Valikko
Kulttuuri    |   ARVIOITA

Konsertti säteili iloista energiaa

Tilaajille

Musica nova. NYKY Ensemble Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Kapellimestari Erkki Lasonpalo.

Konsertti säteili iloista energiaa KONSERTTI. 1700-luvun jäljittelyestetiikan perintö tuntuu elävän nykymusiikissa.

Ville Raasakan

Wenn wir schweigen (Kun vaikenemme) ei kuitenkaan jäljittele luontoa, vaan Berliinin päärautatieaseman mekaanista äänimaisemaa.

Vaikutti todella siltä kuin olisi omien ajatustensa kanssa hiljaisena hetkenä rautatieasemalla. Sointikuva edustaa naiivia realismia.

Enno Poppen mainio lauluteos Wespe (Ampiainen) ottaa lähtökohdakseen ampiaisen hermostuneen ja nykivän liikkeen ja luo tältä pohjalta omaperäisen runollista, hengästynyttä lauluilmaisua.

Lauri Mäntysaaren

Sur (Etelä) on saanut innoituksensa Andalucíasta. Se ei onneksi kuvaa aurinkorannikon turistirysien menoa, vaan muuttaa värikkäiksi nykymusiikkieleiksi etelän temperamentikkaiden ihmisten elämänrytmiä: kiihkeiden toimintaimpulssien ja siestan tarpeen vuorottelua.

Abstraktioaste oli kaikkein korkein Hanspeter Kyburz teoksessa Reseaux (Verkostoja), vaikka senkin lähtökohta on ulkomusiikillinen. Monimutkaiset matemaattiset säännöt hallitsevat Kyburzin teosten liikkeitä ja synnyttävät niihin, kumma kyllä, jännitteistä, säteilevää draamaa.

Minna Leinosen

Kriya on iloisen virtuoosinen ja instrumentaalinen energialataus fagotille ja pianolle.

Iloista energiaa hehkui myös Sibelius-Akatemian joustava ja iskevä NYKY Ensemble.

Hannu-Ilari Lampila

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää