Valikko
Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Ihmeellistä vai pelottavaa? Omassa olohuoneessa pääsee nyt merenpohjaan ja vuoren huipulle

Virtuaalitodellisuus on täällä. Kokemus on outo, mutta laitteiden kehittyessä saatamme tottua siihen, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jussi Ahlroth.

Virtuaalitodellisuus on vihdoin täällä. Tänä vuonna Suomenkin markkinoille on tullut usean valmistajan virtuaalitodellisuuslaitteita. Tietokoneen tai pelikonsolin kanssa ne avaavat ovet keinotodellisuuteen omassa olohuoneessa. Laitteista näyttää tulevan yksi joulun hittituotteista.

Ne ovat selvästi ensimmäinen sukupolvi lajiaan. Tekniikka on vielä aika kallista ja kömpelöä. Päähän asennetaan virtuaalilasit, joita kannattelevat muovikaaret. Korville laitetaan kuulokkeet. Käsissä pitää olla ohjaimet. Huoneeseen pitää asentaa kamera tai sensoreita, jotka välittävät lasien ja ohjaimien liikkeet koneessa pyörivälle ohjelmalle. Johtoja on paljon.

Mutta ongelmista huolimatta kokemus on todella vaikuttava. Tämä on jotain ihan uutta.

Kokeilin ”virtual reality” -laitetta, lyhennettynä ”vr”, ensimmäisen kerran 1990-luvulla barcelonalaisessa pelihallissa. Nykyisen kotitekniikan rinnalla se oli kuin vanha putkitelkkari nykyaikaiseen teräväpiirtoon verrattuna. Uusilla laitteilla keinomaailma näyttää uskottavalta ja kokonaiselta.

Hienoimpia virtuaalikokemuksia ovat tekniikan tässä kehitysvaiheessa matkat uusiin ympäristöihin. Merenpohja ja vuoriston huippu ovat paikkoja, joihin harva meistä pääsee oikeassa maailmassa. Nyt niiden keinoversiot ovat avoinna kaikille – jos on rahaa laitteisiin.

Muistan kuinka laskeuduin meren syvyyteen uudenlaisessa virtuaalitodellisuudessa ensimmäisen kerran tänä syksynä. Muistan sen todennäköisesti lopun elämääni. Kokemusta on vaikea verrata mihinkään. Se oli ihmettelyä, suunnatonta vapauden tuntua ja aidosti kokemus siitä, että olin toisessa maailmassa. Se oli maaginen, ihmeellinen kokemus.

Samaan aikaan vapauden tunteessa oli jotain perin outoa, jopa huolestuttavaa. Olen miettinyt kokemuksen tätä puolta paljon. Lähimmäksi pääsen, kun kuvailen sitä yhdistelmäksi erilaisia tilaan liittyviä pelkoja.

Samaan aikaan kun hihkuin onnesta päästyäni toiseen maailmaan, koin eräänlaista yhdistelmää ahtaan paikan, avaran paikan ja korkean paikan kammosta. Tila, avaruus ympärilläni, oli kaikkea sitä ihmeellistä mitä äsken kuvailin, mutta avoimuudessaan se oli myös ahdistava, jopa pelottava.

Mistä tämä kokemus voisi johtua?

Lainaan käsitettä, jolla kuvataan toisenlaista keinotekoisuuden kokemusta.

Ihmisen näköisiä robotteja tutkittaessa käytetään käsitettä ”uncanny valley”, joka on käännetty suomeksi ”outo laakso”.

Japanilainen Masahiro Mori keksi kyseisen käsitteen vuonna 1970. Termi kuvailee sitä, miten ihmiset usein tuntevat olonsa epämukavaksi ollessaan tekemisissä ihmisen kaltaisen robotin kanssa.

Pitkään uskottiin, että mitä enemmän robotit näyttävät ihmisiltä, sitä helpompaa ihmisten olisi kokea myönteisiä tunteita niitä kohtaan. Tutkijat tekivät kuitenkin erikoisen havainnon. Kun roboteista tuli inhimillisempiä, ihmiset torjuivatkin ne.

Robotti, joka on lähellä inhimillisyyttä, mutta samaan aikaan selvästi ei ole ihminen, alleviivaa ­aidon ja keinotekoisen ristiriitaa huolestuttavalla tavalla. Ristiriita voi olla esimerkiksi siinä, että robotti näyttää ihmiseltä, mutta liikkuu ja puhuu hyvin robottimaisesti.

Keinotekoisuudessaan robotti näyttää elottomalta esineeltä. Ihmisen näköisenä se vaikuttaa elävältä. Tämä on ristiriita. Kun kuollut esine alkaa muistuttaa elävää ihmistä, seurauksena on oudon laakson vieraannuttava, kammottava kokemus, jonka yritämme torjua.

Kyse on lopulta elämästä ja siitä, missä kulkee elävän ja kuolleen raja. Oman kokemukseni mukaan outo laakso näyttäisi toimivan myös toiseen suuntaan. Muistan kuinka ensimmäisen kerran näin kuolleen ihmisen läheltä. Lähisukulaisen hautajaisissa arkku oli osittain auki.

Kokemus oli yllättävä. Mutta ennen kaikkea se oli epätodellinen. Koin voimakkaasti, etten katsonut ihmistä tai edes ihmisen ruumista, vaan jonkinlaista nukkea. Tämä johtui siitä, että kokemus oli minulle liian outo hyväksyttäväksi. Mieleni luokitteluista lähimpänä sitä oli nukke. Samalla tavalla elävä robottinukke sekoittaa luokituksemme. Se on kuin elävä kuollut.

Miten tämä liittyy virtuaalitodellisuuteen?

Keinotekoinen ympäristö sekoitti vastaavalla tavalla vanhat luokitteluni. Kun käytän virtuaali­todellisuuslaitteita, seison tai istun olohuoneessani. Mutta samaan aikaan virtuaalitodellisuus peittää näkö- ja kuuloaistini. Se pettää näitä kahta tärkeintä aistiani. Muiden aistieni mukaan olen yhä olohuoneessani, mutta näkö- ja kuuloaistini väittävät minun olevan valtameren syvyydessä.

Tästä syntyy virtuaalisen kokemuksen oudon laakson kaltainen ristiriita. Tästä syntyy outo, pelottava kokemus paljaudesta, altistumisesta avaruudelle, jota en hallitse. Tästä syntyy yhdistelmä ahtaan, avaran ja korkean paikan kammoa.

Kyse on hallinnan menettämisestä. Olin menettänyt hallinnan tunteen minua ympäröivästä tilasta. Tämä oli samaan aikaan kiehtova ja kammottava kokemus.

Virtuaalitodellisuuden tulevaisuuden kannalta tämä kokemus herättää keskeisen kysymyksen – muuttuuko tämä kokemus kun vietämme enemmän aikaa virtuaalisuudessa?

Näen tässä kolme vaihtoehtoa:

Tämä ristiriita on virtuaalitodellisuutta kohtaan kokemamme viehätyksen syy, jännite joka tekee virtuaalisesta jännittävän. Se ei siis koskaan katoa, vaan säilyy jonain sellaisena josta totumme pitämään. Ehkä samaan tapaan kuin pidämme vaikka huvipuiston laitteiden tuomista, ensin epämukavista, tuntemuksista.

Toinen vaihtoehto on, että tämä outo epäsuhta ja ristiriita on vain väliaikainen ensikokemus. Huimaus, joka laantuu kun totumme viettämään aikaa virtuaalitilassa. Olen ehkä kuin se Lumièren veljesten yleisö, joka lähti karkuun valkokankaalla liikkuvaa junaa.

On vielä kolmas vaihtoehto. Entä jos tämä ristiriita ei poistu ajan myötä, mutta emme myöskään totu siihen? Se tarkoittaisi, että virtuaalisten kokemusten rakentamisessa pitäisi ottaa ainakin harkintaan periaatteita, jotka muistuttaisivat robotiikan periaatteita oudon laakson suhteen.

Pitää huomioida, että robotiikassa ei ole vielä yksimielisyyttä näistä periaatteista. Ehkä virtuaalikokemuksen täytyisi esimerkiksi olla joko selkeän epätodellinen tai lähes täydellisen todellinen. Väliin jäävä epäselvä alue aiheuttaisi aina jonkinlaista aistillista ahdistusta, jota on vaikea kestää.

Se tarkoittaisi, että nykyinen virtuaalitodellisuus olisi kuin 3d-elokuvien ensipolvi. Kulttuuriteknologian sivupolku, josta tuli valtaväylä vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Valinta näiden vaihtoehtojen välillä ratkaisee lopulta sen, kuinka paljon aikaa haluan viettää vir­tuaalitodellisuudessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    2. 2

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    3. 3

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Tiesitkö tätä? Lukusanat kahdeksan ja yhdeksän sisältävät kahden ja yhden ainekset eli kertovat, kuinka lähellä kymmentä ollaan – Luvut eivät siis ole vain matematiikkaa, ne ovat myös kieltä

    6. 6

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    7. 7

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    8. 8

      Game of Thrones -tähti teki juuri suurimman paljastuksen sarjan lopusta, internetissä nousi äläkkä, vaikka eihän se edes ole mikään spoileri – tästä on kyse

    9. 9

      Asiantuntijat: Kyberkiristäjät eivät edes pystyisi palauttamaan salaamiaan tiedostoja – ”Haittaohjelma todennäköisesti rikkoi ne”

    10. 10

      Taas vietiin pala Sipoota – valtioneuvosto siirsi kuntarajaa pakolla, koska pariskunta halusi talonsa Vantaan puolelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    7. 7

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    8. 8

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    9. 9

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    10. 10

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää