Valikko
Kulttuuri

Bussi tuo Picasson luo

Ateneumin suurnäyttelyyn on tehty jo yli tuhat ryhmävarausta

Tilaajille

Kourallinen naisia seisoo Vilppulan linja-autoasemalla tyylikkäissä kaupunkitakeissa. Joukossa ei ole yhtään tuulipukua tai toppaa, sillä nyt ei matkata Tuuriin eikä Tallinnaan.

Ruoveteläisen Bussi-Manninen Oy:n auto pysähtyy, ja naiset nousevat sisään. Kuljettaja Kari Manninen toivottaa uudet matkustajat tervetulleeksi ryhmämatkalle Ateneumiin Helsinkiin.

Autossa kiertää Picasso-näyttelyn materiaalia, ja kuljettaja kertoo kohteesta matkanjohtajan ottein. Taajama taajamalta jutustelu linja-autossa kiihtyy.

Tampereella bussi täyttyy. Moni on löytänyt matkan mainoksen paikallisesta Moro-lehdestä.

"Keväällä kävin samanlaisella retkellä EMMAssa Claude Monet'n näyttelyssä. Olen käynyt myös muun muassa Valamossa ja Savonlinnan oopperajuhlilla", juupajokelainen Merja Järvenpää kertoo ja myöntää bussiretkien olevan hänelle harrastus.

Hän ei ole nähnyt Pablo Picasson teoksia muualla kuin kirjoissa.

"Luin Picasson vaimon muistelmat ja olen nähnyt elokuvan Picasso - arvoitus." Järvenpää on tyypillinen esimerkki suomalaisesta naisesta, joka pitää kulttuuritarjontaa yllä. Lukupiiriä, oopperaa, teatteria ja näyttelyitä. Kotiin hän ostaa grafiikkaa, lähinnä Outi Heiskasta ja Pentti Kaskipuroa.

"Näillä retkillä on hyvä hinta-laatusuhde", hän kehuu.

Isossa linja-autossa ei ole monta miestä, ne muutamatkin selvästi puolisoita. Retkeläisten iästä kertovat hillitysti leikatut harmaat hiukset. Moni lukee kirjaston kirjaa.

Näyttelyä varten on varattu koko päivä, eikä kellään tunnu olevan kiire minnekään. Kahvilla pysähdytään ABC-huoltoasemalla, vaikka heti Helsinkiin saavuttaessa on lounas Haaga Inn -ravintolassa ennen keskustaa.

"Näillä hienommilla matkoilla emme syö huoltoasemilla", kuljettaja Kari Manninen selittää.

Bussin takaosassa istuu neljä ystävystä, jotka ovat harrastaneet ja tehneet taidetta samassa ryhmässä samalla työhuoneella. "Nykyään olemme niin laiskoja, että työhuone on enemmän henkireikä", sanoo Aila Viitanen.

Hillevi Ahola, Raija Köppä ja Irma Sirén nyökyttelevät.

Joukko on kokenutta Picasso-yleisöä. He ovat jonottaneet pakkasessa Moderna Museetin suurnäyttelyyn 1988 ja käyneet saman museon vuoden 1997 Picasso to Warhol -näyttelyssä. Osalle heistä Antibesin museo on tuttu, samoin Barcelonan Picasso-museo.

Pariisin Picasso-museossa käyneet naiset toivovat, että parhaat tutuista teoksista olisivat valikoituneet Ateneumiin.

"Ei sitä enää muistaisi, mitä kaikkea on nähnyt. Onneksi tarkastin eilen papereista", Köppä kertoo.

Naiset keskustelevat Picasson taiteesta niin asiantuntevasti, ettei vähemmän nähnyt pysy perässä. He pohtivat Antoni Tàpiesin synteettisestä kubismista saamia vaikutteita ja ihastelevat Picasson taitavaa viivaa. Suomalaiset kulttuuriharrastajat tuntuvat tietävän, mistä puhuvat.

Ateneumin auditoriossa ryhmää odottaa etukäteen tilattu johdanto.

"Tämän näyttelyn aikana emme pidä opastuksia saleissa, tilaongelmat tulisivat nopeasti vastaan", kertoo Ateneumin tiedottaja Marja Istala-Kumpunen.

Ryhmäkäyntejä näyttelyyn on varattu jo runsaasti yli tuhat. Uutena palveluna pääkaupunkiseudulla on mahdollisuus tilata johdantoluento museon ulkopuolelle.

"Tämä on ollut suosittua. Esimerkiksi työporukka voi kuunnella johdannon jo ennen museoon saapumista, ja se voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeisiin." Auditoriossa kuultavassa luennossa ei kierrellä vaan mennään suoraan asiaan: Pablo Picasso oli suurmies. Sankaritaiteilijan myyttiä vahvistetaan, ja kaikki olennainen tulee esiin, luomisvoima, piirustustaito, nuoret naiset ja onneksi myös taide.

"Se oli selkeä läpileikkaus", kehuu retkellä mukana oleva Ulla Mustonen luentoa.

Hän kertoo saavansa Picasson taiteesta elinvoimaa talveen.

Näyttelyn kiertämiseen on varattu aikaa kolme tuntia. Kukaan ei karkaa ostoksille. Tälle retkelle on tultu taiteen takia.

Picasso 6.1. saakka Ateneumissa (Kaivokatu 2), ti-pe 10-18, ke-to 10-20, la-su 11-17. Museolipun hintaan sisältyvät johdantoluennot: suomeksi to klo 18, la klo 13 ja 14, su klo 14, ruotsiksi parittomien viikkojen su klo 13, englanniksi parillisten viikkojen su klo 13.

"Näillä hienommilla bussimatkoilla emme syö huoltoasemilla"

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    10. 10

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää