sirkusteemaan sopien yhtä isoa silmänkääntötemppua.

Järjestäjän mukaan ennennäkemättömän suuren sisäareenakonsertin hinta oli noin miljoona dollaria. Pitihän sillä näyttävä show irrotakin.

Kerran jos toisenkin joutui haukkomaan henkeä ja nauramaan ihmetellen vieruskaverin olkapäätä vasten.

"Huh huh." "Isoa." Otetaan esimerkki. Toisen näytöksen alussa Ooh Ooh Baby -kappaleessa Spears lauloi ensin taikalaatikossa ja ilmestyi takaisin lavalle uudessa glittermekossa.

Seuraavaksi laulaja syöksyi pukukoppiin, mikä paljastuikin uudeksi taikatempuksi: Spears pyörähteli jo neljän muun tanssijan kanssa Hot as Ice -kappaleen tahdissa hallin toisessa päässä.

Pian lavan täyttivät kultaisilla bmx-pyörillä kikkailleet miehet, joita upseeriasuinen domina-Britney komensi ja punnerrutti. Kappale päättyi armeijapojiksi muuttuneiden miesten pöksyjen putoamiseen.

Spontaania kontaktia Spearsin ja yleisön välillä syntyi vähän, mutta musiikin suurellinen pauke ja ilotulitusmainen visuaalisuus tarjosivat kylliksi vauhdikasta sisältöä.

Spears jutteli yleisölle lyhyesti ensimmäisen kerran vasta kahdeksannen kappaleen jälkeen. "What's up, Finland?" Seuraavat kommentit tulivat loppukiitoksissa.

Permannolle sijoitettu kolmen pyöreän lavan muodostelma toimi loistavasti. Spears, toistakymmentä tanssijaa ja lavasteet liukuivat sulavasti koko lava-alueella ja saivat areenan tuntumaan pieneltä.

Lavan päällä kimalteli valtava lieriön muotoinen videoseinä. Se esitteli muun muassa sirkuksen "tirehtöörinä" nauhoitteessa esiintyneen julkkisbloggaaja Perez Hiltonin. Hauskaa oivallusta voisi pitää Spearsin taholta jopa itseironiana.

Tulenlieskat leimusivat, savupatsaat suhisivat ja paperisilppu lepatti. Spears nostettiin yläilmoihin useita kertoja.

Showta ei voinut mieltää konsertiksi perinteisessä mielessä. Kuulosti siltä, että laulu tuli hyvin pitkälti nauhalta. Myöskään musiikissa ei ollut juuri eläviä elementtejä, vaikka lavalla nähtiin kitaransoittoa.

Konemaisuus palveli kuitenkin tarkoitusta, sillä vetävimmillään konsertti oli laulajan tuoreimpien levyjen rehvakkaasti paukkuvissa klubimusiikkinumeroissa kuten Piece of Me -laulussa ja Radarissa.

Vetelimmillään esitys oli lopun hittiputkessa. Hiphop-rytmeillä vahvistettu versio Baby One More Timestä sekä Toxic tuntuivat läpijuostuilta.

Iloiselta näyttänyt ja kimaltavissa alusvaatteissa keikistellyt Spears vaikutti hyväkuntoiselta, sillä kiihkeästä puolentoista tunnin esityksestä tuskin rapakuntoinen selviäisi.

Aleksi Kinnunen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää