Valikko
Kulttuuri    |   SANOMALEHTIVIIKKO, Sarjakuvat

Professori Itikainen reissaa taas

Ilmari Vainion satavuotias Professori Itikaisen tutkimusretki -sarjakuva ilmestyy ensimmäistä kertaa laadukkaasti painettuna.

Tilaajille

Ilmari Vainio: Professori Itikaisen tutkimusretki. WSOY. 56 s. 25 e.

Kaikki sanomalehtiviikon jutut ja tehtäväehdotukset verkossa HS.fi/penaali Professori Itikainen reissaa taas Tänä vuonna juhlitaan suomalaisen sarjakuvan satavuotista taivalta. Monessa muussa maassa sarjakuva alkoi itää aiemmin.

Maailmanlaajuisia juhlia vietettiin vuonna 1996. Ne laskettiin amerikkalaisen sarjakuvan aluksi sovitusta R.F. Outcaultin

The Yellow Kid -sarjasta, joka syntyi siis 1896.

Eurooppalaiset iskivät heti tiskiin sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin, joka tekikin komeita sarjakuvia jo 1830-luvulla.

Ruotsissa Oskar Andersson teki sarjakuvaansa Mannen som gör vad som faller honom in vuodesta 1902.

Myös Suomessa sarjakuvan syntymäpäivää olisi voinut hivuttaa hieman aiemmaksi. Ainakin Heino Aspelin piirsi Väkevämies-sarjaa Tuulispää-lehteen vuonna 1909.

Suomalaisen sarjakuvan lähtöpisteeksi on kuitenkin valittu Ilmari Vainion

Professori Itikaisen tutkimusretki, joka ilmestyi marraskuussa 1911. Se onkin tukeva merkkipaalu, sillä Professori Itikainen ilmestyi kerralla kirjana eikä lehdessä vähitellen.

Ilmari Vainio (1892-1955) julkaisi esikoisteoksensa 19-vuotiaana. Sittemmin Vainio työskenteli tullinhoitajana, maalarina, kirjailijana ja teatterilavastajana.

Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa Partiopoikain käsikirja (1922), satunäytelmät Sydämen avain (1928) ja Onnen linna (1938) ja toinenkin sarjakuva-albumi, Jorva ja Tannu ennenmuinoin (1912). Itikaista ja muuta sarjakuvaa hän piirsi vielä lastenlehti Pääskyseen vuonna 1912.

Juhlavuoden kunniaksi Professori Itikaisen tutkimusretkestä ilmestyy uusi laitos, jossa Vainion piirrokset pääsevät oikeuksiinsa ensimmäistä kertaa.

Sarjakuvan alkuperäispiirrokset löytyivät WSOY:n arkistosta viime syksynä. Niistä ilmeni, että jopa ensimmäisessä painoksessa Vainion hiuksenhienot viivat olivat puuroutuneet usein mustaksi massaksi. Uusi hieno laitos osuu sangen sopivasti satavuotisjuhliin.

Professori Itikaisen tutkimusretki ulottui maailman ympäri Afrikan, Kiinan ja pohjoisnavan kautta. Meno oli vauhdikasta. Koko reissuun meni vain 48 sivua, joista jokaisella on vain yksi kuva.

Jo alkumatkasta paatin masto piti katkaista, jotta päästiin päiväntasaajan ali. Afrikassa törmättiin ihmissyöjiin. Nykymittapuulla näkemys on rasistinen.

Seikkailu muistuttaa hieman Rodolphe Töpfferin Herra Koipeliinia, joka oli ilmestynyt Suomessa kirjana 1871. Vainio on saattanut tutustua Töpfferin tuotantoon myös ranskalaisen äitinsä Marie Louise Scolastique Pérot'n välityksellä. Töpffer työskenteli ranskaksi.

Professori Itikaisen tekijän koko nimi oli Charles Edouard Ilmari Vainio. Hänen isänsä Edvard August Vainio oli maailman johtavia jäkälätutkijoita, mikä kenties näkyy Itikaisen ammatissa.

Uudessa komeassa laitoksessa on Juhani Tolvasen esipuhe ja kuvituksena on muun muassa Vainion ja WSOY:n julkaisusopimus Professori Itikaisen tutkimusretkestä.

Vainio sai kirjasta 200 markkaa, mikä vastaa nykyrahassa vähän päälle 700 euroa. Sarjakuvataiteilijoiden palkkiotaso ei ole tainnut muuttua ratkaisevasti sadassa vuodessa.

Harri Römpötti

Millaisia ajatuksia ja mielipiteitä juttu sinussa herätti? Kirjoita mielipidekirjoitus Nuorten Postiin hs.fi/nuortenposti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää