Valikko
Kulttuuri

Miljoonasäätiö piristää Musiikkitalon konserttitarjontaa

Helsingin perustama säätiö takaa esitysten tappiot

Tilaajille

Helsingin kaupunki on perustanut säätiön monipuolistamaan Musiikkitalon musiikkitarjontaa. Säätiö piti ensimmäisen kokouksensa viime viikolla kaikessa hiljaisuudessa.

Kaupunki on antanut säätiölle peruspääomaksi 100000 euroa, jonka lisäksi se saa käyttöönsä jo pari vuotta sitten Pro Musica Säätiön Musiikkitalolle lahjoittaman miljoona euroa.

Pro Musica on vuorineuvos Lauri J.Kivekkään ja hänen puolisonsa Elsa Kivekkään perustama, taidemusiikkia tukeva säätiö.

Perustamiskokouksessa säätiön asiamieheksi valittiin Musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta.

Hänen mukaansa säätiön tehtävä on rahoittaa erityisesti sellaista sisältöä, jota Musiikkitalon päätoimijat eli Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Sibelius-Akatemia eivät tarjoa.

Säätiö jakaa apurahoja ja tukia vain Musiikkitalossa ja sen edustalla pidettäviä esityksiä varten, mutta se ei tue kolmen pääasukin toimintaa.

Hiilivirran mukaan "kyse on siis eräänlaisesta Musiikkitalon tappiontakausrahastosta", mikä helpottaa kokeilevammankin taidemusiikin esittämistä Helsingin Töölönlahdelle parin vuoden kuluttua valmistuvassa talossa.

Hiilivirta sanoo, että säätiö on vasta aivan alkutekijöissään, ja sen perustamisestakin oli tarkoitus tiedottaa vasta syyskuussa, koska säätiöllä ei ole vielä edes apurahalomakkeita.

Hiilivirran mukaan säätiö pyrkii keräämään muun muassa yrityksiltä niin paljon rahaa kuin mahdollista.

"Mitään päämäärää emme ole asettaneet, koska tässä taloudellisessa tilanteessa se olisi aika mahdotonta." Säätiön kolmihenkisen hallituksen puheenjohtaja on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen ja jäsenet Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Elina Siltanen ja Sibelius-Akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää