Valikko
Kulttuuri

Muisto pommitetusta sillasta elää

Adel Abidin tekee taidetta paikallisista aiheista, joista tulee universaaleja. Nyt hänen näyttelynsä on esillä Kiasmassa.

Tilaajille

"Olen ahkera ja teen hyviä teoksia." Taiteilija Adel Abidin ei epäröi arvioidessaan, miksi hänet on nopeasti hyväksytty osaksi suomalaista taide-elämää.

Irakilaissyntyisen taiteilijan ura on edennyt vauhdilla. Hän valmistui taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2005, edusti Suomea Venetsian biennaalissa 2007, sai mediataiteen Avek-palkinnon 2007 ja kolmivuotisen taiteilija-apurahan 2009. Ja nyt suuri museonäyttely Kiasmassa!

Abidin ei koe olevansa vain osa suomalaista nykytaidetta vaan osa Suomea.

"Tämä on kotini. Kun olen matkoilla, kaipaan Suomeen." Adel Abidin syntyi 1973 Bagdadissa. Ennen taidekoulua hän opiskeli taloustieteitä.

"Kun tulin ylioppilaaksi, Bagdadin taideakatemiaan pääsivät vain hallitsevan Baath-puolueen jäsenet. Minun piti keksiä joku toinen opiskeluala, jotta vältin armeijan." Myöhemmin taideakatemian ovet avautuivat, ja Abidin sai Bagdadissa perinteisen taidemaalarin koulutuksen.

Maalarina hän myös aloitti maisterinopintonsa Kuvataideakatemiassa 2001. Suomalaisessa taidekoulussa suurin ihmetyksen aihe oli vapaus.

"Bagdadissa olin tottunut siihen, että seinällä oli lukujärjestys, jonka mukaan kaikki tapahtui. Täällä minun piti itse laatia oma lukujärjestykseni." Pian löytyikin aivan uusia oppiaineita.

"Tunsin tarvitsevani liikkuvaa kuvaa ja installaatioita. Lähestyin tila-aika-taiteen osaston Seppo Salmista ja pääsin opiskelemaan sinne." "En tiennyt videoista mitään. Minun piti tehdä paljon työtä, jotta saavutin ikäisteni teknisen tietämyksen. Jokaisella välineellä on oma salaisuutensa, joka on opittava" Oikea väline oli löytynyt. Abidin pääsi kiinni videon rytmistä ja oppi ajattelemaan sen kautta.

"Tein ensimmäisen videoni 2004, ja kolme vuotta myöhemmin olin Venetsian biennaalissa. Se oli aika cool." Venetsiassa oli esillä Abidin Travels, joka ironisesti mainostaa matkoja Bagdadiin - kohteeseen, jossa "kaikki on kiellettyä". Kuvitteellisen matkatoimiston groteski huumori meni perille, ja Venetsian jälkeen Abidinille on sadellut kutsuja eri puolilta maailmaa. Vauhti jatkuu tänä keväänä.

"Nyt lähden New Yorkiin viideksi kuukaudeksi. Kiasman näyttely siirtyy Salamancaan Espanjaan. Toukokuussa osallistun Sydneyn biennaaliin, ensi vuonna minulla on iso näyttely Dubaissa..." Abidinin teoksia on nähty näyttelyissä Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Lähi-idässä.

"Työskentelen universaalilla kielellä, jota kuka tahansa voi ymmärtää", hän vakuuttaa.

Ja lisää, että hänen taiteensa käsittelemät kysymykset - pelko ja uskonto, rakkaus ja viha, kuolema ja salaliitot - löytyvät kaikista kulttuureista.

Abidinin teosten äärellä ei tarvita sanakirjoja. "Siksi en myöskään halua kirjoittaa pitkiä lausuntoja töihini." Universaalien kysymysten lisäksi Abidin korostaa teostensa viimeisteltyä estetiikkaa. Kun aihe löytyy, hän tutkii konseptin tarkkaan. "Sitten yritän toteuttaa sen visuaalisesti mahdollisimman hyvin." "Kuvataide on visuaalista keskustelua, ei filosofiaa. Kunnioitan katsojia - haluan, että he pitävät näkemästään." Abidin Travels on mukana myös Kiasman näyttelyssä. Muut kuusi teosta ovat uudempia, neljä on tehty tätä näyttelyä varten.

Yksi suurista videoinstallaatioista, Muistomerkki, perustuu taiteilijan omaan muistoon Bagdadin pommituksista 1991, jolloin hän oli 17-vuotias.

Amerikkalaiset olivat pommittaneet Tigrisjoen ylittävän sillan. Abidin pyöräili paikalle seuraavana päivänä ja näki järkyttävän näyn: silta oli poikki kahdesta kohdasta, ja pudonneen sillankappaleen päällä makasi kuollut lehmä.

Muisto palasi hänen mieleensä 19 vuotta myöhemmin, ja hän toteutti sen pohjalta animaation. Siinä lehmä kuolee, koska se kaipaa joen toisella puolella olevien muiden lehmien luo.

Samasta asiasta on kyse Abidinin taiteessa usein: ihmisen halusta kuulua johonkin. Tiellä on monia esteitä: sotaa, vihaa, uhkaa, pelkoa.

Abidin itse tuntee irrallisuuden kahden kulttuurin välissä eläessään. Hänellä ei ole paluuta juurilleen: lapsuuden Bagdad on tuhottu, vanhemmat ja sisarukset ovat muuttaneet maasta.

"Kun joudut lähtemään kotimaastasi, paikan tilalle kodiksesi tulee aika", Abidin sanoo. Selvitäkseen "ajassa elämisestä" Abidin ryhtyi tekemään taidetta. Se tuo sisäistä tasapainoa.

Adel Abidin 25.4. saakka Kiasmassa (Mannerheiminaukio 2), ti 10-17, ke-pe 10-20.30, la-su 10-18. Näyttelykirja 78 s. 25 e.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää