Valikko
Kulttuuri

Punk on taas pinnalla festareilla

Hevi hallitsee yhä suomalaisia rockfestivaaleja, mutta myös muunlaisen musiikin ystäville on tarjontaa.

Tilaajille

Kissin jykevä hard rock käynnisti eilen festivaalikesän Tampereen Sauna Open Airissa. Kesä myös jatkuu raskaissa tunnelmissa. Isojen rockfestivaalien - yli 5000 kävijää päivässä - noin 150 ulkomaisesta esiintyjästä yli kolmannes soittaa heavy- tai metallimusiikkia.

Raskaan musiikin suurta osuutta selittää se, että Sauna Open Airin ohella myös moni muu festivaali, kuten Nummirock, Sonisphere ja Tuska Open Air, on metallimusiikkiin vihkiytynyt tapahtuma. Myös Provinssirockin ulkomaisesta ohjelmistosta lähes kolmannes on raskasta musiikkia.

Metallimusiikin ohella kesän festariohjelmistoa luonnehtii punkin vahva edustus. Festareilla esiintyy yli toistakymmentä ulkomaista punk-nimeä Provinssirockiin saapuvasta punk-ikoni Jello Biafrasta Ilosaarirockin pääesiintyjänä soittavaan Bad Religioniin.

"Nämä jutut menevät sykleissä", selittää punk-levykauppa- ja -yhtiö Combat Rockia pyörittävä Janne Tamminen.

Tamminen arvelee, että maailman poliittinen ja taloudellinen tilanne on saanut punk-yhtyeet taas aktiiviseksi.

"Ja punkbändeillä on sanottavaa maailman asioista. Ei se välttämättä promoottoreihin ja keikkojen järjestäjiin vaikuta, mutta se vaikuttaa bändien aktiivisuuteen ja niiden kysyntään. Yleisöä kiinnostavat bändit, joilla on jotain sanottavaa." Erityisen vahvasti punkkiin luottaa Ruisrock. Neljättäkymmenettä juhlavuottaan viettävän festivaalin ohjelmistossa on peräti kahdeksan punkiksi luokiteltavaa yhtyettä skeittipunkin suurnimestä NOFX:sta konsolipeleistä nostetta saaneeseen hardcorepunkia soittavaan Rise Againstiin.

"Ei 2010 ole mistään erityisestä syystä elämää suurempi vuosi punkille, vaan kyseessä on enemmänkin onnellinen sattuma. Skene tuottaa jatkuvasti uusia, hyviä bändejä ja monet vanhoista bändeistä ovat edelleen elinvoimaisia. Saattaa olla, että promoottorit ovat toisistaan tietämättä haalineet tapahtumiin samantyyppisiä bändejä", sanoo promoottori Juhani Merimaa Ruisrockista, joka myös halusi Bad Religionin ohjelmistoonsa.

Janne Tamminen sanoo, ettei ole huomannut punkin tulleen uudelleen muotiin - ainakaan samassa mittakaavassa, mihin The Offspring, NOFX ja juuri Suomessa vieraillut Green Day nosti genren 90-luvun puolessa välissä.

"Se oli kova juttu silloin. Tuntuu, että bändit olivat mediassakin enemmän esillä. Nyt punkia ei enää alleviivata. Punk-bändit ovat vain bändejä muiden joukossa." "Ei Green Dayn keikan yleisössä juuri punkkareita näkynyt. Siitäkin on tullut yleisrockyhtye", Juhani Merimaa sanoo.

Nyt-liite sivu 26

Kesän festivaalikooste

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää