Valikko
Kulttuuri    |   kommentti

Häpäisy, leikki ja ironia

Tilaajille

suna.vuori@hs.fi Kirjoittaja on kulttuuritoimituksen toimittaja.

Todellisuuden tutkimuskeskus, helsinkiläinen esittävän taiteen ryhmä, järjesti lokakuussa häpeäaiheisen klubin osana tunteita käsittelevää tutkimus- ja esityssarjaansa.

Somisteeksi ravintola Dubrovnikin pöytiin oli aseteltu tamponeja, ohjelmanumeroiden välissä soitettiin mm.

Pylly vasten pyllyä, ja osallistujat paljastivat häpeänsä aiheita (iso pää, vähän kirjoja, vailla vakituista osoitetta ym.).

Klubin keskusteluosuudessa häpeää ruotivat esitystaiteilija Pilvi Porkola, kuvataiteilija Eeva-Mari Haikala sekä turkulainen tunnetutkija, sosiologi Juha Klemelä.

Uutisen arvoista ei ollut se, että häpeä liittyy usein kehoon, että se opitaan lapsuudessa tai että se kiinnittyy sosiaalisiin rooleihin ja yhteisön oletuksiin tai odotuksiin. Syyllisyydestähän häpeä eroaa siinä, että edellinen liittyy yksilöön, jälkimmäinen taas toisiin ihmisiin. Kiusaantuneisuus on vastaavasti tunne näiden kahden välissä.

Esimerkki: harva kokee syyllisyyttä, jos pieraisee yksin metsässä. Häpeä siis liittyy joko todelliseen tai kuviteltuun yleisöön, ja siksi sillä on paljonkin tekemistä esittävien taiteiden kanssa.

Tutkijan mukaan häpeä on yhteiskuntaa koossa pitävä moraalinen voima. Maailma, jossa kukaan ei ymmärtäisi hävetä mitään, olisi kaoottinen paikka.

Tästä päästiinkin häpeäklubin polttavimpiin kysymyksiin, joiden käsitteleminen jäi ikävä kyllä pahasti kesken.

Klemelä nimittäin totesi, että "keltainen lehdistö käyttää häpeää lyömäaseena aiheuttaen jopa itsemurhia".

Haloo, entäs tosi-tv sitten? Mitä pitäisi ajatella niistä täydellisen häpeämättömistä, jotka tieten tahtoen kansoittavat Talent- ja Idols-kisojen karsinnat, tai mikä vielä nöyryyttävämpää, tunkevat kilpaa Big Brother -taloon tietämättä, osaamatta ja ymmärtämättä paljon mistään mitään? Missä häpeä? Kunnia? Itsekritiikki?

Illan kiinnostavin väite oli, että tarkoituksellinen häpäisy ja myötähäpeä ovatkin eräänlaista kulttuurista leikkiä. Ajattelevien nuorten ihmisten keskuudessa sekä mediassa vallitseva ironinen asenne on vain keino tai yritys sietää sitä.

Rankkaa leikkiä, mutta ostan ajatuksen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää