Valikko
Kulttuuri    |   Alaviite

Murha-Kustaa vai Suomen pelastaja?

Tilaajille

Marsalkka C.G.E.Mannerheimista (1867-1951) on kohta huolta enemmän kuin miehen eläessä. Ylimyksen pystykuva pysyy ja pölyttyy kansakunnan kaapin ylähyllyllä, vaan samalla monet taiteilijat ja kirjailijat ovat surutta kolhineet suurmiesmyyttiä.

Ja suurelokuva vääntyy etukäteen tahattomasti Vapaaherran rahahuolet -farssiksi, vaikka tähtäin on ylevämmissä tyylilajeissa.

Kansakunnan ykkösikoni herättää - yhä - mitä kuumapäisimpiä, toisilleen täysin vastakkaisia purskahduksia. Kohua on ollut tasaisin välein.

Kiihkeys voi yllättää, mutta moniko muistaa, että suomalaisten Mannerheim-kuva on alkuajoista, vuoden 1918 keväästä asti jakautunut terävästi kahtia?

Toisille hän oli Valkoinen Kenraali, joka moneen kertaan pelasti Suomen, toisille lyhyesti Murha-Kustaa, harvemmille jotakin siltä väliltä. Kuvaavaa on, että kun päähenkilö 1951 kuoli ja haudattiin, niin Skdl:n kansanedustajat eivät osallistuneet muistoseremonioihin.

Nykyvaikutelmana on, että Mannerheimin hahmo ei ole vieläkään jättänyt suomalaisia rauhaan.

Hänessä on jotakin suurta ja selvittämätöntä, mielikuvitusta ehdottomasti kiihottavaa. Ei kai tuon tuosta jakseta fantisoida esimerkiksi K.J. Ståhlbergin tai Väinö Tannerin sukupuolisilla viehtymyksillä.

Voisiko kahta äärimmäistä Mannerheim-linjaa lähentää toisiinsa, jopa syntetisoida koko kansalle jonain päivänä kelpaavaksi kuvaksi? Mikseipä.

Kun Presidenttifoorumissa syksyllä 2008 puitiin sisällissotaa ja jatkosotaa, Jukka Parkkari lausahti keskustelussa, että Mannerheimista tarvittaisiin elämäkerta. Salissa kukaan ei reagoinut.

Parkkarin idea on palannut usein mieleeni. Mannerheimista on suomeksi ilmestynyt yli 200 kirjaa, muttei kunnon elämäkertaa. On monenlaista Marski kylässä ja kalassa -tyyppistä kertoelmaa, muttei kunnon elämäkertaa.

Aivan kuin julkaisujen valtavalla määrällä olisi vain kierretty tai lykätty päätehtävää: elämäkertaa.

Missään nimessä ei tarpeen ole 12-osainen nahkakantinen juhlakirjasarja, vaan ajantasaisin lähtein operoiva kriittinen henkilökuva. Tutkimus, jossa ihminen tekoineen ja motiiveineen pyyhkii syrjään joutavan myyttisen aineksen - niin kultapölyn kuin loankin.

Korjattavaa käsityksissä on. Kohde edellyttää myös tutkijaltaan sekä valtaisaa perehtyneisyyttä ja kielitaitoa että asenteetonta, avointa mieltä - ja suhteellista nuoruutta, joka vapauttaisi aiempien sukupolvien varmuuksista.

Sen sijaan, että pidätellään hengitystä elokuvan ulkomaanrahoituksen puolesta, täytyisi jostain kaivaa määrärahat elämäkertaa varten. Ja löytää työlle kriteerit täyttävä pelkäämätön tekijä.

Mannerheimin 150-vuotispäivä vuonna 2017 olisi sopiva hetki julkaista elämäkerta, mutta riittääkö aika? Pankaa toimeksi, huippuyliopistot ja rahakirstujen vartijat.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    10. 10

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää