Valikko
Kulttuuri    |   Levymyynti

S-ryhmä luo uutta mallia levybisnekseen: Eppu Normaalin uutta levyä myydään Prismoissa yksinoikeudella – ”Tämä on testipallo”, sanoo kaupallinen johtaja

Äänitetuottajien kattojärjestö IFPI Finlandin toiminnanjohtaja pitää yhtyeen päätöstä järkevänä

S-ryhmä kokeilee uutta levyjen julkaisumallia yhdessä Eppu Normaalin kanssa. Yhtyeen tuore kolmen livelevyn kokoelma Ratina julkaistaan yksinoikeudella Prismoissa ja suurimmissa S-marketeissa.

Yksinoikeus kestää kaksi viikkoa. Sen aikana levyä ei saa liioin striimattua mistään.

”Tämä on testipallo, jolla pyritään löytämään uusi tapa toimia tässä bisneksessä”, S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu sanoo. ”CD-levyjen myynti on ollut jo vuosia jyrkällä laskukäyrällä ja nyt yritämme muuttaa tilanteen.”

Eppu Normaali on ”koepalloksi” luonteva valinta, sillä yhtye on jo useamman vuoden käytännössä tuottanut levynsä itse, ja levyjen jakelusta vastannut Poko Records on lopettanut toimintansa.

Äänitetuottajien kattojärjestö IFPI Finlandin toiminnanjohtaja Antti Kotilainen pitää yhtyeen päätöstä järkevänä.

”Suurille yhtyeille, kuten epuille, tämä on ihan ymmärrettävä tapa viedä asioita eteenpäin”, hän toteaa. ”Se vaatii kuitenkin nimeä. Mikään pieni bändi ei tässä onnistuisi.”

Suomessa ääniteteollisuus elää suvantovaihetta, sillä vuodesta 2000 alkanut äänitemarkkinoiden lasku on vihdoin pysähtynyt. Viime vuonna digitaalisen myynnin kasvu ylitti ensimmäisen kerran fyysisen myynnin laskun.

Kotilainen kuitenkin pitää fyysisten äänitteiden myyntiä edelleen tärkeänä.

”Kaikki keinot, jotka ylläpitävät fyysisen levykaupan säilymistä Suomessa, ovat toivottavia”, hän sanoo. ”Ja kyllä meillä tällekin mallille löytyy tilaa. Ihan hyvä, että keksitään uusia raikkaita keinoja.”

Eppu Normaalin ja S-ryhmän yhteiskuvio on Suomen oloissa poikkeuksellinen, mutta maailmalla se on ollut käytössä jo vuosia. Esimerkiksi ACDC:n vuonna 2008 julkaistua Black Ice -levyä myytiin Yhdysvalloissa ainoastaan Wal-Martin myymälöissä. Strategia onnistui ja levystä tuli myyntimenestys.

Ilman levy-yhtiötä levyjään ovat julkaisseet myös muun muassa Madonna, Nine Inch Nails ja Radiohead, nykyisistä omakustantajista puhumattakaan.

Mihin levy-yhtiötä siis enää tarvitaan?

IFPI:n Kotilaisella on vastaus valmiina. ”Levy-yhtiötä tarvitaan edistämään artistin uraa, kuten ennenkin”, hän sanoo. ”Jos se ei siinä onnistu, niin se on tarpeeton.”

Kotilainen katsookin nykyaikaisen levy-yhtiön vahvuuden olevan nimenomaan artistin kokonaisvaltaisessa markkinoinnissa. Vaikka artisti voikin jo hoitaa julkaisun itse, niin se ei takaa, että tallenne löydetään.

”Toki kaiken voi yrittää tehdä itse, mutta silloin se aika on helposti pois siitä tärkeimmästä eli musiikin tekemisestä”, hän toteaa.

Käytännössä levy-yhtiöt tarjoavatkin nykyään artistille niin sanotun 360-mallin palvelut. Se tarkoittaa, että levy-yhtiö ottaa vastuun niin musiikin tuottamisesta ja markkinoinnista kuin keikkojen myymisestä ja oheistuotteiden valmistamistakin.

Liikevaihdosta jopa puolet tuleekin jo muusta kuin äänitemyynnistä.

Kotilaisen mukaan myös musiikin euromääräinen kulutus on kasvussa.

”Me teemme tänä vuonna positiivisen tuloksen”, hän sanoo. ”Musiikin kulutus kasvaa, ja se kasvaa nimenomaan niissä palveluissa, joista saadaan korvaus eli suoratoistopalveluissa.”

Suoratoistopalvelujen kautta syntyy jo noin 75 prosenttia kokonaismarkkinoiden arvosta.

Palataan Eppu Normaaliin. S-ryhmän mallissa yhtye julkaisee levyn omakustanteena ilman levy-yhtiön tukea, ja levyn myyjätaho eli Prisma kantaa normaalia suuremman osan markkinointivastuusta.

Väliportaat putoavat pois.

Levy-yhtiöiden ohella sopimusta seurataan epäilemättä kiinnostuneina myös erikoistuneissa levykaupoissa ja kirjakustantamoissa. Aikooko kauppajätti seuraavaksi jättää esimerkiksi kustantajat lehdelle soittelemaan ja hoitaa bisnekset suoraan menestyskirjailijoiden kanssa?

Emme ainakaan vielä, sanoo kaupallinen johtaja.

”Kirjojen myynti ei ole vielä laskenut yhtä vahvasti kuin levyjen eikä myynti toisaalta siirtynyt verkkoon”, hän perustelee.

”Toki olemme kiinnostuneita kaikista uusista mahdollisuuksista.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eppu Normaali
  • S-ryhmä
  • Levymyynti
  • Levy-yhtiöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Atte Jääskeläinen vihjaa HS:n haastattelussa, että Yle voi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    4. 4

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    5. 5

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    7. 7

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    8. 8

      Katkokävelyä lääkehuurussa ja nimi hukassa, sijainti hämärän peitossa ja housut virtsassa – HS seurasi poliisin päättymätöntä tehtävää Helsingin keskustan ja Kisahallin putkan välillä

    9. 9

      Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

    10. 10

      Jussi Halla-aho haluaa unohtaa unohdetun kansan – minkä puolueen johtoon hän oikein pyrkii?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    2. 2

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    7. 7

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    8. 8

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    9. 9

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    10. 10

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    9. 9

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    10. 10

      Näin opetat lapsen syömään terveellä tavalla – Psykologi: Jos isä tavoittelee kesäkuntoa ja äiti syö vain salaattia, lapsen suhde ruokaan voi vinoutua

    11. Näytä lisää